maanantai 12. syyskuuta 2016

Päivä patikoimassa



Kävin lauantaina nollaamassa aivokuoren alapuolisia vikakoodeja luonnon helmassa patikoiden Soinin (tai oikeastaan Ähtärin) Arpaisilla. Joka syksy järjestettävässä patikointitapahtumassa mulle on langennut peräpään valvojan vastuullinen osa, ja mikäpäs siinä! Helppoa olla porukan hitain, ja matka taittuu mukavasti aikaisemmin lintustamaan lähteneitä, pitkoksilta pudonneita retkeilijöitä syvemmälle suohon polokien suosta nostellen.

Arpaisten kämppä

Linja-autot starttasivat lauantai-aamuna Soinin keskustasta, ja kuljettivat intopiukeet patikoijat henkilökohtaisen reittivalinnan mukaan joko 14 km, 18 km tai 28 km päähän lähtöpaikalle, josta sai merkattua reittiä pitkin talsia kohti kirkonkylää. Suttuisesta säästä huolimatta lähtijöitä oli noin 250, mutta sen verran sulavasti tuollanen sakki erämaahan katoaa, että mistään massatapahtumasta ei ole kyse.

Lähdin pätkyttämään kauimmaiselta lähtöpaikalta sekalaisella ja ajoittain toisistaan pientä hajurakoa ottavalla sakilla, joka koostui naapuripariskunnasta, paikallisen metästysseuran edustajista ja vanhoista tutuista, joiden kanssa tavataan oikeastaan vain näissä merkeissä. 






 Matosuo.



Jäin aika-ajoin letkasta jälkeen kun pyllistelin kamerani kanssa rahkasammallikossa. Huikkasin edelläkävijöille kädellä merkiksi, että menkää vaan ja puheensorinan loitontuessa jäin puhaltelemaan, kuuntelemaan äänettömyyttä ja katselemaan suon yläpuolella leijuvaa satumaista usvaa. Ihan mieletöntä kun mikään ei surise, pörise tai kohise. Ilma oli täysin tyyni, joten edes tuulen huminaa ei kuulunut. 



Ensimmäiset kymmenen kilometriä taittui lenkkareilla kutakuinkin kuivin jaloin hiekkaharjuja ja kohtuullisen kuivaa metsänpohjaa tallaten, mutta ennen Sikosuon laitaa kulkevaa turvemössöosuutta vaihdoin suosiolla lenkkarit kumppareihin. Periaatteessa koko matkan olisi voinut rontostaa saappaissa, mutta tuollaisella matkalla jalkineiden painolla on aika suuri merkitys, joten vaihdoin vielä takaisin lenkkareihin märimmän pätkän jälkeen. 





Polun varrella pulleita puolukoita het ihammattomasti!!  
 Kuivempaa siivua...


Tapahtuman järjestäjät olivat kuskanneet reitin varrelle mehua ja pientä huikopalaa. Ennen viimeistä osuutta tarjolla oli hernekeittoa Kaihiharjun päheissä maisemissa, jonka jälkeen lähdettiin viimeiselle, seitsemän kilometrin osuudelle.

Yhteensä matkaan kului aikaa taukoineen kaikkineen noin seitsemän tuntia, joista kävelyn osuus oli ehkä  5,5 tuntia. Tapahtumassa ei ole ajanottoa, eli patikkaretkelle voi jokainen peruskuntoinen lähteä viettämään mukavaa syyspäivää ilman suorittamista ja kisafiilistä. 
Se ei ole matka mikä tappaa, vaan vauhti.

 Ja loppuun vielä infopläjäys (ja heikkolaatuisempia, puhelimen kameralla otettuja kuvia) niille, jotka innostuivat aiheesta:

Arpaisten kämppä

Arpaisten kämppä on Metsähallituksen ylläpitämä autiotupa, jonne voi kuka tahansa mennä koska vaan eräjormailemaan, saunomaan, tulistelemaan ja nauttimaan Suomen luonnosta. Reitti on koko matkalta merkattu niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ole, mutta matkaa voi taittaa myös pienemmissä pätkissä. Auton voi jättää esimerkiksi Pohjoiselle parkkipaikalle, josta on matkaa kämpälle 3,4 km (leveää helppokulkuista kumpuilevamaastoista polkua, jota pääsee kulkemaan lastenvaunujenkin kanssa) tai itäiselle parkkipaikalle, josta on vain puolen kilometrin kävelymatka. Matosuon natura-alueelle pääsee helpoiten Läskilammen (ja kuka näitä edustavia nimiä keksii) parkkipaikalta.


Huvila ja huussi.
Arpaisten kämppä

Kannattaa ehdottomasti poiketa polulta polulle sikälimikäli liikut jossain Soini-Ähtäri -akselilla, tai lähteä vaikka varta vasten tänne retkeilemään!



keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Nimisukat synttärisankarille


Aikaisemman postauksen Urho-sukkien jäädessä käyttäjälleen pieneksi, sain yksivuotissynttärilahjatilauksen (aikKKamala miten pitkä yhdyssana), nimellä varustetuista sukista. Urhosta on kasvanut vuodessa ihan kunnon äijä, joten hempeyshepeneet sikseen ja pienellä söpöstelyllä maustettua rouheutta tilalle.


