sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mummun ruususukat

kauniit sukat
 
Työvoitto! Vihdoin valmista!
Nämä nimikoidut ruususukat saa myöhästyneenä syntymäpäivälahjana elämäni lempein ihminen, 80 vuotias Eevamummu.

Hieman teetteli työtä ennen kuin visiot, toteutus ja lopputulos kohtasivat toisensa. Kukka onnistui kerralla, mutta nimen jouduin purkamaan muutamaan otteeseen, ennen kuin se oli vähänkään sen näköinen kuin yritin. Ruusukuvio on Pinterestistä, mutta muuten ideointi ja suunnittelu on "omasta päästä".
 
 
ruususukat

Molemmat kuviot on tehty jälkikäteen valmiin sukan päälle. 
Ruusun tein neljällä erisävyisellä vaaleanpunaisella ja ruusun lehdet kolmella erisävyisellä vihreällä. Lankojen paksuuksissa pientä heittoa, mutta ruususta tuli silti melko tasainen. Lähtökohtaisesti silmukointi kannattaa tehdä vähän paksummalla langalla kuin aluslanka, jolloin päällimmäinen väri peittää kunnolla taustavärin. 




Tämä oli ensimmäinen monivärinen silmukointityö, 
aiemmat yksiväriset tekeleeni löytyy täältä:



Eeva-nimen hahmottelin työhön harsimislangalla, jota purkasin pois sitä mukaa kun työ eteni.


Selailin netistä kirjontakuviomalleja ja löysin linnunsilmäpiston, jonka ajattelin sopivaksi näihin sukkiin. Mielikuvissani suunnittelin nimen vähän siromman näköiseksi... mutta menettelee näinkin.
 

Ruususukat:
Lanka: valkoinen Novitan Nalle (1 kerä),
 lisäksi 4 eriväristä vaaleanpunaista ja 3 eriväristä vihreää (samanvahvuista/paksumpaa kuin Nalle)
Puikot: nro: 2,5 + tylppäkärkinen silmäneula

Aloitus: 54 silmukkaa, resori *1 oikein takareunasta neuloen, 1 nurin*, 10 kerrosta.
Sileä neule: lisää 6 silmukkaa = työssä yhteensä 60 silmukkaa , neulo 55 kierrosta sileää neuletta. 
Nilkkaresori: aloita resori (sama kuin alussa), kavenna ekalla kierroksella 6 silmukkaa = 54 silmukkaa.
 Kantapää ja lapa tavalliseen tapaan. 

Mun  mummu on tosi siro ja pienikokoinen, joten tässä sukat ovat melko kapeahkot. Paksummalle pohkeelle kannattaa lisätä silmukoita. 60 silmukkaa varressa on kuitenkin minimi, että kuvio asettuu nätisti sukan varren toiselle puolelle.
 
Tavallaan sukista olisi tullut kauniimmat ilman nimeä, mutta halusin lahjasta henkilökohtaisen. Mummu asuu nyt vanhainkodissa, joten siitäkin syystä on hyvä, että vaatteet on nimikoitu. :)

ruususukat

Ensiviikonloppuna käydään onnittelemassa "Pumpulimummua" ja ojennetaan sukat uudelle omistajalle. :)

8 kommenttia:

  1. Kaunis, ihana, yksilöllinen ja rakkaudella valmistunut lahja mummolle. Uskon hänen arvostavan lahjaa. Kaikkea hyvää sinulle ja tytöillesi. Ps. en ole törmännyt (ainakaan vielä) vanhaan keittiökaappiin.

    VastaaPoista
  2. Wau, voi että kuinka ihanat sukat! Varmasti yhdet kauneimmista joita oon nähnyt. Mummusi on varmasti ikionnellinen noista. Taidanpa itsekin koittaa tuota silmukointia :)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit sukat! Noissa näkyy rakkaus.

    VastaaPoista
  4. No kyllä nyt on komiat sukat! Tosi kauniit! Ei yhtään uskoisi, että ruusu on päälle ommeltu, on niin siistiä jälkeä, eikä nimessäkään mitään vikaa ole! :) Varmasti mummu ilahtuu ikihyväksi!

    VastaaPoista
  5. Mummot ovat ihania minun mieheni mummo eli melkein 104 vuotiaaksi ja oli älykäs ja pirteä loppuun saakka. Mummosi ilahtuu varmasti näistä hienoista sukista mitkä olet taitavasti ja rakkaudella tehnyt. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit sukat ja herkkä kuvio. Hyvin sopii nimi ruusukuvion kanssa yhteen, ovat samaa tyyliä :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten onkin upeat sukat, niin kauniit😍 Kyllä on varmasti mummo iloinen kun nuo saa...lämmittää jalkoja ja mieltä♥ Mukavaa syksyn alkua!

    VastaaPoista
  8. Todella kauniit sukat. Saaja tulee varmasti ihastumaan.

    VastaaPoista