keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Tunnelmalliset häät ilman stressiä



hääkuva koirat, hääkuvat itse

 Kaikille päivä prinsessana ei ole lapsesta saakka tavoiteltu unelmien täyttymys.
Ei ainakaan rakastakin rakkaammalle, juhlienvieroksuja-seinäruusu-pikkusiskolleni, joka järjesti puolisonsa kanssa tunnelmalliset syyshäät -tai pikemminkin avioitumisen julkistamistilaisuuden (sekin kuulostaa liian hienolta) omalla, heille sopivalla tyylillään, asteen verran totuttua arkisemmin ja rennommin.



Juhlat tulivat kaikille (paitsi mulle) ihan täytenä yllätyksenä, sillä muutaman vuoden yhdessä elänyt pariskunta ei ollut edes kihloissa ennen avioitumista. :D Paikalle saapunut hääväki (morsiammen vanhemmat ja sisarukset perheineen ja koirineen) oli tulossa vain piipahtamaan rennoissa merkeissä meidän suvun kesäpaikkaan, vanhaan mummulaan. Mutsi-merkkinen monitoimikone oli lupautunut hänelle ominaiseen tapaansa hääräämään murua rinnan alle ja me muut, noh, lähinnä pölähdettiin paikalle.


Oiva Toikka

 Kukat kukkivat siellä missä niitä ei hoideta... Pelargoniat täydessä loistossaan lokakuussa!(?) Hauskasti sopii yhteen häälahjaksi antamieni Siirtolapuutarha-kupposten kanssa. 





Pukupakkoko? Häävieraat rennosti siviilikuteissa. Sillai kai, millai muuten.






Viiden tähden hääsviitti = sähkötön saunakamari.



Mä ehdotin siskolle, että otattaisivat edes kunnon hääkuvat ammattikuvaajalla, mutta ei kuulemma pysty kenenkään vieraan ihmisen kyylätessä näyttämään rennolta. :D Hah, senkin! Kaiken äheltämisen jälkeen saatiin kuitenkin jotain painokelpoista aikaiseksi. 




 Tehkää kevät lempeydestä käykää ulos kehräten
kaupunki on vaarin uni tervehtikää ryhti sen
 tuossa seisoo lapsuutenne polkee jalan syrjällä
lentoaikaa ilmapalloon ja näissä hetkissä 
vahvistakaa kakseutenne olkaa usein käsikkäin
salaisuutta jakakaa

Älkää unohtako toisianne
Älkää unohtako toisianne

Suoristakaa riitanne kohta on jo huomenna
valittuja lauseitaan voi käyttää tai suojella
hullaantukaa rakkaudesta, olkaa vaiti yhtäkkiä
sisämaasta rannikoille kosketus on puhetta
tästä alkaa elämänne vaarallisin kohtaus
rakkauttanne tukekaa

Älkää unohtako toisianne
Älkää unohtako toisianne

Kun äänenne sortuvat useista kohdista löytäkää korjattavaa
periksi antava säilyttää kasvonsa palkinnot kun jaetaan
jos aamua seutaava hetki on ilta niin tuhlaatte vuosia
oppikaa toisenne valoisaan aikaan ja oppikaa pimeys myös

Kun arki on taipuva itseään toistamaan löytäkää poikkeuksia
yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia
kun olette hauraita, olette vahvoja, kallion kaltaisia
luottakaa itsenne elämän kyytiin ja nauttikaan matkasta.

-Samuli Putro-
 



Onnellista yhteiselämää M&T.  <3


maanantai 12. syyskuuta 2016

Päivä patikoimassa



Kävin lauantaina nollaamassa aivokuoren alapuolisia vikakoodeja luonnon helmassa patikoiden Soinin (tai oikeastaan Ähtärin) Arpaisilla. Joka syksy järjestettävässä patikointitapahtumassa mulle on langennut peräpään valvojan vastuullinen osa, ja mikäpäs siinä! Helppoa olla porukan hitain, ja matka taittuu mukavasti aikaisemmin lintustamaan lähteneitä, pitkoksilta pudonneita retkeilijöitä syvemmälle suohon polokien suosta nostellen.

Arpaisten kämppä

Linja-autot starttasivat lauantai-aamuna Soinin keskustasta, ja kuljettivat intopiukeet patikoijat henkilökohtaisen reittivalinnan mukaan joko 14 km, 18 km tai 28 km päähän lähtöpaikalle, josta sai merkattua reittiä pitkin talsia kohti kirkonkylää. Suttuisesta säästä huolimatta lähtijöitä oli noin 250, mutta sen verran sulavasti tuollanen sakki erämaahan katoaa, että mistään massatapahtumasta ei ole kyse.

