keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Riemunkirjavat polvisukat



 Annoin isommalle pikkusiskolle joululahjaksi 
nämä ankean arjen piristimet, törkyräikeät polvisukat!





 Laiskan päättelijän raitasukat kudoin kahdella Novitan Raita-langalla, jolloin pääteltäväksi jäi vain langat työn alussa, kantapäässä ja sukkien kärjissä. Aloitin kutomisen samoista väreistä molemmissa sukissa, jolloin raidat tulivat suunnilleen samoihin kohtiin. Pohjekavennukset tein aina tiettyjen värien kohdalla, eli kutominen oli rennompaa kun ei tarvinnut laskea kierroksia. Lankaa vaihdoin neljän kierroksen välein. 


Vuosi alkaa olla lopuillaan... tässä kaikenlaisia uusia juttuja mietiskellessä mietin myös,
 pitäisikö tehdä rinnakkaisblogi pelkästään käsitöille ja do it yourself-askarteluille? 

Nyt kun juhlat on juhlittu ja joulu ohi, tulee varmaan blogissa enempikin turistua arkisista aiheista, lapsista, kodin raivausoperaatiosta, hoitovapaabudjetilla elämisestä ja vaikka mistä, mutten tiedä kiinnostaako ne tuntemattomia ihmisiä...? Blogia seuraa kuitenkin pari läheistä, joita meidän arki kiinnostaa, ja itsenikin kannalta haluasin tallentaa vauva-ajan puuhia ja ajatuksia. Nykyisellä blogilla en tavoittelekaan valtavia lukijamääriä (vaikkakin olen iloinen jokaisesta blogini seuraajasta!), toisaalta taas pelkkiin käsitöihin keskittyvällä blogilla voisi olla oma lukijakuntansa.

Mitä mieltä olet, jatkanko näin? 
Avaanko uuden blogin? 
Meneekö liian silipuksi jos tekstien aiheet vaihtelevat laidasta laitaan...? 

Mielipiteesi on tärkeä! Ü

-M-

6 kommenttia:

  1. Laita vaikka kuus blogia, minä luen niitä kaikkia! :D

    VastaaPoista
  2. Ja tattis sukista vielä, ovat sen verran kovassa käytössä että ovat ensi jouluksi ehkä jo puhkikulutetut, joten varaudu uusien kutomiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkke hyvä, kiva ku tykkäät. Niihin voi tehä uudet lavat jos alakaa hiutua. ;) Varsia tuskin saat kulumaan puhki! :D

      Poista
  3. SEkameteli soppa blogit on jees ;) JAtka näin..?
    saipa sisko ihanat villasukat (:

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi! Surffausreissullani eksyin, kannatti eksyä. Kauniita kuvia, mukavaa kirjoitusta. Elämän makuiset blogit on parhaita. Jatka samaan malliin. Nyt menen ja klikkaan itseni kestotilaajaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kun kommentoit ja tervetuloa lukijaksi! Jatkan nyt ainakin toistaiseksi näin... katotaan mihin suuntaan tää touhu lähtee. :D Mukavaa alkanutta vuotta sinulle.

      Poista