Syksyisiä pihapuuhia torpalla

Ollaan tässä syksyn mittaan käyty torpalla seuraamassa syksyn etenemistä, vaihtamassa kesäkukkien tilalle syysistutuksia, kuuntelemassa ja katselemassa muuttolintoja ja valmistelemassa mökkiä talviteloille. 

Viileähköhköhköstä kesästä piittaamatta piharakennuksen seinustalla kasvava humala kiipesi katolle asti ja loisti komeudellaan loppukesästä.

Ulkorakennuksesta löytyi hauskanmallinen ja reippaan värinen lämpömittari! :)

Hopeaputos ja tähkälaventeli ovat olleet hyvä ja pitkäkestoinen valinta kesäkukiks. Ränsistyneen ruukkuneilikan vaihdoin koristekaaliin.

Suurin osa gladioluksista ei ehtuinyt kunnolla kukkia ennen syksyä. Olen leikkonut niitä joka reissulta mukaan, ja ne ovat avanneet kukkansa sisällä lämpimässä. 

Pihamännyn juurelta roskia rapsutellessa haravaan osui puoliksi maatunut rappioromanttinen sinkkiastia. Monta ehjää kohtaa, niin ku naapurin ukon kalsareissa.

Muuttolinnut pysähtyvät levähtämään ja tönkimään evästä torppaa ympäröiville sänkipelloille.

...jotain haikeaa näissä viimeisissä syyspäivissä, matalan auringon paisteessa ja ylitse lentävien kurkiparvien kalakatuksessa kyllä on. 

Kurkien metakka keskeytti myös lammikossa lutraavan Kerstin puuhat hetkeksi ja typykkä ihmetteli ääneen:

"Siis mikä huutaa muun kolvan juulessa!?" 

Mukavaa lokakuuta ja syyslomaa niille, jolle sellainen ihanuus on suotu!

Päivä patikoimassa

Kävin lauantaina nollaamassa aivokuoren alapuolisia vikakoodeja luonnon helmassa patikoiden Soinin (tai oikeastaan Ähtärin) Arpaisilla. Joka syksy järjestettävässä patikointitapahtumassa mulle on langennut peräpään valvojan vastuullinen osa, ja mikäpäs siinä! Helppoa olla porukan hitain, ja matka taittuu mukavasti aikaisemmin lintustamaan lähteneitä, pitkoksilta pudonneita retkeilijöitä syvemmälle suohon polokien suosta nostellen.

Linja-autot starttasivat lauantai-aamuna Soinin keskustasta, ja kuljettivat intopiukeet patikoijat henkilökohtaisen reittivalinnan mukaan joko 14 km, 18 km tai 28 km päähän lähtöpaikalle, josta sai merkattua reittiä pitkin talsia kohti kirkonkylää. Suttuisesta säästä huolimatta lähtijöitä oli noin 250, mutta sen verran sulavasti tuollanen sakki erämaahan katoaa, että mistään massatapahtumasta ei ole kyse.

Lähdin pätkyttämään kauimmaiselta lähtöpaikalta sekalaisella ja ajoittain toisistaan pientä hajurakoa ottavalla sakilla, joka koostui naapuripariskunnasta, paikallisen metästysseuran edustajista ja vanhoista tutuista, joiden kanssa tavataan oikeastaan vain näissä merkeissä. 

 Matosuo.

Jäin aika-ajoin letkasta jälkeen kun pyllistelin kamerani kanssa rahkasammallikossa. Huikkasin edelläkävijöille kädellä merkiksi, että menkää vaan ja puheensorinan loitontuessa jäin puhaltelemaan, kuuntelemaan äänettömyyttä ja katselemaan suon yläpuolella leijuvaa satumaista usvaa. Ihan mieletöntä kun mikään ei surise, pörise tai kohise. Ilma oli täysin tyyni, joten edes tuulen huminaa ei kuulunut. 

