lauantai 4. marraskuuta 2017

Krokotiilisukat

crocodile socks, crocodile stitch

Yksi kummilapsistani täytti neljä vuotta lokakuun lopulla. Tuhersin hänelle lahjaksi krokotiilisukat. Oikeastaan näistä piti tulla lohikäärmeet, mutta lopputulos näyttää sammakon, lohikäärmeen ja alligaattorin mutaatiolta.


Krokotiilisukat  
(koko n.30)

Lanka: 7 veljestä sammaleenvihreä (+ pieni pätkä valkoista, oranssia ja mustaa)
Virkkuukoukku: 3,5 mm 
 Puikot: 3 mm 

Perussukka: 40 silmukkaa, varsi joustinneuletta 3 oikein 1 nurin. Jalkapohjan pituus n. 16 cm. 



 Silmät tein sormen ympärille pyöräytetylle, kiristettävälle lankalenksulle. Lenksuun 6 kiinteääsilmukkaa oranssilla, piilosilmukka ensimmäiseen ks:n. Toinen kierros 2 ks jokaiseen edellisen kierroksen ks:n, piilosilmukka ensimmäiseen ks:n. Langan vaihto valkoiseen, joka toiseen ks:n 2 ks, joka toiseen 1 ks kierros loppuun. Musta osuus on tehty lopuksi päälle ommellen. 

Silmäluomia varten loin 12 silmukkaa puikoille 3, kudoin pari kierrosta sileää neuletta, jonka jälkeen kavensin oikealla puolella molemmilta reunoilta yhden silmukan (rivin toinen ja toiseksi viimeinen silmukka). Päättelin työn, kun jäljellä oli kuusi silmukkaa.

Kiinnitin sukkaan ensin "silmämunat" ja sen jälkeen vasta ompelin silmäluomet (vain reunat ja yläosa). Krokon ilmettä voi hieman muutella silmäluomia nostamalla ja laskemalla.

krokotiilivirkkaus

crocodile stitch, krokotiilisukat


Krokotiilivirkkausta kokeilin nyt ensimmäistä kertaa! Googlesta, Pinterestistä ja Youtubesta löytyy hyviä ohjekuvia ja -videoita hakusanoilla "krokotiilivirkkaus"  "crocodile stitch" ja "dragon tears".
Hakusanoilla löytyy ohjeita sekä taso-, että pyörövirkkaukselle. 



krokotiilivirkkaus, krokotiilisukat, villasukat pojalle

Helöyyyh... it's mee.

Nähin sukkiin virkkasin pöyrövirkkauksena jokaiselle kerrokselle kuusi suomua, kerroksia on yhteensä seitsemän. Viimeisenä työvaiheena ompelin pienillä pistoilla "Suomusäärystimet" niiden yläosasta sukan varteen kiinni.


Rauhallista pyhäinpäivää!

27 kommenttia:

  1. Wautsi <3 Aivan ihanat sukat! Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Sukat ovat ihanat. Aivan varmasti 4-vuotiaan mieleiset. Blogisi nimi on myös ihana. Hyvää syksyn jatkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää vähän yrittää panostaa, kun pehmeät paketit ei oo tämän(kään) pojan ykköstoiveena. Sen verran piti pitkittää pettymystä, että hämäykseksi paketoin sukat pahvilaatikkoon! :D

      Poista
  3. Puikot helisemässä täälläkin, sukkia myös - mutta ilman suomuja :) vielä monet jalat pitää saada lämpimiksi jouluun mennessä.
    Valot viritetty eilen pihapuihin ja portaille, faari nukkuu tuossa nojatuolissa ja puhaltelee, telkkarissa "kirkonmenot' niinku äitivainaa sanois ja tuli takassa. Mummolatunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo on elämä mallillaan! Meillä on tyttöjen huoneissa ollu jo pitkään "sisustusvalot", mutta kai sitä sais pikkuhiljaa alkaa kaivelemaan jouluvalolaatikkoihin pakattua roipetta. :) Mun piti oikein miettiä, että mikä sana on vastine "kirkonmenoille", kun kuulostaa niin kotoisalta... Mutta oisko se Jumalanpalvelus! Mukavaa viikon alkua sinne varamummulaan! ;)

      Poista
  4. Ihan superkivat sukat! :D Kyllä mä assosioin nää lohikäärmeiksi heti! Hauskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, mulla jäi osa visioimistani ideoista toteuttamatta, viimetingassa vielä juhlapäivänä ompelin silmiä päähän... joten ne sitten jäi. Mutta taidan tehdä toisen, tuunatumman version kunhan joululahjapajassa vähän hiljenee... :D

      Poista
  5. No voi helkkari kyllä olet kivat sukat väsännyt. Tykkään kovasti. Hieno lahja näitä ei kaupasta saa.

    VastaaPoista
  6. No onpahan hienotja meidän pikkuväki tykkäisi kyl varmasti! Pitää pistää korvan taakse :)

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihanat sukat! Kyllä olet taitava kun tuollaisia loihdit:)

    VastaaPoista
  8. Onpa upeat sukat!
    Ohjeesta en tajua mitään, käsityöt on täysin mun ymmärrykseni ulkopuolella. Mutta osaan ihailla taitavampien tuotantoa. :)
    Aika paha tuo pahvilaatikko-hämäys. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...juu ja mä en oo ohjeen kirjoittana mitenkään ensiluokkainen, niiden varaan ei kannata paljon laskea! :D Kiitos kehuista!

      Poista
  9. Ihanat sukat! Jos nämä olisivat minun, olisivat nämä lastenlaulun Puff-lohikäärme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Puff! <3 Mulla on näistä jo suunnitteilla Puffit vol 2. :D

      Poista
    2. Kuulostaa hyvältä, sitten vain seuraksi prinsessa- ja prinssisukat niin koko satu on valmis esitettäväksi sukilla ;)

      Poista
    3. Hahah, moni projekti on tekemistä vaille valmis! :D

      Poista
  10. Hahaa! Onpahan "vetelän" oloset suomuotukset :D Ilme on niin ku meikäläisellä x) Hirveen hauskat!

    VastaaPoista