Lankana harmaa/punainen seiskaveikka ja samanvahvuinen tummanharmaa lanka.

Puikot nro 3

Aloitus: 44 silmukkaa, 3 o 1 n, kymmenkunta kierrosta.
30 kierrosta sileää neuletta puikolla nro 3,5, viimeisellä kierroksella neljän silmukan kavennus (2 oikein yhteen) tasaisin välimatkoin, jäljelle jää 40 s. 

Nilkkaresori: 1 o (silmukan takareunasta neuloen) 1 n, 10 kierrosta

Kantalappu normaalisti, lavassa kavennukset siten, että puikoille jää 36 s.
Kärkeen leveä nauhakavennus.


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Sitä kutsutaan kannustinloukuksi

Mitä enemmän tekee töitä, sitä enemmän saa rahaa ja toisinpäin.  
Ojalan laskuopin mukaan näinhän se mennee. Hyvin laskettu, mutta laskeppa joku toinen! Huomasin nimittäin töihin palaamisesta johtuneen taloustilanteen muutoksen myötä ajautuneeni tietämättäni tilanteeseen, jota paremmissa piireissä kutsuvat kannustinloukuksi. Kivan kuuloisen sanan ovat keksineet, joka lyhyesti äidinkielellä äännettynä tarkoittaa: Työnteko on rahallisesti kannattamatonta.

Palasin siis äitiysloman ja puolen vuoden hoitovapaan jälkeen takaisin töihin, alkuperäisen suunnitelman mukaan osa-aikaisesti. Olen tottunut käyttämään rahaa säästeliäästi ja luovasti tiukempina aikoina, joten osa-aikatyön aloittamispäätöstä mietiskellessäni vaakakupissa painoi enemmän omat voimavarat, järkevä ajankäyttö sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, kuin käteen jäävä kahisevan kilisevän määrä.

Nyt kun työsoppari on kirjoitettu, Kelan päätökset tulleet ja ensimmäinen palkka kopsahtanut tilille, aloin huvikseni laskea, kuinka paljon "häviän" rahallisesti tällä valinnallani suhteessa siihen, että tekisin töitä täyspäiväisesti.

Tuloksena ihan pökerryttävän pieni summa:  

n.40 €!

Neljäkymmentä euroa! 

Pari hassua paperirahaa siitä hyvästä, että tekisin 11 tuntia pitempiä työviikkoja (yli 40 h kuukaudessa!!!) ja viettäisin saman verran vähemmän vapaa-aikaa.

Oota mä mietin...
Nouuuu thänks!

Soinin vaivaisakka kerää nykyisin 500–700 euroa vuodessa diakoniatyölle – ja toimii paikkakunnan ainoana nähtävyytenä.

Mahtaa kiinnostaa, mistä tämä erotus muodostuu:

Ansiotuloverotus:

Hain muutosverokorttia nykyisille tuloilleni ja veroprosentti putosi 5 yksikköä alaspäin. Käytännössä käteen jää 50 € enemmän jokaisesta tienatusta tonnista.

Joustava hoitoraha:

Saan Kelan maksamaa joustavaa hoitorahaa 162,19€/kk (miinus verot). Joustavaa hoitorahaa on mahdollista saada alle kolmevuotiaan lapsen vanhempi, joka tekee max. 30 h töitä viikossa.

Asumistuki:

Pienituloisena saan asumistukea (omistusasuntoon saa tukea kulujen, muttei tietystikään lainan lyhennysten osalta. Kuluina huomioidaan yhtiövastike, lämmitys, vesi ja asuntolainan korot).Täyttä palkkaa kiskoeassani en olisi oikeutettu asumistukeen.

Päivähoitomaksut:

Tämänhetkiset tulot eivät ylitä päivähoitomaksuille asetettua alinta tulorajaa,  joten hoitomaksuja ei peritä lainkaan. Perheen ainoana tienaajana, matalahkopalkkaisella alalla maksaisin kokoaikatyössäkin hoitomaksuja vain joitakin kymmeniä euroja, mutta nollat taulussa yllätti totaalisesti! 

- - - - -

Jos nyt jotain menetettävää pitää tästä systeemistä kaivaa, niin pienemmillä tuloilla eläkettä kertyy suhteessa vähemmän. Toisaalta nämä parin vuoden "vajarit" suhteuttuna lähes kymmenvuotiseen menneeseen ja likipitäen neljäänkymmeneen edessä olevaan työvuoteen, ovat vain rikkana rokassa. Lisäksi epäilen vahvasti koko eläkejärjestelmän olemassa oloa siinä vaiheessa kun se itselle tulee ajankohtaiseksi.

Päivähoitomaksupäätöksen 0,00€ lukemien kurkisteassa mainospostin seasta löytyneestä kirjekuoresta pyöräytin eteisessä kolmoisslutsit kahdella kierteellä ilman luistimia ja alkuverryttelyjä. 

Tekis mieli laittaa Kiitos-kortti sivistyskeskukseen lainaamalla kotipaikkakuntani vaivaisakan yläpuoliseen kylttiin kirjoitettua tekstiä: 
"Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle!"

Joskus sattuu hassuja asioita.
Vaikka semmosia, että itestä tulee sattumalta sosiaalipummi.