Ensimmäiset kymmenen kilometriä taittui lenkkareilla kutakuinkin kuivin jaloin hiekkaharjuja ja kohtuullisen kuivaa metsänpohjaa tallaten, mutta ennen Sikosuon laitaa kulkevaa turvemössöosuutta vaihdoin suosiolla lenkkarit kumppareihin. Periaatteessa koko matkan olisi voinut rontostaa saappaissa, mutta tuollaisella matkalla jalkineiden painolla on aika suuri merkitys, joten vaihdoin vielä takaisin lenkkareihin märimmän pätkän jälkeen. 

Polun varrella pulleita puolukoita het ihammattomasti!!  

 Kuivempaa siivua...

Tapahtuman järjestäjät olivat kuskanneet reitin varrelle mehua ja pientä huikopalaa. Ennen viimeistä osuutta tarjolla oli hernekeittoa Kaihiharjun päheissä maisemissa, jonka jälkeen lähdettiin viimeiselle, seitsemän kilometrin osuudelle.

Yhteensä matkaan kului aikaa taukoineen kaikkineen noin seitsemän tuntia, joista kävelyn osuus oli ehkä  5,5 tuntia. Tapahtumassa ei ole ajanottoa, eli patikkaretkelle voi jokainen peruskuntoinen lähteä viettämään mukavaa syyspäivää ilman suorittamista ja kisafiilistä. 

Se ei ole matka mikä tappaa, vaan vauhti.

 Ja loppuun vielä infopläjäys (ja heikkolaatuisempia, puhelimen kameralla otettuja kuvia) niille, jotka innostuivat aiheesta:

Arpaisten kämppä on Metsähallituksen ylläpitämä autiotupa, jonne voi kuka tahansa mennä koska vaan eräjormailemaan, saunomaan, tulistelemaan ja nauttimaan Suomen luonnosta. Reitti on koko matkalta merkattu niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ole, mutta matkaa voi taittaa myös pienemmissä pätkissä. Auton voi jättää esimerkiksi Pohjoiselle parkkipaikalle, josta on matkaa kämpälle 3,4 km (leveää helppokulkuista kumpuilevamaastoista polkua, jota pääsee kulkemaan lastenvaunujenkin kanssa) tai itäiselle parkkipaikalle, josta on vain puolen kilometrin kävelymatka. Matosuon natura-alueelle pääsee helpoiten Läskilammen (ja kuka näitä edustavia nimiä keksii) parkkipaikalta.

Huvila ja huussi.

Kannattaa ehdottomasti poiketa polulta polulle sikälimikäli liikut jossain Soini-Ähtäri -akselilla, tai lähteä vaikka varta vasten tänne retkeilemään!

Pihahommia

  

Huushollinraivaus-röjekti on kai hyvä aloittaa ulko-oven suulta! :D

Siivoilin etuterassia talvikuntoon; vein kesäkamoja ulkovarastoon 

ja istutin muutamat callunat porraspielen komistukseksi. 

 

Näiden istutusten vaihtuessa kesäkukkiin Kersti taitaa kävellä!

Kauneutta

"Maailma on täynnä kaikkea kaunista. 

Pitää vain mennä niin lujaa ettei ehdi nähdä sitä." 

-Rölli-

Mielettömän kauniita syksyisiä aamuja. Ollaan ulkoiltu Kerstin kanssa joka päivä. Pieni nauttii raittiista ilmasta, ihmettelee tuulessa heiluvia puiden oksia ja maassa rapisevia lehtiä. Isokin nauttii.

Tänä aamuna tehtiin pitkä vaunulenkki pururadalla.  Maa oli hallan huurruttama ja vesilammikot riitteessä, matala aurinko paistoi puiden välistä. Onneksi muistin ottaa kameran mukaan. En tiedä koska seuraavan kerran tällainen elämänvaihe, että on mahdollisuus ulkoilla joka päivä valoisaan aikaan ja nauttia kaikista vuodenajoista.... eläkkeellä kenties?