Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Hyvinpitelysukat

hyvin pitely sukat

Muihin tehtäviin siirtynyt työkaveri tilasi saamallaan villasukkalahjakortilla itselleen lahjaksi hyvinpitelysukat.

Hetkisen googlettelun ja somestalkkauksen jälkeen syöksyin tönkimään lankavarastoa vain todetakseni, että aukottomasta valikoimastani puuttuu sittenkin se oikeansävyinen punainen kerä. Kaupoille lomps, lanka puikoille ja kieli keskelle suuta!

hyvin pitely sukat

Hyvinpitelysukat 
(oma sohellus sovellus Taija Purolan ohjeesta) 

Lanka: 7-veljestä viininpunainen ja harmaa 
(näissä muistaakseni Kirsikka 588 ja Jäkälä 047)

60 silmukkaa
3 mm puikot

12 krs *1 oikein kiertäen (takareunasta), 1 nurin*

Muokkasin sydämiä hieman pienemmiksi, jolloin kuvioon ei tule niin pitkiä langanjuoksuja. Mallikerran leveys näissä sukissa on 10 silmukkaa, kun Taijan suunnittelemien sukkien sydänkuviossa on 12 (1 harmaa välisilmukka mukaan lukien).




Nilkkaa kohti kaventelin muutaman kierroksen välein pari silmukkaa pois. Tein kavennukset sukan keskelle taakse. Nilkkaresorin tein samalla tavoin kuin aloitusresorin, silmukoita tässä vaiheessa 52.
Kantapää, kavennukset ja lapa tavalliseen tapaan. 

hyvinpitelysukat

Alkuperäinen ohje ja hyvinpitelysukkien tarina löytyy Poutaneulos-blogista.
Käyhän kurkkaamassa!



maanantai 6. tammikuuta 2020

Nimisukat ja parit pertsat

villasukat pojalle

Annoin kummipojalle lahjaksi sukat, joita ei tarvitse erikseen nimikoida. Päiväkodin tädit tykkää!

 Varressa on 40 silmukkaa, suunnittelin kirjaimet samalla kun työ eteni.


nimisukat

Pakkasin sukat pieneen pärekoppaan, jonka löysin syksyllä kirpparilta parilla eurolla.


Ja velipoijjalle peruspertsaa... 



Hugo-sukat ja pertsat on 7 veljestä, keltaiset pikkusukat Nallea. 

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Äidille ja tyttärelle


Kaikkien jouluähkyisten ihmisotusten suureksi iloksi ja riemuksi läväytän kuvat näistä joulunpunaisista henkeni tuotoksista (Huom. ei sisällä tonttuja).

jouluiset villasukat

Joulukiiruhissa en tietenkään merkannut mihinkään muistiin silmukkamääriä tai muita ohjeita, mutta äkkiseltään kuvasta laskettuna tyttövauvan tumpuissa on 20 silmukkaa ja sukissa aloituksessa 24 silmukkaa. Puikkoina saattoi olla neloset, ken tietää (Pukki tietää, pukki tietää). 
Joulu näköjään deletoi kivasti kaikki tiedostot. 


Lankana asusteissa on  itselleni uusi ja miellyttävä tuttavuus, Adlibriksen Felting Wool, joka on 100% pehmoista villaa. Kaksi kerää riitti juuri ja juuri näihin kaikkiin, paitsi myssyn nyöreihin, jotka kudoin valkoisesta seiskaveikasta.

lovikkaat

Äidin lapaset tein samoilla silmukkamäärillä kuin aiemmin kaksinkertaisesta Lettlopista tekemäni Lovikkaat. Vähän kaposet ovat, ens kerralla jokunen silmukka leveyttä lisää. 

Uudenvuodenlupauksena, tällä puheella ja kunniasanalla, tungen käsityöpussin vakiovarusteeksi muistiinpanovihon. Ehkä myös kynän. Eri asia tuleeko vihkoon kirjoitettua mitään, mutta ainakin mahdollisuus on olemassa. Lupaan muistuttaa itseäni myös siitä, että joka kerta kun mieleeni hiipii ilmiselvä toteamus: Kyllähän mä nyt tämän muistan!, niin ei, et muista. Sen jälkeen kun olen työn laskenut käsistäni, langanpätkät päätellyt ja innokkaana kieputellut puikoille silmukat uutta neulomusta varten, kaikki entinen on mielestäni pyyhkiytynyt. Sama ilmiö on havaittavissa myös muilla elämän osa-alueilla. Hupsista.

