sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Diy: Kierrätys/tuunauslahja kaksivuotiaalle


Nuken sänky, doll diy

Dodiin, meinailin edellisessä postauksessa kertoa tarkemmin kehdosta, jonka tuunailiin Kerstin synttäreitä varten uuteen kuosiin. :D


 Kehto siinä kunnossa ja sellaisenaan, kuin se oli ennen toimeen tarttumista kyydissään iänkaikkisen vanaha kirppislöytö Yrjö-apina (1€).


Kehto on alunperin mun papan tekemä. Äiti sai sen lahjaksi pikkutyttönä (1965), jonka jälkeen kehto siirtyi perintönä minulle täyttäessäni vuoden (1987) ja sen jälkeen esikoistytölleni Viiville (2007). Jokaista lahjansaajaa varten mööpeli on maalattu uudelleen: äitini sai punaisen, minä hempeän vaaleanpunaisen ja Viivi kirkkaan pinkin kehdon.

Kehto on ollut pitkään meidän ulkovarastossa, eli se on Kerstille kuin uusi. Ajatuksena oli maalata kehto uudelleen jollain himmeämmällä värilla, ommella siihen uudet petivaatteet ja nukke/pehmoeläin.



En halunnut (enkä jaksanut) lähteä poistamaan ja hiomaan vanhoja maalikerroksia pois, vaan ajattelin päästä helpolla ja testata kätevyydeltään ja peittävyysominaisuuksiltaan paljon kehuttua kalkkimaalia. Periaatteessa kalkkimaalia voi sutaista maalattavaan pintaan ilman pohjatöitä, mutta kehdon aiemman maalin korkea kiilto (ja näin ollen heikohko tarttumapinta) ja tuleva ehkä ronskinpuoleinenkin käyttötarkoitus sai mut suhtautumaan skeptisesti maalipurkin kyljen väitteeseen. Kotoa sattui löytymään vajaa purkki tartuntapohjamaalia, joten maalasin sillä ensimmäisen kerroksen ennen kalkkimaalia. 

Ostin kuvan kalkkimaalin Prismasta. En tiedä oliko kyseessä vain kalkkimaalin maineella ratsastava feikkituote, mutta ainakaan tämän tuotteen ominaisuuksilla ei tartte lesoilla: valkoisen pohjamaalin ja KAHDEN kerroksen jälkeenkin HOTPINK paistoa ikävästi läpi! Maali oli vetelää, pensselin jäljet jäivät näkyviin, jälki oli epätasaista ja kaikkea muuta kuin peittävää. Jaa juu että tympäiskö..?

Uusi kierros maalikaupoille ja etsimään jotain laadukkaampaa kamaa. 

 Kuvahaun tulos haulle vintro chalk paint
 
Löysin Vintro-kalkkimaalin, joka oli edeltäjäänsä jytkympää ja todella peittävää. Koska en poistanut edellisiä maalikerroksia tai hionut edellisten piupaajien leikeissä syntyneitä kolhuja, en myöskään lähtenyt tavoittelemaan ensiluokkaista tehdasmaisen sileää maalipintaa (minkä toki olisin halutessani saavuttanut... kröhöm...), vaan lopputulos sai jäädä rosoisen näköiseksi. Piipahdan vielä hakemassa saman merkkistä vahaa, jolla hinkaten maalipinnan pitäisi kestää paremmin kulutusta.


Mulla oli jonkin aikaa lainassa mutsin Husqvarna, kunnes ostin Lidlistä (edullisen) karvalakkimallin Singerin. Hänen kanssaan ei vielä ole löydetty yhteistä kieltä, tehdään yhteistyötä pari minuuttia, jonka jälkeen tapellaan vartti. Mutta hiljaa hyvä tulee, joka ompelukerta opitaan jotain uutta toinen toisistamme.


Olen kerännyt jemikseen kivoja kankaita, ja koppaa pemistäessä löytyi tähän tarkoitukseen monta hyvää vaihtoehtoa. 

 Patjakankaaksi siniharmaata raitaa..


 

Patjan pehmikkeiksi saksin villahuovasta kolme levyä, ompelin patjapussin, ujutin päällekkäin asetellut fyllit sisälle ja kursin patjan täyttöaukon kiinni. Lopuksi ompelin käsin paksummalla langalla läpipistoja patjaan, jolloin täytteenä olevat villalevyt pysyvät kasassa ja patja näyttää muhkeammalta. Pistot olisi voinut mitata tarkasti kohdilleen, mutta mä hain linjaa patjakankaan raidoista ja ompelin pistot silmämääräisesti samansuuntaisille etäisyyksille toisistaan. Jokainen pisto on kiristetty ja solmittu erikseen, mutten jaksanut päätellä noin montaa lankaa, vaan ujutin langan solmimisen jälkeen kankaiden sisältä seuraavaan pistoskohtaan.
 
Nykyinen nuken pussilakanasetti. 
Entinen Henkkamaukan paita kokoa 122 cm.
(sisätyyny valkoista lakanakangasta + täytevanua)
 

 
Vaihtaripussilakanat kukallista retrolakanaa.
 

Diy nuken sänky,


 
Ja ne nuket. Selailin pinterestistä kuvia itsetehdyistä nukeista ja muista mokkeloista. Voi valtava! Käännyin temppuilevan Singerini puoleen, vilkaisin kelloon ja totesin että juuh, Mailegin pupu kaupasta kiitos. (Seinäjoen Emma's & Mama's myymälässä ja verkkokaupassa on kiva valikoima Mailegin tuotteita ja muitakin kauniita sisustus- ja lahjatavaroita). 
 

Pupuista vaaleampi on mun ostama. Viivi halusi vielä myöhemmin käydä omilla rahoillaan ostamassa tuon pikkupupun lahjaksi pikkusiskolle. <3


Diy

Kersti on ollut kovasti iloinen ja ihmeissään saamistaan lahjoista. Ostan lapsille leluja pääsääntöisesti vain jouluksi ja syntymäpäivälahjaksi, joten riemu on sen mukainen. Kersti nimesi vaalean pupun Eetuksi (Mistä nimi? Lastenohjelmasta? Varahoitokaveri? Poikaystävä? Iiks!) ja innokkaasti retuuttaa pupuja mukanaan ja peittelee nukkumaan. 

Maileg-sarjan hahmot ja huonekalut ovat ajattoman kauniita. Luulen, että alan keräämään niitä pikkuhiljaa Kerstille, niin saa jotain "omiakin" leluja. (Meillä on Viivin jäljiltä aika kattava kavalgaadi erilaisia tyttöjen leluja).  Maileg-sarja on siitäkin kiva, että sitä voi helposti täydentää ominpikkukätösin, eikä kaikkea tarvitse ostaa valmiina. Löysin joku aika sitten kirppikseltä vanhan vanerisen matkalaukun, josta sais aika messevän "nukkekodin" pienellä tuunauksella. 
Ehkä jo ensi jouluksi. ;)








10 kommenttia:

  1. Tulipas kehdosta tosi kiva ja niin aito patjoineen päivineen!

    VastaaPoista
  2. Söpöt! Tekee mieli itekkin hypistellä ja peitellä pupuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä. Sitte kun lasta ei enää leikit kiinnosta, niin tietää kuka jatkaa... :D

      Poista
  3. Voi jösses kun oot etevä! Mä en voisi haaveillakaan, että mun ompelujälkeni näyttäisi tuolta.. :D

    Ihana lahja kertakaikkiaan <3 Ja niiiin paljon silmää miellyttävämpi ja symppiksempi kuin joku muoviroju :)
    Onnittelut kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisen pussilakanan saumat eivät kestä lähemoää tarkastelua... Askel-askel-hyppy, askel-askel-hyppy, myttyrä, syttyrä, kykkyyyyyrä!

      Kiitos kehuista ja onnitteluista! Oon ite samaa mieltä siitä, että voittaa kaupan muovihilipan kuusnolla. :)

      Poista
  4. Onpa se kaunis <3 Ihana lahja, mikä kiertää sukupolvelta toiselle!

    VastaaPoista