Hynttämylly huutokaupasta ja kippo kirpputorilta

Toissa viikonloppuna Östermyran Aurinko-talolla vietettiin avoimen ovien päivää ja ulkoilmahuutokauppaa. 

Käytiin Kerstin kanssa nuuskimassa nurkat, nauttimassa kahvion tuoreista leipomuksista ja seuraamassa uteliaina, mihin hintoihin huutokaupattavat arvoesineet, huonekalut ja romppeet nousevat.

 

 Talon omistajapariskunta on remontoinut tupaa viisi vuotta ,-pelkästään purkamiseen on kulunut tästä ajasta lähes puolet! Siinäpä hieman perspektiiviä ja vertailupohjaa kärsimättömille valmistalontilaajille. Tulin siihen käsitykseen, että perheellä olisi tarkoitus päästä muuttamaan upeaan lugaaliin tämän kesän aikana.

T

 Muutaman kuvan ehdin napata siinä sivussa, kun yritin pitää näkökentässä kumppareissa rontostavaa, ihmisten seassa pujottelevaa metrinmittaista kolmevuotiasta.

 

 Huutokaupasta jäi käteen varsin oivallinen hynttämylly, kauramoottorilla käyvä kammesta veivattava pyykinpesukone! Kova peli maalimanlopun edellä, sanon minä! Heräteostos kevensi lompsaa kymmenen euron verran.

Toinen aivan ihana löytö oli tämä emalinen sienikulho, jonka poimin ostoskoriin kirppikseltä!

 

Isokokoinen soikko maksoi vain euron, aion viedä sen torpalle somisteeksi tai kukkapurkiksi. 

Huomenna nykäistään käyntiin vimonen työviikko tälle keväälle.

Siitä alkaa parin kuukauden mittainen kesäloma(utus)jakso, aijettämänautin!

Nautihan siekin!

Kuusenkerkkäsiirappi ja kuusenkerkkätee

No nyt. Vannoutuneena lihansyöjänä tein pienen syrjähypyn ituhippien maailmaan. Maijun kokeilevassa keittiössä testattiin tänään ainesosaa nimeltä kuusenkerkkä. Kylläh.

Kuusenkerkkä on siis kuusen oksista keväisin/alkukesästä bongattava vaaleanvihreä vuosikasvusto, joita saa poimia maanomistajan luvalla. Helppo kerätä. Mitä pienempi sanko, sitä nopeampaa täyttyy. 

Kuusenkerkkiä voi napostella suoraan puusta suuhun, tai niitä voi kaiketi myös pakastaa, keittää mehuksi, lisätä salaattiin, kuivata mausteeksi ja vaikka mitä. Se auttaa lievittämään flunssan oireita ja on muutenkin ihammahottoman terveellistä.

Kuusenkerkkäsiirappi:

2 litraa kuusenkerkkiä

2 litraa vettä

1 kg sokeria (tavallista tai tummaa)

Liota kerkkiä kattilassa kylmässä vedessä yön yli.

Kaada liotusvesi pois ja lisää 2 litraa vettä.

Keitä 1 tunti ja siivilöi sen jälkeen kuusenkerkät pois.

Lisää jäljelle jääneeseen, vihertävään liemeen sokeri ja keittele satsin määrästä riippuen 1-4 h. Mitä kauemmin keität, sitä jytkymmäksi siirappi muuttuu.

Purkita puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin ja säilytä viileässä. 

Mä testasin ensin pienellä määrällä ja sovelletulla sekoitussuhteella, ihan hyvä niin, sillä oma seokseni jymähti kivikovaksi jäähtyessään lasipurkkiin niin, ettei se irtoo sieltä ku räjäyttämällä (tai vesihauteessa lämmittällä takaisin juoksevaan olomuotoon). Käytin siirappiin tavallista valkoista sokeria ja tummaa kookossokeria, ilmeisesti mikä tahansa sokeri sopii.