Hyvää uutta vuotta! Eihän sitä tiedä onko se hyvä, mutta ainakin uusi. 

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Super Mario villasukat



nintendo villasukat

Neljävuotias Super Mario -fani tilasi kummitädiltä syntymäpäivälahjaksi uudet sukat. 
 Sopivien kuvioiden etsiminen, muokkaaminen, sommittelu ja silmukointi imaisi oman aikansa. Toimitus hieman venähti, mutta tällaiset niistä tuli!




Sukat on nallelankaa, kuviot silmukoin 7v-vahvuisilla langoilla.


Olen itsekin joskus kouluikäisenä pelannut Nintendoa, aika hauska, kuinka sormet muistaa edelleen kapulan nappulat... reaktionopeus vain on hieman laskenut sitten ysikyntluvun, nykyisin pelaan tasaväkisenä kaverina nelivuotiaan kanssa. :D 

maanantai 31. joulukuuta 2018

Välipäivähulinat


Lomapäivälorvailun euroopanmestari täällä hei!
Viimeinen viikko on pyörinyt varsin kivuttomasti lukemisen, käsitöiden, lepäilyn ympärillä.
Kaikkea paitsi rankkaa.

Mutta juuh, taas jotakin valmista ja pääteltyä...



Nilkkamallin raitasukat tein kirpparilta ostetusta ohuen ohuesta sukkalangasta (75% villa, 25% polyamidi). Paketista päätellen lanka on alunperin ollut myynnissä Lidlissä, joten ei mitään käsitystä (saati suuria odotuksia), mitä sukille tapahtuu pesussa ja mikä näiden kestävyys käytössä tulee olemaan. :D




Tykkään kohdistaa raitalankasukkien värit kohilleen ulkonäkoseikkojen lisäksi myös siitä syystä, ettei toista sukkaa kutoessa tarvitse laskea kerroksia, vaan kantapään, kavennukset ym. voi tehdä tietyn värin kohdalla. Tästä 50g kerästä riitti lankaa molempiin sukkiin ja lankanöttösessä on kaikki, mitä jäi yli. 




lapaset naiselle

Piirakkalapaset aloitin ehkä vuosi tai pari sitten mummulassa, ja jäivät silloin kesken. Taannoisella vierailulla kotipuolessa muistin keskeneräiset lapaset, ja uudella innolla tein ne valmiiksi.



Lapasissa ei ole aloitusresoria, vaan ne alkavat suoraan kuvioneuleesta.
Aukkopeukalo, kolomosen puikot ja seittemän velijestä.


Ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä kantapään jälkikäteen.


 Kudoin kantapään kohdalla puolet silmukoista eri väriselle langalle, ja jatkoin sen jälkeen kuvioneuletta "ihan vaan sukkana". 
Lopuksi purin langanpätkän pois, poimin silmukat ja tein kantapäähän leveän nauhakavennuksen. Hieman on muoto vielä hakusassa, mutta mukavasti se jalka sukkaan sujahti, eikä kinnaa mistään.
Taidan tehdä toistekin. Tai ainakin vielä kerran, koska tältä kaverilta puuttuu pari. 



Sukka valmistui viimeyön pimeydessä viisiosaisen Tuntematon sotilas -sarjan aikana, joka on nähtävillä YleAreenassa. En ole nähnyt uusinta Tuntematon-elokuvaa, joten sarja piti kyllä tiiviisti otteessaan ensimmäisestä jaksosta viimeiseen. Tykkäsin ohjauksesta, tykkäsin näyttelijöistä, jopa Hirviniemestä, jonka sopivuutta tällaiseen elokuvaan epäilin. 
Kertakaikkiaan kovia aikoja, poikia ja naisia! 
Respect. 

Hyvää uutta vuotta!

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

My little Ponyn ripulit, Räsäset ja ketä meitä oli


My Little Ponyn ripulit
koko n. 4v 

Lanka: Nalle yksivärinen, 3 eriväristä Nalle Taika -lankaa
Resori: 50 silmukkaa, *1 oikein takareunasta, 1 nurin*
Varsi: lisää 4 silmukkaa = 54 s

Kaventele muutama silmukka sukan takaosassa ennen nilkkaa. 

