perjantai 29. heinäkuuta 2016

Perhepäivähoitoon go go

perhepäivähoito vai päiväkoti

Niin se vain on, että pitkäkin loma loppuu aikanaan. Likipitäen puolentoistavuoden kotoilun jälkeen arkielämää rytmittää kohtapian työ- ja päivähoitokuviot! Kovin paljoa en ole vielä uhrannut ajatuksia tulevaan syksyyn, mutta luottavaisin mielin viettelen viimeisiä lomaviikkoja. 

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että sain jo äitiyslomalle jäädessäni sovittua alustavasti pomo kanssa, että palaan äitiysloman/hoitovapaan jälkeen osa-aikaisesti töihin. Viiden-kuuden tunnin työpäivä sopii tähän elämäntilanteeseen paremmin kuin hyvin: tilille rapsahtaa sen verran rahaa että pärjätään, ja toisaalta taas aikaa ja energiaa riittää jää myös koululaisen ja yksivuotiaan kanssa touhuamiseen työpäivän jälkeen. 

Päivähoitomuodon valinta oli helppo, 
melkeinpä itsestäänselvyys: 

Perhepäivähoito. 

Syitä on monia, tässä meille ne tärkeimmät:

Lapsen persoonallisuus:
Kersti on rauhallinen, peruskiltti puuhailija joka nauttii tavallisesta elämästä. Pysyvät ihmissuhteet ja tutut lapset ja aikuiset ovat Kerstille tärkeitä. Jos ei mitään maata mullistavaa tulevina vuosina tapahdu, Kersti saa olla samassa hoitopaikassa esikouluikään saakka.

Lapsen ikä:
Oma yksivuotias on mukava viedä hoitopaikkaan, jossa on sama tuttu ja turvallinen hoitaja vastasssa aamulla ja kertomassa päivän kuulumiset iltapäivällä. Kersti tarvitsee vielä perushoitoa, syliä ja vapaata leikkiä enemmän kuin toimintatuokiota, askartelua ja virikkeitä (btw, ärsyttävä sana, josta tulee mieleen kanala), josta syystä kodinomainen perhepäivähoito tuntui päiväkotia paremmalta vaihtoehdolta.

Lapsiryhmän koko:
Pieni, samana pysyvä lapsiryhmä mahdollistaa tiiviit kaverisuhteet ja lämmin suhde yhteen hoitajaan luo turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä omaan tahtiin. Isoissa lapsiryhmissä itsekin työskennelleenä olen harmikseni huomannut, että tyytyväiset ja "tasaiset" lapset kulkevat helposti virran mukana, kun valtaosan aikuisten huomiosta nappaa vilkkaammat, äänekkäämmät ja käytöksellään huomiota herättävät lapset.

Oma työaika ja hoidon tarve:
Teen töitä arkisin 8-14, täydellä työajallakin pääsen kotiin viimeistään neljältä, joten päiväkotien tarjoamalle vuorohoidolle ei meillä ole tarvetta.
 
Sijainti: Meidän lähialueella on joitakin kotonaan työskenteleviä perhepäivähoitajia, pari päiväkotia ja ainakin yksi ryhmis, joten valikoimaa hoitomuodon suhteen oli riittävästi. Kuljen kilometrin pituisen työmatkan kävellen/pyörällä, ja olin valmis koukkaamaan vähän pidemmänkin lenkin saadakseni Kerstin perhepäivähoitoon. Hoitopaikka löytyi kuitenkin parahiksi työmatkan varrelta!

Omat arvot: Lämmin ilmapiiri. Kiireettömyys. Lapsentahtisuus. Kotoilu. Arkisuus. Tavallisuus. Välittäminen. Pienet ilot. Leppoisuus. Positiivisuus. Huumori. Ymmärrys. Ajan antaminen. Rauhallisuus. Näitä kaikkia toivon perhepäivähoidossa olevan. Kun ilmapiiri on lämmin ja hyväksyvä, ei toiminnan sisällöillä ole mielestäni niin suurta merkitystä. Kiire ja kireys myrkyttää monta hyvää hetkeä niin kotona kuin päivähoidossakin.

