torstai 26. toukokuuta 2016

DIY: Tuunaa sateenvarjorattaat


nukenrattaat

Pitkän tauon jälkeen täältä valmistui jotain ITSETEHTYÄ! Hurautin ompelukoneella vanhoihin nuken rattaisiin rispaantuneen Bratz-kuosin tilalle uuden päällisen kukkakuvioisesta retroverhokankaasta.

Kersti hoitaa innokkaasti nukkeja ja pehmoleluja ja tykkää kärräillä niitä Viivin vanhoissa sateenvarjorattaissa. Rattaat ovat rungoltaan vielä asiallisessa kondiksessa, mutta niiden ohut kangas on vähän rikki eikä istuinosa pysy paikoillaan, joten pienellä fiksauksella näistä tuli vielä loistopelit! Tää oli tällainen nollabudjetin askartelu, sillä kaikki työhön käytetyt matskut löytyi kotoa pienellä penkomisella kuten Strömsössä konsanaan.

Ompelin päällisen jumalaisella draivilla Kerstin päiväuniaikaan, joten kuvia työvaiheista tuli otettua vähän hintunlaisesti, muutamia kuitenkin! 




Purin kankaat osiin ja käytin niitä kaavoina uutta kangasta leikatessa. Leikkasin molempia osia kaksin kappalein, sillä halusin kivan kukkakuosin molemmille puolille istuinta. :)


Asettelin istuinosan silmämääräisesti selkäosan keskikohtaan oikeat puolet vastakkain...

...ja neulasin osat toisiinsa kiinni. 
Kiinnitin nuppineuloilla uudet kuminauhat kulmiin, sekä alkuperäisestä päällisestä napatun vyön istuinosan kankaaseen, ja ompelin pläjäyksen valmiiksi.





Tuliko Tsöpöt?

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Terassikauden avajaiset





Eipä vissiin mikä kevät! Kuka muistaa koska viimeks on ollu näin upee toukokuu? Vuoden kotona olo ja tää jatkuva chillailu on saanut mut sen verran eufoorisen tilaan, etten enää edes erota hyvää tai huonoa säätä toisistaan: eipä taida olla montaakaan päivää, jolloin oltais jätetty ulkoilut väliin huonon sään vuoksi. 

Mun kesä alkaa siitä, kun tarkenen juoda aamukahvit ja lukaista lehden ulkona yöpaitasillaan. Naapuritkin osaavat jo odottaa kevään korvilla terassille ilmestyvää viehkeää luontokappaletta ja merkkailevat kevätseurantalomakkeisiinsa vuosi toisensa jälkeen samoilla huudeilla pesivää kottaraista nähdyksi. 

Ai niin joo. Yks pieni juttu: Eihän taaperon äiti PYSTY eikä KERKEE juomaan kahvia 
a. rauhassa 
b.kuumana 
c.ikinä

Näin ne jotkut hurjat väittää.

Kesäaamufiilistely on itelle sen verran pyhä rituaali, että sen onnistumiseksi piti kehitellä jotain millä saan myös muksun viihtymään ja pysymään paikoillaan sillä aikaa kun relaxoidun. 
Konstit on monet sano akka ku kissalla pöytää pyyhki. 

 

Kävin hakemassa rautakaupasta värkkiä, junttasin kiinnityskoukut terassin kattopalkkeihin ja virittelin vauvakeinun asemiin.

(Ihan paska idea.) 



Samaan hikeen nakkelin puutarhakalusteet ja muut roippeet ympäri permantoa, pesin etuterassin, kuljetuskaluston ja yhden ulkoistetun räsymaton. Kerstillä kului aika keinuessa ja aadeehoodeekohtauksen saanutta mutsia seuraillessa. Keinun sijainti on muuten jo suunnitteluvaiheessa huomioitu niin, että yletyn terassin reunalla istuskellessani antamaan lisää vauhtia peppua nostamatta. Vimoosempäälle! 


 Tadaa: Tästä kesä voi alkaa! 
Muksulle korppu käteen, keinulle vauhtia ja iloiset vilkutukset töihin lähteville naapureille.
... ja tähän loppuun nostalgianurkka julkaisee vielä muutaman otoksen viime kesältä...

