Käsityökopan kimpussa

Lomailun ohessa olen nähtävästi pitänyt luovaa taukoa myös käsitöiden tekemisestä. Villi (hah, salli mun nauraa) alkukesä on eittämättä taaksejäänyttä elämää ja kesä pimenevine iltoineen taittunut aavistuksen syksyltä tuoksahtavan elokuun puolelle. Nakkisormeni ovat alkaneet ikävöidä näperreltävää ja etsiskellä kudinta sillä aikaa, kun ahterini on huomaamatta hivuttautunut nojatuolin syleilyyn.

Istumista täällä on piisannutkin, sillä ennen kuin annoin villasukkasivustojen, käsityöblogien ja mielessä muhivien huikeiden idisten aiheuttaman inspiraation vyöryä ylitseni, oli vähintäänkin välttämätöntä nykäistä tiukasti ryhtiremmistä ja saattaa käsityökopan pohjalla pyörineet keskeneräiset kutimukset valmiiden pinkkaan.

 "...ja meitä ei olekaan aivan vähän".

Voi apua. Pikaisella vilkaisulla tehdyn omavaltaisen diagnoosin perusteella kärsivällisyyteni, innostukseni ja inspiraationi loppuu keskimäärin toisen sukan nilkan seutuvilla. Muutamaa hikistä myöhäisiltaa ja paria Kalle Päätalon elokuvaa myöhemmin valmistui seitsemät päättelemistä odotelleet sukkaparit, säärystimet ja kolmet keskeneräiset villasukat. Uskottelen itselleni kuin pitkän ryyppyputkeen jälkeen elävien kirjoihin selvinnyt alkoholisti, ETTEN IKINÄ ENÄÄ aloita uutta työtä ennen kuin edellinen on valmis. Ja päätelty. (NiiivvisShii.)

Tyhjää koppaa katsellessani tuli mieleen yläasteen boheemin bilsanmaikan seinätaulun viisaus:

"Sanotaan, että ihmisellä, jonka työpöytä on sekaisin, on pääkin sekaisin.

Mutta millainen pää on ihmisellä, jonka työpöytä on tyhjä." 

Dodiin. Niin. Kyllä se siitä taas täyttyy.