Aiemmat kokemukset:
Olen itse ollut lapsena pphoidossa ja viihdyin siellä tosi hyvin. Hoitajasta tuli tärkeä ihminen, jonka luona käytiin virpomassa, kyläilemässä, keppostelemassa ja kertomassa kuulumiset vielä pitkälle kouluikään saakka! Myös Viivi on ollut neljä ensimmäistä vuotta pphoidossa kahdella eri hoitajalla ja yhteistyö heidän kanssaan sujui tosi hyvin. Hoitajan purskahtaminen itkuun viimeisenä hoitopäivänä kertoi jotain kiintymyksestä lapseen ja sitoutumisestaan työhön. <3

Millaisia kokemuksia teillä on päivähoitopaikoista? 
Aina ei ole mahdollisuutta valita, mutta mitkä asiat vaikuttavat päätöksen tekoon teidän perheessä ja mikä on teidän lapsille sopivin hoitopaikka? 



Pst. Vielä on lomaa jäljellä!

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Seinäjoen asuntomessut

Heipparallaa! Se olis asuntomessuneitsyys tämän neitosen osalta korkattu. Kovin paljon lähemmäksi ei messualue voi enää rakentua, ja kun Seinäjoen kaupunki vielä kauppasi työntekijöilleen edullisempia lippuja, kävinhän se miekii ihmettelemässä toisten todeksi muuttuneita haaveita asumisen osalta.

Jätin Kerstin MLL:n lapsiparkkiin ja polkaisin keskustasta messualueen pääportin pieleen. Reilussa parissa tunnissa ehdin kiertää vähän yli puolet messutaloista, kiinnostavat niistä paremmin syynäten kameran kanssa, osan läpijuosten kulkusuuntanuolia seuraten ulos. Loppupuolen kohteissa en ehtinyt käydä ollenkaan, ja varsinkin kerrostalokohteen näkemättä jääminen jäi vähän kaivelemaan...

Osa kodeista oli mielestäni hengettömiä ja tunnelmattomia, sinänsä ihan kauniita, muttei säväyttäviä. Ehkä se johtui sisustuksen kliinisyydestä, tarkoin harkitusta tyylipuhtaudesta ja asumattomuudesta. Omalle kameralle tallentui kuvia sellaisista tiloista ja sisustusratkaisuista, jotka tuntuivat joltain.

Tässä kuvasatoa kommenttiraitoineen...

seinäjoen asuntomessut
Kuuluisa Provinssirock-huone, jonka seinälle ja kattoon on ripustettu parhaimmat festarimuistot.

seinäjoen asuntomessut, asuntomessut 2016
Yks ihan ehdoton lemppari, käsityökämppä! Keltainen väri on herkku. 

LASTENHUONEIDEN HERKKUPALAT:

Saa hyppiä patjoilla, kiivetä seinille ja roikkua katosta. Teki mieli koittaa.

MAKUUHUONELEMPPARIT:

Möröt piiloon, täältä tullaan! En tiiä onko toi sängynalusvalo ihan must, mutta makuuhuoneen kokolattiamatto yhdistettynä vähäeleiseen sisustukseen uppos. 

 Tumma vaan ei synkkä, ihanat pellavapetivaatteet. 

 Hauska idea laittaa lapsille erilliset makuu- ja leikkihuoneet. Makuuhuone pysyy (ehkä) leluttomampana, eikä taas sängyt vie lattiatilaa leikkihuoneessa. 

KÄYTÄNNÖN KUKKASET:


Yleisesti ottaen asuntojen neliömäärissä ei oltu säästelty, mutta jäin ihmettelemään, kuinka vähän tilaa oli annettu pyykinhuollolle! Kahdesta kohteesta löysin omaan makuun sopivan kodinhoitohuoneen, joka on HUONE, ei käytävä tai risteys, niinkuin valtaosassa koteja. Jos rakentaisin oman kodin, pukisin, riisuisin, pesisin, kuivattaisin,  huoltaisin ja säilyttäisin omat vaatteet ja muut arkiset kodintekstiilit samassa tilassa, jolloin niitä ei tarvitsisi kiikuttaa ympäri huushollia. 

...SEKÄ SILMIINPISTÄVÄT YKSITYISKOHDAT:

 
Kirjat ja valokuvat esillä. Kodikasta.

Ruskea nahka ihastuttaa mua jostain syystä... voiko noissa lepakkotuoleissa oikeesti istua mukavasti ja pääseekö niistä ylös ilman henk.koht.avustajaa?

 Helppohoitoinen ja kotoisan oloinen pihamaa just for me.