Neiti B on kerännyt kohtuullisen määrän matskuu ja vartta sitten viime kuvausten. :D

Mukavaa kesää just sulle.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Tarpeeks täydellinen äiti


henkisen mummon käsikirja

Ollaan vietetty äitienpäivää pitkin viikonloppua. Viivi antoi koulussa askartelmansa kortin jo perjantaina, viikonlopuksi ajeltiin mun vanhempien luokse ja samalla reissulla käytiin onnittelemassa mun äidinäitiä "Pumpulimummua" ja heittämässä rinkulaa pyöräpotkukelkalla. 

Omalle äitille vein lahjaksi pelargonian ja Henkisen mummon käsikirjan, jonka oon luonnollisesti lukenut itse ensin. Iskä pesi mun auton ja äiti leikki pihassa Kerstin kanssa sillä aikaa kun meikämamma ryysti aamukahvia. Kelpaa.



Kymmenes äitienpäivä.

Hassua ajatella elettyä elämää taaksepäin. Toisaalta aika on mennyt nopeasti, mutta silti tuntuu kuin molemmat lapset olisivat olleet kanssani aina.

Kymmenen vuotta.
Keskeneräisyyttä, kompurointia, kehitystä ja kasvukipuja.
Ylilyöntejä,
alisuoriutumista,
rimpuilua, rajoja ja rakkautta. 

 Lapset ovat syntyneet pitkällä ikäerolla (8,5v) ja erilaisiin elämäntilanteisiin. Tytöt ovat myös temperamentiltaan erilaisia, Viivi nopea ja vilkas, Kersti hitaamminlämpiävä tuumailija. Hankalinta yksinhuoltajuudessa on ehkä se, että katselee omaa elämäänsä niin läheltä, että omia töppäyksiä ja navigointivirheitä on vaikea huomata ilman sitä toista. Oma kasvu äidiksi on edennyt tahdissa yks eteen - kaks taakse. Esikoisen kanssa kaikki on uutta ja alusta asti opeteltavaa, pikkukakkosen kanssa tietyistä jutuista selviää vähemmällä ähellyksellä ja tuosta vaan luonnostaan. 

Vaikka tietää jokaisen lapsen olevan yksilö, melkein hävettää myöntää miten naiivisti esikoisen synnyttyä ajattelin pyöräyttäneeni maailmaan kopion omasta itsestäni, jonka kanssa olen automaattisesti samalla taajuudella ja jonka tietenkin tunnen paremmin kuin omat taskuni. Kuinka väärässä olin! Ja kuinka kauan kesti tajuta ja myöntää se? Kauan.

Jääräpäisellä jalanpoljennalla ja yhdennaisenprotestilla tyttö päätti näyttää minulle, etten ole hän, hänen tahtonsa ei ole minun, eikä minun ajatukseni ole hänen. Yritin kai tunkea jälkikasvua itsekyhäämääni muottiin kuin nelikutosta jalkaa vauvan kumppariin. En onnistunut, onneksi.

Ihmettelen edelleen aika ajoin, kuinka oma lapsi voi olla yhtäaikaa niin tuttu ja samalla vieras. Ehkä se on tämä sukupolvien välinen kuilu (ja viidenkymmeneprosentin geeniperimä). Lähes päivittäin yllätyn Viivin heittämistä letkautuksista ja erilaisesta ajattelutavasta.

Tänään lenkillä spotify soitti Elastisen uuden biisin.
Mua alko naurattamaan ihan hirveästi, olevinaan sopi passelisti näihin äitienpäivämietteisiin ja fiilikseen.


Elastinen feat Samu Habert; Tarpeeks täydellinen
 
Kun mut luotiin rikottin muotti,
tiedän kuka oon oikeesti.
Ainutlaatusen Stadi must tuotti,
loukkaus jos luulet mua toiseksi.

Niin aito, niin alkuperänen
ja siltikin keskeneräinen.
Ei oo tarkotus olla valmis,
kohellan, mokailen, oppeja keräilen.