Valmiissa siirapissa maistuu pihkainen aromi ja sehän on selvää, että mikään missä on noin paljon sokeria, ei vaan voi olla pahaa! Kuusenkerkkäsiirappia voi käyttää vaikka jäätelön tai lettujen päälle, siis jos sen onnistuu keittelemään juoksevampaan muotoon kuin tämä kotikokki.

Kuusenkerkkätee:

vajaa kourallinen kuusenkerkkiä

3 dl kiehuvaa vettä

1 rkl kuusenkerkkäsiirappia tai hunajaa

(maitoa)

Laita kuusenkerkät teekuppiin ja kaada kiehuva vesi niiden päälle. Anna hautua 3-5 min. Nouki kuusenkerkät pois, lisää siirappi/hunaja ja maito. Sekoita ja hörppää.

Omnom.

Päivä patikoimassa

Kävin lauantaina nollaamassa aivokuoren alapuolisia vikakoodeja luonnon helmassa patikoiden Soinin (tai oikeastaan Ähtärin) Arpaisilla. Joka syksy järjestettävässä patikointitapahtumassa mulle on langennut peräpään valvojan vastuullinen osa, ja mikäpäs siinä! Helppoa olla porukan hitain, ja matka taittuu mukavasti aikaisemmin lintustamaan lähteneitä, pitkoksilta pudonneita retkeilijöitä syvemmälle suohon polokien suosta nostellen.

Linja-autot starttasivat lauantai-aamuna Soinin keskustasta, ja kuljettivat intopiukeet patikoijat henkilökohtaisen reittivalinnan mukaan joko 14 km, 18 km tai 28 km päähän lähtöpaikalle, josta sai merkattua reittiä pitkin talsia kohti kirkonkylää. Suttuisesta säästä huolimatta lähtijöitä oli noin 250, mutta sen verran sulavasti tuollanen sakki erämaahan katoaa, että mistään massatapahtumasta ei ole kyse.

Lähdin pätkyttämään kauimmaiselta lähtöpaikalta sekalaisella ja ajoittain toisistaan pientä hajurakoa ottavalla sakilla, joka koostui naapuripariskunnasta, paikallisen metästysseuran edustajista ja vanhoista tutuista, joiden kanssa tavataan oikeastaan vain näissä merkeissä. 

 Matosuo.

Jäin aika-ajoin letkasta jälkeen kun pyllistelin kamerani kanssa rahkasammallikossa. Huikkasin edelläkävijöille kädellä merkiksi, että menkää vaan ja puheensorinan loitontuessa jäin puhaltelemaan, kuuntelemaan äänettömyyttä ja katselemaan suon yläpuolella leijuvaa satumaista usvaa. Ihan mieletöntä kun mikään ei surise, pörise tai kohise. Ilma oli täysin tyyni, joten edes tuulen huminaa ei kuulunut. 

Ensimmäiset kymmenen kilometriä taittui lenkkareilla kutakuinkin kuivin jaloin hiekkaharjuja ja kohtuullisen kuivaa metsänpohjaa tallaten, mutta ennen Sikosuon laitaa kulkevaa turvemössöosuutta vaihdoin suosiolla lenkkarit kumppareihin. Periaatteessa koko matkan olisi voinut rontostaa saappaissa, mutta tuollaisella matkalla jalkineiden painolla on aika suuri merkitys, joten vaihdoin vielä takaisin lenkkareihin märimmän pätkän jälkeen. 

Polun varrella pulleita puolukoita het ihammattomasti!!  

 Kuivempaa siivua...

Tapahtuman järjestäjät olivat kuskanneet reitin varrelle mehua ja pientä huikopalaa. Ennen viimeistä osuutta tarjolla oli hernekeittoa Kaihiharjun päheissä maisemissa, jonka jälkeen lähdettiin viimeiselle, seitsemän kilometrin osuudelle.