 Tilaa mielikuvitukselle.

  

Voi herkku mikä matto!

Pönttömuuri, jota halasin lähtiessä. 
Lapsuudenkodissa mun huoneessa oli samanlainen harmaa.
Siks tää on niin liikkis. 

 JA LOPPUTULEMA:

 Tottakai tällaisten messujen tarkoitus on myydä ihmisille mielikuvia auvoisasta elosta ja ihanasta arjesta, ja niin pitääkin olla. Hölmöä on luulla, että hulppeissa kodeissa asuvat, poreissa lilluvat, pukeutumishuoneissaan asuaan peilaavat, avarissa aulatiloissa kuoharia siemailevat ihmiset olisivat jotenkin automaattisesti onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä. Sama siitepöly laskeutuu niidenkin kattoterasseille, uima-altaaseen kertyy kilo männynsiemeniä vartissa, kesällä istutetut pihatuijat paleltuu ruskeiksi ja sisustukseen sopivat lapset (ja aikuiset) täydellisissä lastenhuoneissaan vinkuu ja vittuilee vähintään yhtä paljon kuin muutkin.

Kokonaisuudessaan messut oli aikalailla sitä mitä oletinkin, rahalla tehtyjä mahtavia pytinkejä, joidenkin perheiden unelmakoteja. Paljon ennalta-arvattavaa sisustuslehtikamaa ja pröystäilevää glamouria. En piittaa kodeista, joissa kaikki on huonekaluista ja sisustusesineistä on pakasta vedettyjä. Pitää olla rosoa ja kerroksellisuutta ja epätäydellisyyttä ja eriparia.


Oma haavekoti muistuttaa enempi messuilla esiteltyjä miniatyyrejä:



Päärakennus vois olla vähän vähempi notkollansa, mutta hyyskä vaikuttaa kelpohotellihelpotukselta.
Oikeasti haaveilen jostain mummonmökkityylisestä huvikummusta, vanhasta kansakoulusta tai hirsirakenteisesta pikkumökistä. Nykyinen koti, rivarikolmio, on kuitenkin meille tässä elämänvaiheessa mitä mainioin; sopivankokoinen, huoleton ja sijainniltaan erinomainen.

Ootkos käynyt tai meinaatko mennä asuntomessuille?
Mikä on sun messukohdesuosikki tai unelmakoti muuten vaan?







maanantai 18. heinäkuuta 2016

Yöjuoksua ja Pullukka Run 2016

Kävin testaamassa tämänhetkisen juoksukunnon viikkko sitten Pullukka Runissa Vierumäellä. Valmistautuminen puolimaratoniin oli erinomaista ainakin levon ja tankkaamisen suhteen, mutta treenipuolessa ja juoksulenkkien määrässä ois voinut olla hieman toivomisen varaa... Juoksukilometrejä on tämän kevään ja kesän aikana kertynyt HeiaHeian kirjanpidon mukaan vain 153, mutta muuta palauttavaa (vaunuttelua) ja aerobista kuntoa kohottavaa liikuntaa (pyöräilyä) on kasassa likipitäen tuhat kilometriä, joiden turvin uskalsin lähteä matkaa taittamaan. Mitään sen suurempia aikatavoitteita en itselleni asettanut, ajatuksena oli lähinnä juosta koko matka ja selviytyä maaliin ilman isompia vammoja. Vertailupohjana tälle juoksulle oli toissakesäinen neitsytmatka ajalla 2.18:54. 

Mulla on ollut käytössä Garminin sivustolta tulostettu juoksuohjelma, josta olen ottanut osviittaa lenkkien kestoon ja vauhtiin. Kyseiseltä sivustolta löytyy eritasoiset ohjelmat 5 km, 10 km, puolikkaaseen ja täysmaratoniin, kannattaa käydä katsomassa jos aihe kiinnostaa! Ite tykkään tuossa ohjelmassa eniten siitä, että lenkki tehdään aikaa eikä matkaa mitaten, esim. "kävele 15min, juokse 25 min, kävele 15 min".


