sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Vähemmän valmista, enemmän kesken


Nyt on taas sellainen aika vuodesta, ettei käsitöiden saralla tahdo tulla valmista mistään. Hyvin aloitetuista ja vielä paremmin kesken jätetyistä töistä saisi puolestaan kyhättyä vaikka näyttelyn.

Näiden Niina Laitisen suunnittelemien Ystävänpäiväsukkien KAL (yhteisneulonta) alkoi jo tammikuussa ja sukkien deadline oli nimensä mukaisesti ystävänpäivänä. Miten meni noin niinku omasta mielestä, kun kantapäähän saakka kudotut sukat irvistelivät käsityökopan reunalla vielä pääsiäisenpyhinäkin...? Ei näin Maiju, ei näin.




Niinan ohjeesta poiketen muokkailin ja poistin joitakin kuvioita. Lisäksi paransin nilkan kohdalla istuvuutta tekemällä siihen pätkän resoria. Myös jalkaterässä piti kavennella silmukoita enemmän kuin Nalle-langalle suunnitellussa alkuperäisessä reseptissä määrättiin, joten se aiheutti semisti päänvaivaa kuvioiden suunnittelun osalta.



niina laitinen

Kirjoneule taiteenlajina on tuottanut suurta tuskaa ja ahdistusta, ja sitä on pitänyt harjoitella pitkään ja hartaasti, mutta pikkuhiljaa käsiala alkaa muokkaantua tasaisempaan suuntaan. Treeni on tuottanut toivottua tulosta! :D


Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa!
 

9 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Tuo resori nilkassa on hyvä keksintö. Hieno lopputulos palkitsee vaivannäön. Kirjoneuleessa on huomio pidettävä melko tiukkaan työssä, siksi itse en kovin usein harrasta sitä.
    Hyvää kevään jatkoa teille.

    VastaaPoista
  2. Todella kivat värit olet valinnut! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! Kaunis väriyhdistelmä :) Mulla tuntuu olevan tuota samaa keskeneräisyysongelmaa - käsityökorissa pyörii tuhat innolla aloitettua mutta sittemmin unohdettua työtä, ja silti tekisi vain mieli aloittaa uusia juttuja.. Nyt otan kyllä projektiksi tehdä noita keskeneräisyyksiä loppuun :D

    VastaaPoista
  4. Kaunis väriyhdistelmä tykkäsin kovasti. On minullakin vielä neuleita kesken jatkuu syksyllä nyt keskitytään piha hommiin.

    VastaaPoista
  5. Kauniit tuli! :) Tää väriyhdistelmä on kyllä kiva.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit niistä tuli! Kannatti neuloa! :) Mulla kans alkaa neulomishommat jotenkin tökkiä näin keväällä. Pari juttua pitäis saada valmiiks, koska kesken en ruukaa jättää.

    VastaaPoista
  7. Mutta sukat ovat upeat! Aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit sukat! 💛
    Itsellä vielä kirjoneulonta toisten töiden ihastelun asteella! 😉

    VastaaPoista