Lähdin pätkyttämään kauimmaiselta lähtöpaikalta sekalaisella ja ajoittain toisistaan pientä hajurakoa ottavalla sakilla, joka koostui naapuripariskunnasta, paikallisen metästysseuran edustajista ja vanhoista tutuista, joiden kanssa tavataan oikeastaan vain näissä merkeissä. 






 Matosuo.



Jäin aika-ajoin letkasta jälkeen kun pyllistelin kamerani kanssa rahkasammallikossa. Huikkasin edelläkävijöille kädellä merkiksi, että menkää vaan ja puheensorinan loitontuessa jäin puhaltelemaan, kuuntelemaan äänettömyyttä ja katselemaan suon yläpuolella leijuvaa satumaista usvaa. Ihan mieletöntä kun mikään ei surise, pörise tai kohise. Ilma oli täysin tyyni, joten edes tuulen huminaa ei kuulunut. 



Ensimmäiset kymmenen kilometriä taittui lenkkareilla kutakuinkin kuivin jaloin hiekkaharjuja ja kohtuullisen kuivaa metsänpohjaa tallaten, mutta ennen Sikosuon laitaa kulkevaa turvemössöosuutta vaihdoin suosiolla lenkkarit kumppareihin. Periaatteessa koko matkan olisi voinut rontostaa saappaissa, mutta tuollaisella matkalla jalkineiden painolla on aika suuri merkitys, joten vaihdoin vielä takaisin lenkkareihin märimmän pätkän jälkeen. 





Polun varrella pulleita puolukoita het ihammattomasti!!  
 Kuivempaa siivua...


Tapahtuman järjestäjät olivat kuskanneet reitin varrelle mehua ja pientä huikopalaa. Ennen viimeistä osuutta tarjolla oli hernekeittoa Kaihiharjun päheissä maisemissa, jonka jälkeen lähdettiin viimeiselle, seitsemän kilometrin osuudelle.

Yhteensä matkaan kului aikaa taukoineen kaikkineen noin seitsemän tuntia, joista kävelyn osuus oli ehkä  5,5 tuntia. Tapahtumassa ei ole ajanottoa, eli patikkaretkelle voi jokainen peruskuntoinen lähteä viettämään mukavaa syyspäivää ilman suorittamista ja kisafiilistä. 
Se ei ole matka mikä tappaa, vaan vauhti.

 Ja loppuun vielä infopläjäys (ja heikkolaatuisempia, puhelimen kameralla otettuja kuvia) niille, jotka innostuivat aiheesta:

Arpaisten kämppä

Arpaisten kämppä on Metsähallituksen ylläpitämä autiotupa, jonne voi kuka tahansa mennä koska vaan eräjormailemaan, saunomaan, tulistelemaan ja nauttimaan Suomen luonnosta. Reitti on koko matkalta merkattu niin hyvin, ettei eksymisen vaaraa ole, mutta matkaa voi taittaa myös pienemmissä pätkissä. Auton voi jättää esimerkiksi Pohjoiselle parkkipaikalle, josta on matkaa kämpälle 3,4 km (leveää helppokulkuista kumpuilevamaastoista polkua, jota pääsee kulkemaan lastenvaunujenkin kanssa) tai itäiselle parkkipaikalle, josta on vain puolen kilometrin kävelymatka. Matosuon natura-alueelle pääsee helpoiten Läskilammen (ja kuka näitä edustavia nimiä keksii) parkkipaikalta.


Huvila ja huussi.
Arpaisten kämppä

Kannattaa ehdottomasti poiketa polulta polulle sikälimikäli liikut jossain Soini-Ähtäri -akselilla, tai lähteä vaikka varta vasten tänne retkeilemään!



keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Nimisukat synttärisankarille


Aikaisemman postauksen Urho-sukkien jäädessä käyttäjälleen pieneksi, sain yksivuotissynttärilahjatilauksen (aikKKamala miten pitkä yhdyssana), nimellä varustetuista sukista. Urhosta on kasvanut vuodessa ihan kunnon äijä, joten hempeyshepeneet sikseen ja pienellä söpöstelyllä maustettua rouheutta tilalle.


Lankana harmaa/punainen seiskaveikka ja samanvahvuinen tummanharmaa lanka.