Nilkkaresori: 46 silmukkaa

Kudoin raidat spiraalina, jolloin langan vaihtumiskohtaa ei näy kummallakaan puolella työtä. 
Täältä löytyy selkeä ohjevideo, jos tekniikka ei ole vielä hallussa. :) 





Tein myös parit perussukat Adlibriksen Socki-langasta. 
Violettisävyiset sukat ovat n.34 kokoiset ja niiden aloitusresori on seiskaveikkaa. 



Toisiin raidallisiin perussukkiin tein vaihtelun vuoksi kantapään ainaoikein-neuleena. 
Molemmissa sukissa nilkan joustinneule on tehty *3 oikein, 1 nurin*



Nämä räsymattosukat, eli kavereiden kesken Räsäset (Päiville terkkui, älä kiellä kutomista), tein kahdesta erivärisestä 7 veljestä Raita-langasta.
Jatkoin *3 oikein, 1 nurin* joustinneuletta jalkapöydän päälle.  




Viimeisenä vielä nilkkamallin raitasukat, 
perussettiä ilman mitään kikkailuja.


Seeeeeolis kolme päivää aikaa joulukorttien viimeiseen postituspäivään! Melkein jo päätin pitää välivuoden korttien lähettämisen kanssa, mutta sitten kekkasin yhden kokeilemisen arvoisen, simppelin ja mukavan idiksen!

Ajattelin askarrella kortit viime vuoden tapaan nollabudjetilla ja raapia niitä varten tarvikkeet kasaan edellisvuosien askartelumateriaalien rippeistä. Katsotaan, mitä saan aikaan!

Näiden linkkien takaa löytyy edellisten vuosien joulukortteja...


Hyvää ja tunnelmallista alkavaa viikkoa! 

maanantai 3. joulukuuta 2018

Sukkapinon pärvötystä


Sukkapinon kaksi alimmaista, olokaapa hyvät!



Näihin harmaisiin sukkiin sain idean muistaakseni Pinterestin ehtymättömästä valikoimasta. 

the Miessukat:

7 veljestä
Puikot koko 3

60 silmukkaa
resori: 3 oikein, 2 nurin (n. 5 cm)

Sukan etuosan/jalkapöydän ainaoikein-neule:

 1. kerros: 3 oikein, 1 nurin, 1 oikein, 20 oikein, 1 oikein, 1 nurin, 3 oikein
2. kerros: 3 oikein, 1 nurin, 1 oikein, 20 nurin, 1 oikein, 1 nurin, 3 oikein
*toista kerroksia 1-2*

Kantapää, lapa ja kavennukset tavalliseen tapaan.




Vaaleanpunaiset sukat kutasin kestosuosikillani, Niina Laitisen So sweet socks -mallilla.
Lankana näissä on 7 veljestä ja puikot kokoa 3. 

Samalla ohjeella aiemmin valmistuneet sukat löytyy



Heiii, ihammahottoman hyvvää joulun odotusta! 

Tosin prinsessakalenterin avonaisista luukuista päätellen joulu vaikuttais olevan jo hyvällä mallilla... Kolmevuotiaalla patologisella valehtelijalla saattaa olla osuutta asiaan, vaikkakin hän kirkkain silmin väittää, että "kaikki luukut aukes ihan itestään!"
Oiskohan noin. 
Joulu on ihmeiden aikaa.




torstai 18. lokakuuta 2018

äRRä-Paketti


Tilailen silloin tällöin netistä harrastustoimintaani ylläpitäviä pehmoisia paketteja, jotka toimitetaan paikalliselle R-kioskille. Kauppias on tosi rento ja ystävällinen, ja usein kiskalla asioidessa tulee paketin lisäksi vaihdettua muutama ylimääräinen sananen.

Kesähelteellä tilausta noutaessani mainitsin, että kai sitä saa tällaisellakin säällä voi sukkalankoja hankkia, vaikka näin kuuma onkin! Kauppias myönteli, että johannyttoki ja lisäsi, että jos jalat loppuvat kesken, niin hänellä olisi yhdet sirot neliykköset. :D Vastasin alihankintaväen olevan laiskottelulakossa, jonka vuoksi toimitusajoissa saattaa ilmetä viivettä, mutta pistetään tilaus korvan taakse! 



Eilen kävin asioimassa taas kioskilla, ja lahjoitin samalla sukkapinosta yhdet kohdehenkilölle räätälöidyt teemaan sopivat sukat! 

