Sukat urhoolliselle Urholle

Tässäpä nämä edellisessä postauksessa mainitut, kummipojalle kudotut Urho-sukat. 

Sukat on tosiaan tehty ja lahjaksi annettu jo viime syksynä, eivätkä enää taida mahtua Urskipojan pulleiksi kasvaneisiin kinttuihin!

 

Taltioin nämä kuitenkin tänne jemikseen postauksen muodossa. Mulla on käsittämätön kyky unohtaa lähes kaikki eteenpäin matkanneet, käsieni kautta asusteiksi valmistuneet lankarullat. Kyhäilen sukkia usein oman mielen mukaan tai jonkun toisen ohjetta tai ideaa muokkaamalla, kokeilen ja testaan. Puran melkein yhtä paljon kuin saan valmiiksi! Välttyäkseni tekemästä samoja virheitä kovin montaa kertaa, on kiva kun jonkinmoiset ohjeet ja kuvat löytyy tallennettuna, vaikka sitten täältä blogista. Tolkutonta jälkeenpäin muistella millä langalla ja silmukkamäärillä on mitäkin työtä tehnyt.

Lanka: Nalle vaaleansininen ja valkoinen

Puikot: 2,5 tai 3 

(juuri näin tässä käy, mä en muista! Nirkkoreunus ja nilkan resosi EHKÄ pienemmillä ja muut kolmosen puikoilla.)

Aloitus: 40 s.

 nirkkoreunus

kaksi kierrosta oikeaa sinisellä

kirjoneuletta 1 o sininen, 1 o valkoinen, kaksi kierrosta

n.20 kierrosta sileää neuletta valkoisella

kirjoneule (kuten edellä)

joustinneule nilkkaan 2 o, 2 n

reikäkerros nyörejä varten: 2 o yhteen, langankierto, 1 oikein kierros loppuun

edellisen kierroksen silmukat oikein

joustinneule 2 o, 2 n

kantapää, kavennukset ja lapa tavalliseen tapaan

Nyöri: ketjusilmukkaa, solmut molempiin päihin (vois tehdä myös tupsut)

Nimi silmukoita jäljitellen valmiin sukan varteen.

Vinkkivitonen: Nimi kannattaa suunnitella ensin, tsekata kuinka paljon se vie tilaa ja ottaa huomioon aloitussilmukoiden määrässä/langan paksuudessa jne. Siis jos haluaa nimen selkeesti vaan toiselle puolelle sukkaa, eikä kiertämään koko villasukan vartta. 

 

 

Vuosilukusukat

Sutkutin puikoilla viime viikolla pikapikaa armeijahenkiset äijäsukat kuusikymmenvuotislahjaksi sukulaisukolle. Pieniä jalkoja tulee sukitettua tuon tuosta ja nämä sirot neliseiskat kanootit olivatkin ensimmäiset tämän kokoluokan villurit. 

Vuosiluku on tehty silmukoita jäljitellen (ohjevideo) valmiin sukan varteen. Silmukointi on sinänsä helppoa ja yksinkertaista, mutta kuvion kohdistus vaatii keskittymiskykyä ja harjoittelemalla oppii sopivan langankireyden niin, että lopputuloksesta tulee siisti. Lanka kannattaa olla samanpaksuista kuin työssä, sillä ohuemmalla langalla silmukoidessa pohjaväri paistaa läpi ja paksummalla langalla kuvio pullistelee liikaakin.

Olen kutonut samalla tyylillä aikaisemmin nimisukat kummipojalle (joita en oo tainnutkaan esitellä blogissa), mutten halunnut tehdä samanlaisia tämänkertaiselle synttärisankarille. 60 v.-teksti puolestaan sukan varteen kirjailtuna tuntui vähän pappamaiselta nuorekkaalle lahjansaajalle, mutta vuosiluku oli mielestäni ajattomamman (ei papan) näköinen. Eri tyylisiä kirjaimia ja numeroita löytyy googlesta tai pinterestistä mm. hakusanoilla "knitting alphabet" tai "cross stitch alphabet". Näihin sukkiin käytettämäni numerot löysin täältä.

 Suunnittelin kuvion ensin ruutupaperille, ja niin kuin aina, kaikki näyttää paperilla paremmalta kuin todellisuudessa. Ajatuksena oli kirjoittaa vuosiluvun yläpuolelle teksti "since", mutta siitä tuli liian paksun ja tukkoisen näköinen ja purkasin sen pois. Täytyy jatkojalostaa ideaa seuraavaan työhön ja yrittää saada tekstistä nätimmän näköisen.

Lanka: 

Seiskaveikan vaaleanharmaata lankaa reipas kerällinen n. 170 g

Samanvahvuista mustanharmaata lankaa numeroihin.

Puikot: 

Pohkeen ja nilkan resori 3 mm,

sileä neule 3,5 mm

Aloitus: 60 silmukkaa.

Pohkeen resori: 3 oikein, 1 nurin, 20 kierrosta

Sileä neule 40 kierrosta

Kavennus ennen nilkan resoria 4 s (jää 56)

Nilkkaresori: 1 oikein silmukan takareunasta, 1 nurin, 20 kierrosta

Vahvistettu kantapää ja kavennukset normaaliin tapaan

Lapaa niin paljon kuin on tarvis! :D

Lopuksi höyrytin sukat kevyesti kostean harson avulla, niin sain pahimmat möykyt ja mutkat suoriksi. 

Käsityökopan kimpussa

Lomailun ohessa olen nähtävästi pitänyt luovaa taukoa myös käsitöiden tekemisestä. Villi (hah, salli mun nauraa) alkukesä on eittämättä taaksejäänyttä elämää ja kesä pimenevine iltoineen taittunut aavistuksen syksyltä tuoksahtavan elokuun puolelle. Nakkisormeni ovat alkaneet ikävöidä näperreltävää ja etsiskellä kudinta sillä aikaa, kun ahterini on huomaamatta hivuttautunut nojatuolin syleilyyn.

Istumista täällä on piisannutkin, sillä ennen kuin annoin villasukkasivustojen, käsityöblogien ja mielessä muhivien huikeiden idisten aiheuttaman inspiraation vyöryä ylitseni, oli vähintäänkin välttämätöntä nykäistä tiukasti ryhtiremmistä ja saattaa käsityökopan pohjalla pyörineet keskeneräiset kutimukset valmiiden pinkkaan.

 "...ja meitä ei olekaan aivan vähän".

Voi apua. Pikaisella vilkaisulla tehdyn omavaltaisen diagnoosin perusteella kärsivällisyyteni, innostukseni ja inspiraationi loppuu keskimäärin toisen sukan nilkan seutuvilla. Muutamaa hikistä myöhäisiltaa ja paria Kalle Päätalon elokuvaa myöhemmin valmistui seitsemät päättelemistä odotelleet sukkaparit, säärystimet ja kolmet keskeneräiset villasukat. Uskottelen itselleni kuin pitkän ryyppyputkeen jälkeen elävien kirjoihin selvinnyt alkoholisti, ETTEN IKINÄ ENÄÄ aloita uutta työtä ennen kuin edellinen on valmis. Ja päätelty. (NiiivvisShii.)

Tyhjää koppaa katsellessani tuli mieleen yläasteen boheemin bilsanmaikan seinätaulun viisaus:

"Sanotaan, että ihmisellä, jonka työpöytä on sekaisin, on pääkin sekaisin.

Mutta millainen pää on ihmisellä, jonka työpöytä on tyhjä." 

Dodiin. Niin. Kyllä se siitä taas täyttyy.

Perhepäivähoitoon go go

Niin se vain on, että pitkäkin loma loppuu aikanaan. Likipitäen puolentoistavuoden kotoilun jälkeen arkielämää rytmittää kohtapian työ- ja päivähoitokuviot! Kovin paljoa en ole vielä uhrannut ajatuksia tulevaan syksyyn, mutta luottavaisin mielin viettelen viimeisiä lomaviikkoja. 

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että sain jo äitiyslomalle jäädessäni sovittua alustavasti pomo kanssa, että palaan äitiysloman/hoitovapaan jälkeen osa-aikaisesti töihin. Viiden-kuuden tunnin työpäivä sopii tähän elämäntilanteeseen paremmin kuin hyvin: tilille rapsahtaa sen verran rahaa että pärjätään, ja toisaalta taas aikaa ja energiaa riittää jää myös koululaisen ja yksivuotiaan kanssa touhuamiseen työpäivän jälkeen. 

Päivähoitomuodon valinta oli helppo, 

melkeinpä itsestäänselvyys: 

Perhepäivähoito. 