Puikot nro 3

Aloitus: 44 silmukkaa, 3 o 1 n, kymmenkunta kierrosta.
30 kierrosta sileää neuletta puikolla nro 3,5, viimeisellä kierroksella neljän silmukan kavennus (2 oikein yhteen) tasaisin välimatkoin, jäljelle jää 40 s. 

Nilkkaresori: 1 o (silmukan takareunasta neuloen) 1 n, 10 kierrosta

Kantalappu normaalisti, lavassa kavennukset siten, että puikoille jää 36 s.
Kärkeen leveä nauhakavennus.


maanantai 8. elokuuta 2016

Sukat urhoolliselle Urholle

villasukat ristiäisiin, villasukat pojalle, ristiäislahja

Tässäpä nämä edellisessä postauksessa mainitut, kummipojalle kudotut Urho-sukat. 
Sukat on tosiaan tehty ja lahjaksi annettu jo viime syksynä, eivätkä enää taida mahtua Urskipojan pulleiksi kasvaneisiin kinttuihin!
 
Taltioin nämä kuitenkin tänne jemikseen postauksen muodossa. Mulla on käsittämätön kyky unohtaa lähes kaikki eteenpäin matkanneet, käsieni kautta asusteiksi valmistuneet lankarullat. Kyhäilen sukkia usein oman mielen mukaan tai jonkun toisen ohjetta tai ideaa muokkaamalla, kokeilen ja testaan. Puran melkein yhtä paljon kuin saan valmiiksi! Välttyäkseni tekemästä samoja virheitä kovin montaa kertaa, on kiva kun jonkinmoiset ohjeet ja kuvat löytyy tallennettuna, vaikka sitten täältä blogista. Tolkutonta jälkeenpäin muistella millä langalla ja silmukkamäärillä on mitäkin työtä tehnyt.

Lanka: Nalle vaaleansininen ja valkoinen
Puikot: 2,5 tai 3 
(juuri näin tässä käy, mä en muista! Nirkkoreunus ja nilkan resosi EHKÄ pienemmillä ja muut kolmosen puikoilla.)

Aloitus: 40 s.
kaksi kierrosta oikeaa sinisellä
kirjoneuletta 1 o sininen, 1 o valkoinen, kaksi kierrosta
n.20 kierrosta sileää neuletta valkoisella
kirjoneule (kuten edellä)
joustinneule nilkkaan 2 o, 2 n
reikäkerros nyörejä varten: 2 o yhteen, langankierto, 1 oikein kierros loppuun
edellisen kierroksen silmukat oikein
joustinneule 2 o, 2 n
kantapää, kavennukset ja lapa tavalliseen tapaan


Nyöri: ketjusilmukkaa, solmut molempiin päihin (vois tehdä myös tupsut)

Nimi silmukoita jäljitellen valmiin sukan varteen.

Vinkkivitonen: Nimi kannattaa suunnitella ensin, tsekata kuinka paljon se vie tilaa ja ottaa huomioon aloitussilmukoiden määrässä/langan paksuudessa jne. Siis jos haluaa nimen selkeesti vaan toiselle puolelle sukkaa, eikä kiertämään koko villasukan vartta. 
 
 


Vuosilukusukat





vuosiluku villasukat, villasukat miehelle ohje

Sutkutin puikoilla viime viikolla pikapikaa armeijahenkiset äijäsukat kuusikymmenvuotislahjaksi sukulaisukolle. Pieniä jalkoja tulee sukitettua tuon tuosta ja nämä sirot neliseiskat kanootit olivatkin ensimmäiset tämän kokoluokan villurit. 

Vuosiluku on tehty silmukoita jäljitellen (ohjevideo) valmiin sukan varteen. Silmukointi on sinänsä helppoa ja yksinkertaista, mutta kuvion kohdistus vaatii keskittymiskykyä ja harjoittelemalla oppii sopivan langankireyden niin, että lopputuloksesta tulee siisti. Lanka kannattaa olla samanpaksuista kuin työssä, sillä ohuemmalla langalla silmukoidessa pohjaväri paistaa läpi ja paksummalla langalla kuvio pullistelee liikaakin.


villasukat miehelle, miesten villasukat

villasukat miehelle ohje

Olen kutonut samalla tyylillä aikaisemmin nimisukat kummipojalle (joita en oo tainnutkaan esitellä blogissa), mutten halunnut tehdä samanlaisia tämänkertaiselle synttärisankarille. 60 v.-teksti puolestaan sukan varteen kirjailtuna tuntui vähän pappamaiselta nuorekkaalle lahjansaajalle, mutta vuosiluku oli mielestäni ajattomamman (ei papan) näköinen. Eri tyylisiä kirjaimia ja numeroita löytyy googlesta tai pinterestistä mm. hakusanoilla "knitting alphabet" tai "cross stitch alphabet". Näihin sukkiin käytettämäni numerot löysin täältä.