Vastaanottaja oli saamastaan huomionosoituksesta häkeltynyt, iloinen ja kiitollinen.

Muutaman vuoden aikana omat ystävät, lähiomaiset, kummilapset ja muut tuttavat ovat saaneet varmaan jo kyllästymiseen saakka sukkia lahjaksi. Täytynee laajentaa levikkialuetta ja lahjoittaa vastaisuudessa tuotoksia kaikille vastaantuleville koiranpissattajille, postinjakajille, roskakuskeille ja puutarhatontuille.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Still Alive


Muutaman kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen tulin ilmottautumaan elävien kirjoihin! Tekohengittelen pikkuhiljaa uutta sisältöä myös tänne uinahtaneeseen blogiini.
 
Hellekesä lamaannutti puikkojen heiluttelijan, eikä kesän aikana syntynyt montaakaan sukkaa tai töppöstä. Ilmeisesti verkkainen kutomistahti on alkusyksyn viileyden inspiroimana muuttumassa semisti nousujohteisempaan suuntaan, sillä viikonloppuna rykäistyn viimeistely- ja päättelyurakan loppulukemaksi kymmenen valmista sukkapariskuntaa saivat toinen toisensa. Naputtelen näistä postauksia lähipäivinä. Lisäksi virkkuukoukun päässä roikkuu yksi puolivalmis vauvanpeitto ja joululahjasuunnitelmatkin ovat jo vaiheessa idea!


Syksy on pylläyttänyt arkikuvioita mun työn osalta uusille raiteille. Äitiysvapaiden jälkeen olen ollut joustavalla hoitovapaaalla (27 h töitä/vko) kaksi lukuvuotta ja nyt tänä syksynä oli tarkoitus palata normaaliin täyteen työaikaan tutussa työpaikassa. Noooh, eipä mithän, parin päähänpiston ja muutamien sattumien summana aloitinkin kokonaan uuden työn naapuripaikkakunnalla. Työsopimus on määräaikainen, ja olen omasta vakituisesta työsuhteesta virkavapaalla näillä näkymin ainakin jouluun saakka. 

Työ on ollut mielekästä, mutta kymmenet uudet ihmiskontaktit, yhteistyökuvioiden sumplailut ja uuden työn opettelu syövät kapasiteettia siihen malliin, että iltaohjelma painottuu vahvasti nollat taulussa elbailuun. 

Nyt vietetään syyslomaa, isompi lapsonen kotiutunee huomenissa Vantaa-vierailultaan, me ollaan pikkuflikan kanssa ehditty tehdä kirpparikierroksia, kotihommia, pihapuuhia ja nukkua piiiiiitkiä päikkäreitä. Olovinansa niinkö menis totehen ja hyvään tarkotukseen.

Kirpeitä syys(loma)päiviä!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Vähemmän valmista, enemmän kesken


Nyt on taas sellainen aika vuodesta, ettei käsitöiden saralla tahdo tulla valmista mistään. Hyvin aloitetuista ja vielä paremmin kesken jätetyistä töistä saisi puolestaan kyhättyä vaikka näyttelyn.

Näiden Niina Laitisen suunnittelemien Ystävänpäiväsukkien KAL (yhteisneulonta) alkoi jo tammikuussa ja sukkien deadline oli nimensä mukaisesti ystävänpäivänä. Miten meni noin niinku omasta mielestä, kun kantapäähän saakka kudotut sukat irvistelivät käsityökopan reunalla vielä pääsiäisenpyhinäkin...? Ei näin Maiju, ei näin.




Niinan ohjeesta poiketen muokkailin ja poistin joitakin kuvioita. Lisäksi paransin nilkan kohdalla istuvuutta tekemällä siihen pätkän resoria. Myös jalkaterässä piti kavennella silmukoita enemmän kuin Nalle-langalle suunnitellussa alkuperäisessä reseptissä määrättiin, joten se aiheutti semisti päänvaivaa kuvioiden suunnittelun osalta.



niina laitinen

Kirjoneule taiteenlajina on tuottanut suurta tuskaa ja ahdistusta, ja sitä on pitänyt harjoitella pitkään ja hartaasti, mutta pikkuhiljaa käsiala alkaa muokkaantua tasaisempaan suuntaan. Treeni on tuottanut toivottua tulosta! :D


Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa!