keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Panda-villasukat



banda villasukat

Sain vuodenvaihteessa valmiiksi viimeiset joululahjaksi tarkoitetut villasukat ja toimitin ne eilen kohteeseen, pandoihin ihastuneelle 2,5 v kummilapselle. 

banda villasukat



Pienten perussukkien tekemiseen ei juuri hussaannu aikaa saati aivotyöskentelyä, mutta yksityiskohtien suunnittelu, testaus ja toteutus imaisi yhden lomapäivän verran intensiivistä työskentelyaikaa.

villasukat lapselle

Panda-villasukat
(koko: n. 27)

Idea pinterestistä, lopullinen kuvio oma ruutupaperisuunnitelma

Lanka: Novita Nalle valkoinen, Drops Fabel Musta + vaaleanpunainen jämä
Puikot: 2,5 mm puupuikot (13 cm) 

Silmukkamäärät:
Aloitusresori: (2 oikein, 1 nurin) 54 s
Sileä neule: 54 s 
Nilkkaresori: 48 s
Ainaoikein kantapää
Lapa: 48 s 

Korvia varten poimin silmukat (7) suoraan resorin reunasta, loin 9 silmukkaa lisää (yht 16). Kudoin suljettua neuletta viisi kierrosta, jonka jälkeen kavensin molemmissa reunoissa, kunnes työssä oli jäljellä neljä silmukkaa. Ompelin korvan takareunan kiinni sukan reunaan ja päättelin langat.

Tupsun tein kieputtamalla mustaa villalankaa kahden 8mm sukkapuikon ympärille, sitomalla langan puikkojen välistä, saksimalla lenkit auki ja "parturoimalla" töpöhännän siistiksi.



Kiitokset asianosaisille pidennetyn toimitusajan myöntämisestä ja kärsivällisestä odottamisesta. <3

13 kommenttia:

  1. Ihanat sukat <3
    Tämmöisiä nähdessä alkaa aina miettimään, josko vielä kerran kokeilisi neulomisen opettelua ;)

    VastaaPoista
  2. Tosi suloiset. Tämäkin ohje menee talteen. Kiitos ohjeesta. Hyvää viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän söpöt!

    https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

    VastaaPoista
  4. Onpa todella suloiset sukat! <3

    VastaaPoista
  5. SUloiset sukat olet neulonut! Ja tuo tupsujen teko on kiva uusi vinkki pahvirenkaiden rinnalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on helppo ja näppärä juttu, langan voi pyöräyttää myös kahden sormen ympärille. :D Kätevä tyyli tehdä pikkutupsuja.

      Poista
  6. Söpöt pandasukat <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos näistä sukista <3 On sitten niin vähän ihanat <3

    VastaaPoista
  8. Voi että, miten suloiset! Teetpä ihania käsitöitä <3

    VastaaPoista