 Suunnittelin kuvion ensin ruutupaperille, ja niin kuin aina, kaikki näyttää paperilla paremmalta kuin todellisuudessa. Ajatuksena oli kirjoittaa vuosiluvun yläpuolelle teksti "since", mutta siitä tuli liian paksun ja tukkoisen näköinen ja purkasin sen pois. Täytyy jatkojalostaa ideaa seuraavaan työhön ja yrittää saada tekstistä nätimmän näköisen.


vuosilukusukat
villasukat miehelle ohje

Lanka: 
Seiskaveikan vaaleanharmaata lankaa reipas kerällinen n. 170 g
Samanvahvuista mustanharmaata lankaa numeroihin.

Puikot: 
Pohkeen ja nilkan resori 3 mm,
sileä neule 3,5 mm

Aloitus: 60 silmukkaa.
Pohkeen resori: 3 oikein, 1 nurin, 20 kierrosta
Sileä neule 40 kierrosta
Kavennus ennen nilkan resoria 4 s (jää 56)
Nilkkaresori: 1 oikein silmukan takareunasta, 1 nurin, 20 kierrosta
Vahvistettu kantapää ja kavennukset normaaliin tapaan
Lapaa niin paljon kuin on tarvis! :D

Lopuksi höyrytin sukat kevyesti kostean harson avulla, niin sain pahimmat möykyt ja mutkat suoriksi. 


perjantai 5. elokuuta 2016

Käsityökopan kimpussa

Lomailun ohessa olen nähtävästi pitänyt luovaa taukoa myös käsitöiden tekemisestä. Villi (hah, salli mun nauraa) alkukesä on eittämättä taaksejäänyttä elämää ja kesä pimenevine iltoineen taittunut aavistuksen syksyltä tuoksahtavan elokuun puolelle. Nakkisormeni ovat alkaneet ikävöidä näperreltävää ja etsiskellä kudinta sillä aikaa, kun ahterini on huomaamatta hivuttautunut nojatuolin syleilyyn.

Istumista täällä on piisannutkin, sillä ennen kuin annoin villasukkasivustojen, käsityöblogien ja mielessä muhivien huikeiden idisten aiheuttaman inspiraation vyöryä ylitseni, oli vähintäänkin välttämätöntä nykäistä tiukasti ryhtiremmistä ja saattaa käsityökopan pohjalla pyörineet keskeneräiset kutimukset valmiiden pinkkaan.



 "...ja meitä ei olekaan aivan vähän".


Voi apua. Pikaisella vilkaisulla tehdyn omavaltaisen diagnoosin perusteella kärsivällisyyteni, innostukseni ja inspiraationi loppuu keskimäärin toisen sukan nilkan seutuvilla. Muutamaa hikistä myöhäisiltaa ja paria Kalle Päätalon elokuvaa myöhemmin valmistui seitsemät päättelemistä odotelleet sukkaparit, säärystimet ja kolmet keskeneräiset villasukat. Uskottelen itselleni kuin pitkän ryyppyputkeen jälkeen elävien kirjoihin selvinnyt alkoholisti, ETTEN IKINÄ ENÄÄ aloita uutta työtä ennen kuin edellinen on valmis. Ja päätelty. (NiiivvisShii.)



Tyhjää koppaa katsellessani tuli mieleen yläasteen boheemin bilsanmaikan seinätaulun viisaus:
"Sanotaan, että ihmisellä, jonka työpöytä on sekaisin, on pääkin sekaisin.
Mutta millainen pää on ihmisellä, jonka työpöytä on tyhjä." 

Dodiin. Niin. Kyllä se siitä taas täyttyy.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Perhepäivähoitoon go go

perhepäivähoito vai päiväkoti

Niin se vain on, että pitkäkin loma loppuu aikanaan. Likipitäen puolentoistavuoden kotoilun jälkeen arkielämää rytmittää kohtapian työ- ja päivähoitokuviot! Kovin paljoa en ole vielä uhrannut ajatuksia tulevaan syksyyn, mutta luottavaisin mielin viettelen viimeisiä lomaviikkoja. 