Saa muuttuu, pitää kasvaa, 
kehittyä kun jotakin puuttuu.
Pakko haastaa, kyseenalastaa,
maailmas tarpeeks jo harmaata massaa.

Itteeni en pysty huijata,
hyväksyn kuka mua peilistä tuijottaa.
Voin lopettaa näyttelyn, 
kaikki muut roolit on täytetty.

Mä en osaa olla ku itteni,
sä pysyt vierellä sittenki.

Mä aina teen jotain dorkaa,
kohellan ja sekoilen.
Silti sulle mä kelpaan,
oon tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen.

Me on selvitty taisteluista,
eikä arkikaan tääl tasaista.
Mut erotat noista muista,
ja tääl ei oo toist mun laista.

Mä nään sen saman myös sussa, 
hymys takana surun ja tuskan,
mut ne rakensi vahvaksi paketin,
erikoisuus ja -laisuus vaan plussaa.

Sun luonne, sun luomet, 
huolet ja huonoimmatkin puolet
sut täydentää, ei tarvi hävetä,
nehän just tekee sust sen mitä olet.

Sä oot nähnyt mut heikoimmillani,
 ja tiedät kyl kuka mä oon.
Jotain mä oon varmasti tehny oikein, 
kun silti mun mukana oot.

Mä en osaa olla ku itteni,
sä pysyt vierellä sittenki.

Mä aina teen jotain dorkaa,
kohellan ja sekoilen.
Silti sulle mä kelpaan,
oon tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen.



Leppoisaa arkea kaikille tarpeeks täydellisten lasten tarpeeks täydellisille äideille.


maanantai 2. toukokuuta 2016

Häntäkasa




Tit-ti-di-tii, kattokaa mitä meillä on!! 
Gerbiilejääää! 
Hyi silimä kun nää on ihania. 




Meillä on ollut gerbiilejä joskus aiemminkin, nyt parin vuoden tauon jälkiin hankittiin uusi satsi karvahäntiä. Viivi löysi muutama viikko sitten torista lasiterraarion 30 eurolla, ja viikko sitten kipaistiin Tuurin lemmikkiliikkeessä hakemassa sinne asukkaita.

Mun nimiehdotukset (Ritsa, Ruoska ja Raippa) eivät saaneet kannatusta, ja erimielisellä yksimielisellä huutoäänestyksellä hiirulit saivat peruspliisut nimet: Kinuski, Kerma ja Harmi.
Kaikki ovat tyttöjä. Toivottavasti.

Gerbiilit ovat aika helppohoitoisia lemmikkejä; aavikkoeläiminä ne juovat tosi vähän ja pissaavat sitäkin vähemmän, joten terraario ei haise, eikä puruja tarvitse vaihtaa kovin usein. Gerbiilit pärjäävät pari-kolme päivää ilman hoitoa, kunhan vaan tarjolla on vettä ja ruokaa riittävästi.



Kersti on ollut ihan tohkeissaan uusista lemmikeistä: Seurailee niiden syömistä, vessapaperirullien jyrsimistä, purujen kaivelua ja äkkinäisiä liikkeitä. Gerbiilit ovat päiväaktiivisia, uteliaita ja vikkeliä eläimiä. Niiden terraarioon saa aikamoista vipinää järjestelämällä pesätarvikkeet uudelleen tai lahjoittamalla niiden uuden kananmunakennon nakerreltavaksi. 

gerbiilejä, gerbiilit

Gerbiilit elävät n.2-4 vuotta, joten niistä on mahdollista päästä joskus eroon. :D Meidän aiemmat lemmikit (Armi, Surku ja Musti) on haudattu asianmukaisin seremonioin pihakoivun juurelle reilun parin vuoden iässä. Viimeinen mohikaani Keijo kuolla pötkähti kolmivuotiaana talvisaikaan, jolloin hautapaikan päällä oli puolimetriä lunta ja sattuneesta syystä pääsi viimeiselle matkalleen Etapin autossa irtokarkkipussiin paketoituna.

 Näillä neitosilla on ikää vasta seitsemän viikkoa, joten toivottavasti ei ihan hetkeen tartte katella lapiota ja kauniita kukkia kummulle. :)