yöjuoksu


Mulla ei oo tässä lähellä asuvia sukulaisia tai sellaisia tuttuja, joille vois jättää tytön lenkkien ajaksi, ja siitäpä syystä olen tehnyt valtaosan juoksulenkeistä vaunujen kanssa. Varsinkin pitkille lenkeille oon lähtenyt myöhään ilalla, jolloin saan Kerstin nukahtamaan vaunuihin yöunille, eikä herää kesken lenkin niin kuin päivisin saattaa käydä(paitsi kerran piti sekin riemu kokea). Juoksun jälkeen oon nostanut Kerstin vaunuista omaan sänkyyn. Toisinaan tyttö on havahtunut hereille todetakseen vain, että kotona ollaan, ja jatkanut sitten unia. Soppeli treenikamu. :) 


Ja sitten itse kisapäivään! Nykäisin Volkkarin käyntiin ja lähdin pärryyttelemään kohti Vierumäkeä (liian)aikaisin lauantai-aamuna. Vänkärin penkille kömpi veljen vaimo, jonka kanssa lähes kolmensadan kilometrin ajomatka sujui rattoisasti; naiselliseen tapaan juoruten aamuteeveen otsikoista keskustellen. Veljen perheessä on neljä lasta, joista kaksi nuorinta meleko vilikasta pojanviikaria pitää huolen siitä, ettei äidillä ole koskaan tylsää. Vahva tunne, että oltiin jotenkin ansaittu tällainen irtiotto arjesta.

Saavuimme kohteeseen sen verran ajoissa, että ehdittiin kaikessa rauhassa ilmoittautua kisatoimistoon, majoittua hotelliin, käydä kaupassa, syödä eväät ja vaihtaa kisakamat kaulaan.  
Varuaikaa.

Pullukka Run 2016
Yhteisen alkulämmittelyn jälkeen lähdettiin juoksentelemaan. Eka kymppi tuntui ihan mukavalta, askel rullasi ja fiiliskin oli kohdillaan... Viidentoista kilsan kohdalla loppui kunto ja jalkoihin sai tosissaan alkaa potkia vauhtia. Viimeiset kolme kilsaa meni irvistellen: molemmat reidet ihan totaalijökissä yritin edes näyttää siltä että juoksen. Sinnitellen runttasin kisan loppuun, maaliviiva ylittyi ajassa 2.15:57, kolme minuuttia aiempaa suoritusta nopeammin

Illalla seuraamme liittyi myös mun sisko miehensä kanssa, ja käytiin käytiin kaikki-yhes-koos nauramassa poskilihakset kipeiksi (ne ainoat jotka eivät siihen mennessä olleet kipeitä) Sami Hedbergin keikalla. Stand upin jälkeen viereisessä baarissa olis ilmeisesti ollut jotain jatkomeininkejä, mutta me mammat hypättiin takapenkille ja ajeltiin Heinolaan syömään hampurilaiset. Ja pitsat. Ja karkkia. Löydettiin lopulta itsemme hotellihuoneen peittoihin kääriytyneenä vähän puolen yön jälkeen, eikä unta tarvinnut juuri odotella. Ei vanhat vaan jaksa.


Kotiinlähtöpäivän aamuna nautittiin hotellin aamupalasta pitkään ja hartaasti. Se tunne kun kukaan ei vingu, ei sotke, ei löttää ruokaa eikä kellään oo kakka housussa. :D 

Ennakkoon haaveiltu köysiseikkailupuistossa kiipparointi jäi haaveeksi, kun pelkkä kävelykin tuotti tuskaa, mutta innostuttiin vuokraamaan mummiskat ja ajateltiin tehdä niillä pieni palautteleva treeni ennen kotimatkaa. Pyöräily tuntui kävelyyn verrattunu jopa hyvältä, joten päätettiin hurauttaa alueen kartasta löytyvä "opiston kymppi". Ekan kilsan jälkeen todettiin, ettei kyseessä ollut mikään kevytkulkuinen pyörätie, vaan harjumaisemissa poukkoileva semihaastava maastoreitti! Nauratti ja pelotti melkein yhtäpaljon, kun huristeltiin alas kivikkoisia mäkiä pelti rämisten ja taluteltiin munamankelia pahimpien rapakoiden ja ylämäkien ohi. Semmoset palauttelut. 

Mutta siis, Sami Hedbergin sanoin:
"Juokseminen on mahtavaa! 
Tai siis ei se juokseminen oo, mutta sen jälkeen tulee ihan hyvä olo."

Kuvia tallentui kameralle ihan minimaalisen vähän. Reissu oli kuitenkin sen verran hauska, että taitaa pysyä mielessä ilman kuviakin.