Yhteensä matkaan kului aikaa taukoineen kaikkineen noin seitsemän tuntia, joista kävelyn osuus oli ehkä  5,5 tuntia. Tapahtumassa ei ole ajanottoa, eli patikkaretkelle voi jokainen peruskuntoinen lähteä viettämään mukavaa syyspäivää ilman suorittamista ja kisafiilistä. 

Se ei ole matka mikä tappaa, vaan vauhti.

 Ja loppuun vielä infopläjäys (ja heikkolaatuisempia, puhelimen kameralla otettuja kuvia) niille, jotka innostuivat aiheesta:

Arpaisten kämppä on Metsähallituksen ylläpitämä autiotupa, jonne voi kuka tahansa mennä koska vaan eräjormailemaan, saunomaan, tulistelemaan ja nauttimaan Suomen luonnosta. Reitti on koko matkalta merkattu niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ole, mutta matkaa voi taittaa myös pienemmissä pätkissä. Auton voi jättää esimerkiksi Pohjoiselle parkkipaikalle, josta on matkaa kämpälle 3,4 km (leveää helppokulkuista kumpuilevamaastoista polkua, jota pääsee kulkemaan lastenvaunujenkin kanssa) tai itäiselle parkkipaikalle, josta on vain puolen kilometrin kävelymatka. Matosuon natura-alueelle pääsee helpoiten Läskilammen (ja kuka näitä edustavia nimiä keksii) parkkipaikalta.

Huvila ja huussi.

Kannattaa ehdottomasti poiketa polulta polulle sikälimikäli liikut jossain Soini-Ähtäri -akselilla, tai lähteä vaikka varta vasten tänne retkeilemään!

Tulkoon kesä Törnävänsaareen (...tulkoon kesä, rietas ja kivuton)

Törnävä on Seinäjoen vanhin kaupunginosa, joka tuo useimmille eipaikkakuntalaisille mieleen joko provinssirockin tai psykiatrisen sairaalan.

Meillle Törnävänsaaren alue tuli tutuksi myös kauniina lenkkeilymaastona silloin kun Viivi oli pieni. Nykyään täällä tulee käytyä harvemmin, koska meidän nykyinen koti on toisella puolella pitäjää.

Seinäjoen MLL järjesti perhekahvilan kävijöille kesäretken "Törtsylle" (5€/perhe). Päädyimme kaikkien suureksi riemuksi picnicille sairaalan aitojen ulkopuolelle! Viheralueet odottelevat vielä jonkin aikaa innokkaita rokkareita telttoineen, pussikaljoineen ja kertakäyttösadetakkeineen, joten meillä oli hyvin tilaa levittää viltit pitkin nurmikkoa ja nauttia eväät kaikessa rauhassa ilman pelkoa niskaan puklaavista ördäreistä.

 

Matkustimme keskustasta Törnävälle tiivistunnelmaisella Alvari-kaupunkijunalla. Pienen maisemamatkailun ja "kyläringin" jälkeen saavuimme the kohteeseen. 

MLL:n tätit ohjasivat muutaman yhteisleikin- ja laulun, joihin Kersti osallistui tyypilliseen tapaansa sivusta seuraten. Ohjattujen leikkien jälkeen sai puuhailla vapaasti, syödä eväitä, puhaltaa saippuakuplia ja jutustella.

 

Tuulihattuja, omnom.

...ja lisäravinteeksi kourallinen hiekkaa.

Paluumatkalla pikkuakka hyytyi kainaloon. :) 

Kiitos kaikille mukanaolleille onnistuneesta retkestä ja MLL:n reippaille tädeille, jotka jaksaa järkkäillä monenlaistaa mukavaa lapsiperheiden iloksi.

Otsikko napattu Samuli Putron biisistä,

 joka soi repeatilla mun mielessä tätä postausta naputellessa.

...jos ei tällä pääse kesäfiilikseen ni millä sitte. :D