keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Terassikauden avajaiset





Eipä vissiin mikä kevät! Kuka muistaa koska viimeks on ollu näin upee toukokuu? Vuoden kotona olo ja tää jatkuva chillailu on saanut mut sen verran eufoorisen tilaan, etten enää edes erota hyvää tai huonoa säätä toisistaan: eipä taida olla montaakaan päivää, jolloin oltais jätetty ulkoilut väliin huonon sään vuoksi. 

Mun kesä alkaa siitä, kun tarkenen juoda aamukahvit ja lukaista lehden ulkona yöpaitasillaan. Naapuritkin osaavat jo odottaa kevään korvilla terassille ilmestyvää viehkeää luontokappaletta ja merkkailevat kevätseurantalomakkeisiinsa vuosi toisensa jälkeen samoilla huudeilla pesivää kottaraista nähdyksi. 

Ai niin joo. Yks pieni juttu: Eihän taaperon äiti PYSTY eikä KERKEE juomaan kahvia 
a. rauhassa 
b.kuumana 
c.ikinä

Näin ne jotkut hurjat väittää.

Kesäaamufiilistely on itelle sen verran pyhä rituaali, että sen onnistumiseksi piti kehitellä jotain millä saan myös muksun viihtymään ja pysymään paikoillaan sillä aikaa kun relaxoidun. 
Konstit on monet sano akka ku kissalla pöytää pyyhki. 

 

Kävin hakemassa rautakaupasta värkkiä, junttasin kiinnityskoukut terassin kattopalkkeihin ja virittelin vauvakeinun asemiin.

(Ihan paska idea.) 



Samaan hikeen nakkelin puutarhakalusteet ja muut roippeet ympäri permantoa, pesin etuterassin, kuljetuskaluston ja yhden ulkoistetun räsymaton. Kerstillä kului aika keinuessa ja aadeehoodeekohtauksen saanutta mutsia seuraillessa. Keinun sijainti on muuten jo suunnitteluvaiheessa huomioitu niin, että yletyn terassin reunalla istuskellessani antamaan lisää vauhtia peppua nostamatta. Vimoosempäälle! 


 Tadaa: Tästä kesä voi alkaa! 
Muksulle korppu käteen, keinulle vauhtia ja iloiset vilkutukset töihin lähteville naapureille.
... ja tähän loppuun nostalgianurkka julkaisee vielä muutaman otoksen viime kesältä...

Neiti B on kerännyt kohtuullisen määrän matskuu ja vartta sitten viime kuvausten. :D

Mukavaa kesää just sulle.

5 kommenttia:

  1. Reipasta menoa, hyvä Maiju! :) Vaunujen pesu itselläkin agendalla, alakori ja pyörät kun on kokonaan saven peitossa juostuamme niiden kanssa joka säällä. Ensin oli tarkoitus roudata ne ihan suihkuun, mutta ehkäpä tuo saavi ja harja pihalle - menetelmä voisi toimia täälläkin. Mukavaa kesän alkua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissussa rähjääntyy... ;) Kalusto kuin kalusto vaatii välillä pientä fiksausta!

      Meillä vaunujen jousitus on alkanu nitistä ikävästi. Oon suihkuttanu liitoskohtiin pari kertaa voiteluainetta, jolla oon saanut kitinän hetkellisesti lakkaamaan. Nyt pesun jälkeen ruuvasin muoviset "jouset" irti (kuvassa renkaiden lähellä olevat mustat muovimokkelot), ja puhdistin ne huolellisesti liasta, pölystä ja rasvasta. Voitelin osat muoviosien nitinän ja narinan estävällä silikonipohjaisella voiteluaineella, ja ruuvasin osat takaisin paikoilleen.

      Seuraavaksi puhdistus- ja huolto-operaatiota odottelee fillari. Niin ja auto, jota en kyllä ala ite peukaloimaan! :D

      Poista
    2. No johan on, täytyy sanoa että tuplareipasta tuosta muovimokkuloiden putsauksesta + voitelusta!! Meillä nitisee vähän myös, mutta eipä ollut tullut edes mieleen lähteä purkamaan kalustoa :) Mulla on kans agendalla kaks fillarinpesua + huoltoa, joihin täytyy kyllä kysyä hiukan ulkopuolista konsultaatiota.

      Poista
  2. Nättejä tyttöjä terdellä, jäi vaan puuttumaan se kuva susta yöpaidassa, tukka pörrössä ja kuola poskella lukemassa lehteä ;)

    VastaaPoista