Syitä on monia, tässä meille ne tärkeimmät:

Lapsen persoonallisuus:
Kersti on rauhallinen, peruskiltti puuhailija joka nauttii tavallisesta elämästä. Pysyvät ihmissuhteet ja tutut lapset ja aikuiset ovat Kerstille tärkeitä. Jos ei mitään maata mullistavaa tulevina vuosina tapahdu, Kersti saa olla samassa hoitopaikassa esikouluikään saakka.

Lapsen ikä:
Oma yksivuotias on mukava viedä hoitopaikkaan, jossa on sama tuttu ja turvallinen hoitaja vastasssa aamulla ja kertomassa päivän kuulumiset iltapäivällä. Kersti tarvitsee vielä perushoitoa, syliä ja vapaata leikkiä enemmän kuin toimintatuokiota, askartelua ja virikkeitä (btw, ärsyttävä sana, josta tulee mieleen kanala), josta syystä kodinomainen perhepäivähoito tuntui päiväkotia paremmalta vaihtoehdolta.

Lapsiryhmän koko:
Pieni, samana pysyvä lapsiryhmä mahdollistaa tiiviit kaverisuhteet ja lämmin suhde yhteen hoitajaan luo turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä omaan tahtiin. Isoissa lapsiryhmissä itsekin työskennelleenä olen harmikseni huomannut, että tyytyväiset ja "tasaiset" lapset kulkevat helposti virran mukana, kun valtaosan aikuisten huomiosta nappaa vilkkaammat, äänekkäämmät ja käytöksellään huomiota herättävät lapset.

Oma työaika ja hoidon tarve:
Teen töitä arkisin 8-14, täydellä työajallakin pääsen kotiin viimeistään neljältä, joten päiväkotien tarjoamalle vuorohoidolle ei meillä ole tarvetta.
 
Sijainti: Meidän lähialueella on joitakin kotonaan työskenteleviä perhepäivähoitajia, pari päiväkotia ja ainakin yksi ryhmis, joten valikoimaa hoitomuodon suhteen oli riittävästi. Kuljen kilometrin pituisen työmatkan kävellen/pyörällä, ja olin valmis koukkaamaan vähän pidemmänkin lenkin saadakseni Kerstin perhepäivähoitoon. Hoitopaikka löytyi kuitenkin parahiksi työmatkan varrelta!

Omat arvot: Lämmin ilmapiiri. Kiireettömyys. Lapsentahtisuus. Kotoilu. Arkisuus. Tavallisuus. Välittäminen. Pienet ilot. Leppoisuus. Positiivisuus. Huumori. Ymmärrys. Ajan antaminen. Rauhallisuus. Näitä kaikkia toivon perhepäivähoidossa olevan. Kun ilmapiiri on lämmin ja hyväksyvä, ei toiminnan sisällöillä ole mielestäni niin suurta merkitystä. Kiire ja kireys myrkyttää monta hyvää hetkeä niin kotona kuin päivähoidossakin.

Aiemmat kokemukset:
Olen itse ollut lapsena pphoidossa ja viihdyin siellä tosi hyvin. Hoitajasta tuli tärkeä ihminen, jonka luona käytiin virpomassa, kyläilemässä, keppostelemassa ja kertomassa kuulumiset vielä pitkälle kouluikään saakka! Myös Viivi on ollut neljä ensimmäistä vuotta pphoidossa kahdella eri hoitajalla ja yhteistyö heidän kanssaan sujui tosi hyvin. Hoitajan purskahtaminen itkuun viimeisenä hoitopäivänä kertoi jotain kiintymyksestä lapseen ja sitoutumisestaan työhön. <3

Millaisia kokemuksia teillä on päivähoitopaikoista? 

Aina ei ole mahdollisuutta valita, mutta mitkä asiat vaikuttavat päätöksen tekoon teidän perheessä ja mikä on teidän lapsille sopivin hoitopaikka? 

Pst. Vielä on lomaa jäljellä!

Seinäjoen asuntomessut

Heipparallaa! Se olis asuntomessuneitsyys tämän neitosen osalta korkattu. Kovin paljon lähemmäksi ei messualue voi enää rakentua, ja kun Seinäjoen kaupunki vielä kauppasi työntekijöilleen edullisempia lippuja, kävinhän se miekii ihmettelemässä toisten todeksi muuttuneita haaveita asumisen osalta.