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että sain jo äitiyslomalle jäädessäni sovittua alustavasti pomo kanssa, että palaan äitiysloman/hoitovapaan jälkeen osa-aikaisesti töihin. Viiden-kuuden tunnin työpäivä sopii tähän elämäntilanteeseen paremmin kuin hyvin: tilille rapsahtaa sen verran rahaa että pärjätään, ja toisaalta taas aikaa ja energiaa riittää jää myös koululaisen ja yksivuotiaan kanssa touhuamiseen työpäivän jälkeen. 

Päivähoitomuodon valinta oli helppo, 
melkeinpä itsestäänselvyys: 

Perhepäivähoito. 

Syitä on monia, tässä meille ne tärkeimmät:

Lapsen persoonallisuus:
Kersti on rauhallinen, peruskiltti puuhailija joka nauttii tavallisesta elämästä. Pysyvät ihmissuhteet ja tutut lapset ja aikuiset ovat Kerstille tärkeitä. Jos ei mitään maata mullistavaa tulevina vuosina tapahdu, Kersti saa olla samassa hoitopaikassa esikouluikään saakka.

Lapsen ikä:
Oma yksivuotias on mukava viedä hoitopaikkaan, jossa on sama tuttu ja turvallinen hoitaja vastasssa aamulla ja kertomassa päivän kuulumiset iltapäivällä. Kersti tarvitsee vielä perushoitoa, syliä ja vapaata leikkiä enemmän kuin toimintatuokiota, askartelua ja virikkeitä (btw, ärsyttävä sana, josta tulee mieleen kanala), josta syystä kodinomainen perhepäivähoito tuntui päiväkotia paremmalta vaihtoehdolta.

Lapsiryhmän koko:
Pieni, samana pysyvä lapsiryhmä mahdollistaa tiiviit kaverisuhteet ja lämmin suhde yhteen hoitajaan luo turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä omaan tahtiin. Isoissa lapsiryhmissä itsekin työskennelleenä olen harmikseni huomannut, että tyytyväiset ja "tasaiset" lapset kulkevat helposti virran mukana, kun valtaosan aikuisten huomiosta nappaa vilkkaammat, äänekkäämmät ja käytöksellään huomiota herättävät lapset.

Oma työaika ja hoidon tarve:
Teen töitä arkisin 8-14, täydellä työajallakin pääsen kotiin viimeistään neljältä, joten päiväkotien tarjoamalle vuorohoidolle ei meillä ole tarvetta.
 
Sijainti: Meidän lähialueella on joitakin kotonaan työskenteleviä perhepäivähoitajia, pari päiväkotia ja ainakin yksi ryhmis, joten valikoimaa hoitomuodon suhteen oli riittävästi. Kuljen kilometrin pituisen työmatkan kävellen/pyörällä, ja olin valmis koukkaamaan vähän pidemmänkin lenkin saadakseni Kerstin perhepäivähoitoon. Hoitopaikka löytyi kuitenkin parahiksi työmatkan varrelta!

Omat arvot: Lämmin ilmapiiri. Kiireettömyys. Lapsentahtisuus. Kotoilu. Arkisuus. Tavallisuus. Välittäminen. Pienet ilot. Leppoisuus. Positiivisuus. Huumori. Ymmärrys. Ajan antaminen. Rauhallisuus. Näitä kaikkia toivon perhepäivähoidossa olevan. Kun ilmapiiri on lämmin ja hyväksyvä, ei toiminnan sisällöillä ole mielestäni niin suurta merkitystä. Kiire ja kireys myrkyttää monta hyvää hetkeä niin kotona kuin päivähoidossakin.

Aiemmat kokemukset:
Olen itse ollut lapsena pphoidossa ja viihdyin siellä tosi hyvin. Hoitajasta tuli tärkeä ihminen, jonka luona käytiin virpomassa, kyläilemässä, keppostelemassa ja kertomassa kuulumiset vielä pitkälle kouluikään saakka! Myös Viivi on ollut neljä ensimmäistä vuotta pphoidossa kahdella eri hoitajalla ja yhteistyö heidän kanssaan sujui tosi hyvin. Hoitajan purskahtaminen itkuun viimeisenä hoitopäivänä kertoi jotain kiintymyksestä lapseen ja sitoutumisestaan työhön. <3

Millaisia kokemuksia teillä on päivähoitopaikoista? 
Aina ei ole mahdollisuutta valita, mutta mitkä asiat vaikuttavat päätöksen tekoon teidän perheessä ja mikä on teidän lapsille sopivin hoitopaikka? 



Pst. Vielä on lomaa jäljellä!