Läpi tuulen ja tuiskun.
Oman auton käyttö on nyt hoitovapaan aikana minimissä, säästö- ja mukavuussyistä.
Onneksi lapsellakaan ei ole mitään kaukana olevaa harrastusta tai kaveria, jonka vuoksi pitäisi oma kaara jyräyttää käyntiin. Tuolla katoksessa se nukkuu välillä useamman päivän pituisia talviunia. Muutenkin huvittaa tämä muksujen itseohjautuvuus harrastustoiminnan suhteen: isompi tyttö pakkasi tänään reppuun eväät ja ilmoitti lähtevänsä kaverin kanssa hiihtämään. Pienempi laittoi television päälle, valitsi yle klassisen ja alkoi leikkiä legoilla.
En vaan lakkaa liputtamasta julkisen liikenteen ja apostolinkyydin
yhdistämisen puolesta!
Niin on vaivatonta ja mukavaa matkustamista,
ettei omalla autolla huvita lähteä oikein mihinkään. Sopivasti tulee
lenkkiäkin, kun ei kaikki asiointipaikat osu bussireitin varrelle. Usein
vaunutellaan osa matkasta tai toinen sivuista, vähän riippuen kuinka
tunnin välein kulkeva linkka osuu omiin siirtymisiin. Ollaan käyty nyt joitakin satunnaisia välipäiviä lukuunottamatta joka päivä järkkäilemässä kirppiksen myyntipöytää ja viety samalla uutta tavaraa. Bussikuski varmaan luulee meidän tekevän muuttoa, kun hypätään kyytiin ikean kasseihin ahdetun koti-irtaimiston kanssa harva se päivä.
En ole tullut hankkineeksi älylaitteita, joten kulutan esimerkiksi bussimatkustamisen "höttöajan" ihmisten ja maisemien pällistelyyn ja kaikenlaiseen joutavaan mietiskelyyn. Täällä meno on vielä sen verran maanläheistä, että bussikuskia (ja joskus myös lähellä olevia matkustajia) tervehditään ja kyydistä kiitetään.
Bussimatkoilla ja -pysäkeillä olen kohdannut monta persoonallista ihmistä ja varsinkin vauvan kanssa liikkuessa saa helposti juttuseuraa muista joutilaista. Jos kävisin töissä, en ehkä kaipaisi yhtään ylimääräistä sosiaalista kontaktia ja ehkä nuokkuisin matkat kuulokkeet päässä niinkuin valtaosa nuoremmasta väestä. Nyt kun en kotioloissa kärsi sosiaaliähkystä, on ihan kiva jutustella vastaantulleiden ihmisten kanssa.
Viime viikolla kävin puolen tunnin henkevät keskustelut karjalasta aikoinaan evakkoon lähteneen iloluontoisen ja kertakaikkisen kauniin mummelin kanssa. Tippa linssissä erottiin viimeisellä pysäkillä, toivoteltiin toisillemme hyviä vointeja ja päivänjatkoja.
Joku aika sitten vieruspenkille istahti mutisijamummo, semmonen joka höpötti hampaittensa välistä juuri ja juuri kuultavasti koko matkan, ehkä enemmän itselleen kuin minulle. "...ai helevetti mistä tämä kiertää nytkö me ollaan samassa paikassa ku lähettiin onko sulla siellä vaunuissa mitään vai otitko mukaan ku ilimaseks pääsee kyllä on mahottomasti noussu tupia tuohon pellolle siinei ennen ollu ku pusikkoo jaa se tulookin tähän mä ihimettelin että mentiinkö jo ohi on tämä on yks heleketin sokkelo koko seinäjoki..
Pylly pois tyynyltä.
Kersti ottaa myös ilon irti matkustamisesta. Käytiin keskustassa (huomaa kuvissa vilahtava kiihkee arkkitehtuuri) maanantaina ja unohdin säiden lauhtuessa vaihtaa vaununkopan takaisin ratasosaan (joissa on valjaat). En unohda toista kertaa. Kersti heitti ukemia koko hereilläoloajan, kiekkasi ja pyörähti mahalleen ja pystyyn samantien kun yritin saada typykkää istumaan. Käy se näinkin.
Kotiin körötellessä löysin bussin lattialta kahden euron kolikon. Koko matkan ajan
kyttäsin sitä ja muita matkustajia, huomaako kukaan muu? Lähtiessä
nappasin sen TOSI HUOMAAMATTOMASTI ja hihittelin sisäänpäin mokomaa onnenkantamoista kävellessäni pysäkiltä kotiin.
Miten teidän perheessä hoituu arjen logistiikka, kuinka ja millä liikutte vauvan/lasten kanssa?