Jätin Kerstin MLL:n lapsiparkkiin ja polkaisin keskustasta messualueen pääportin pieleen. Reilussa parissa tunnissa ehdin kiertää vähän yli puolet messutaloista, kiinnostavat niistä paremmin syynäten kameran kanssa, osan läpijuosten kulkusuuntanuolia seuraten ulos. Loppupuolen kohteissa en ehtinyt käydä ollenkaan, ja varsinkin kerrostalokohteen näkemättä jääminen jäi vähän kaivelemaan...

Osa kodeista oli mielestäni hengettömiä ja tunnelmattomia, sinänsä ihan kauniita, muttei säväyttäviä. Ehkä se johtui sisustuksen kliinisyydestä, tarkoin harkitusta tyylipuhtaudesta ja asumattomuudesta. Omalle kameralle tallentui kuvia sellaisista tiloista ja sisustusratkaisuista, jotka tuntuivat joltain.

Tässä kuvasatoa kommenttiraitoineen...

Kuuluisa Provinssirock-huone, jonka seinälle ja kattoon on ripustettu parhaimmat festarimuistot.

Yks ihan ehdoton lemppari, käsityökämppä! Keltainen väri on herkku. 

LASTENHUONEIDEN HERKKUPALAT:

Saa hyppiä patjoilla, kiivetä seinille ja roikkua katosta. Teki mieli koittaa.

MAKUUHUONELEMPPARIT:

Möröt piiloon, täältä tullaan! En tiiä onko toi sängynalusvalo ihan must, mutta makuuhuoneen kokolattiamatto yhdistettynä vähäeleiseen sisustukseen uppos. 

 Tumma vaan ei synkkä, ihanat pellavapetivaatteet. 

 Hauska idea laittaa lapsille erilliset makuu- ja leikkihuoneet. Makuuhuone pysyy (ehkä) leluttomampana, eikä taas sängyt vie lattiatilaa leikkihuoneessa. 

KÄYTÄNNÖN KUKKASET:

Yleisesti ottaen asuntojen neliömäärissä ei oltu säästelty, mutta jäin ihmettelemään, kuinka vähän tilaa oli annettu pyykinhuollolle! Kahdesta kohteesta löysin omaan makuun sopivan kodinhoitohuoneen, joka on HUONE, ei käytävä tai risteys, niinkuin valtaosassa koteja. Jos rakentaisin oman kodin, pukisin, riisuisin, pesisin, kuivattaisin,  huoltaisin ja säilyttäisin omat vaatteet ja muut arkiset kodintekstiilit samassa tilassa, jolloin niitä ei tarvitsisi kiikuttaa ympäri huushollia. 

...SEKÄ SILMIINPISTÄVÄT YKSITYISKOHDAT:

 

Kirjat ja valokuvat esillä. Kodikasta.

Ruskea nahka ihastuttaa mua jostain syystä... voiko noissa lepakkotuoleissa oikeesti istua mukavasti ja pääseekö niistä ylös ilman henk.koht.avustajaa?

 Helppohoitoinen ja kotoisan oloinen pihamaa just for me.

 Tilaa mielikuvitukselle.

  

Voi herkku mikä matto!

Pönttömuuri, jota halasin lähtiessä. 

Lapsuudenkodissa mun huoneessa oli samanlainen harmaa.

Siks tää on niin liikkis. 

 JA LOPPUTULEMA:

 Tottakai tällaisten messujen tarkoitus on myydä ihmisille mielikuvia auvoisasta elosta ja ihanasta arjesta, ja niin pitääkin olla. Hölmöä on luulla, että hulppeissa kodeissa asuvat, poreissa lilluvat, pukeutumishuoneissaan asuaan peilaavat, avarissa aulatiloissa kuoharia siemailevat ihmiset olisivat jotenkin automaattisesti onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä. Sama siitepöly laskeutuu niidenkin kattoterasseille, uima-altaaseen kertyy kilo männynsiemeniä vartissa, kesällä istutetut pihatuijat paleltuu ruskeiksi ja sisustukseen sopivat lapset (ja aikuiset) täydellisissä lastenhuoneissaan vinkuu ja vittuilee vähintään yhtä paljon kuin muutkin.

Kokonaisuudessaan messut oli aikalailla sitä mitä oletinkin, rahalla tehtyjä mahtavia pytinkejä, joidenkin perheiden unelmakoteja. Paljon ennalta-arvattavaa sisustuslehtikamaa ja pröystäilevää glamouria. En piittaa kodeista, joissa kaikki on huonekaluista ja sisustusesineistä on pakasta vedettyjä. Pitää olla rosoa ja kerroksellisuutta ja epätäydellisyyttä ja eriparia.

Oma haavekoti muistuttaa enempi messuilla esiteltyjä miniatyyrejä:

Päärakennus vois olla vähän vähempi notkollansa, mutta hyyskä vaikuttaa kelpohotellihelpotukselta.

Oikeasti haaveilen jostain mummonmökkityylisestä huvikummusta, vanhasta kansakoulusta tai hirsirakenteisesta pikkumökistä. Nykyinen koti, rivarikolmio, on kuitenkin meille tässä elämänvaiheessa mitä mainioin; sopivankokoinen, huoleton ja sijainniltaan erinomainen.

Ootkos käynyt tai meinaatko mennä asuntomessuille?

Mikä on sun messukohdesuosikki tai unelmakoti muuten vaan?

Ku tännää sattaa ja huomenna sattaa ni se on kaks sattaa.

 Sadepäivä. 

Ei mitään pientä tsuhnua, vaan kaatamalla, kovaa ja paljon.

Isompi tytöistä kirmas kaverinsa kanssa riemusta kiljuen pahimpaan parhaimpaan kuurosateeseen. 

Pieni jäi paitasillaan portaille tuijottamaan toisten menoa. 

Mene sinäkin. Mieles tekee kuitenkin.

Isoja lätäköitä. 

Rännistä syöksyvää vettä. 

Märkää, ihmeellistä ja mukavaa.

Kulmien kurtistelua ja riemunkiljahduksia.

Vilkaisu olan yli kuvaajan suuntaan, kysyvä katse:

Äiti, tykkäänkö mä tästä?

Märät vaatteet pois, pulahdus lämpimään kylpyyn.

Iltapala nassuun ja unille. 

...ovensuussa isompi tyttö kuului sanovan kotiin lähtevälle kaverilleen: 

Tää oli hauskinta, mitä ollaan yhdessä tehty! Niinku ikinä!

Tulkoon kesä Törnävänsaareen (...tulkoon kesä, rietas ja kivuton)

Törnävä on Seinäjoen vanhin kaupunginosa, joka tuo useimmille eipaikkakuntalaisille mieleen joko provinssirockin tai psykiatrisen sairaalan.

Meillle Törnävänsaaren alue tuli tutuksi myös kauniina lenkkeilymaastona silloin kun Viivi oli pieni. Nykyään täällä tulee käytyä harvemmin, koska meidän nykyinen koti on toisella puolella pitäjää.

Seinäjoen MLL järjesti perhekahvilan kävijöille kesäretken "Törtsylle" (5€/perhe). Päädyimme kaikkien suureksi riemuksi picnicille sairaalan aitojen ulkopuolelle! Viheralueet odottelevat vielä jonkin aikaa innokkaita rokkareita telttoineen, pussikaljoineen ja kertakäyttösadetakkeineen, joten meillä oli hyvin tilaa levittää viltit pitkin nurmikkoa ja nauttia eväät kaikessa rauhassa ilman pelkoa niskaan puklaavista ördäreistä.

 

Matkustimme keskustasta Törnävälle tiivistunnelmaisella Alvari-kaupunkijunalla. Pienen maisemamatkailun ja "kyläringin" jälkeen saavuimme the kohteeseen. 

MLL:n tätit ohjasivat muutaman yhteisleikin- ja laulun, joihin Kersti osallistui tyypilliseen tapaansa sivusta seuraten. Ohjattujen leikkien jälkeen sai puuhailla vapaasti, syödä eväitä, puhaltaa saippuakuplia ja jutustella.

 

Tuulihattuja, omnom.

...ja lisäravinteeksi kourallinen hiekkaa.

Paluumatkalla pikkuakka hyytyi kainaloon. :) 

Kiitos kaikille mukanaolleille onnistuneesta retkestä ja MLL:n reippaille tädeille, jotka jaksaa järkkäillä monenlaistaa mukavaa lapsiperheiden iloksi.

Otsikko napattu Samuli Putron biisistä,

 joka soi repeatilla mun mielessä tätä postausta naputellessa.

...jos ei tällä pääse kesäfiilikseen ni millä sitte. :D