sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Mielialasukat

Huhhuh. Takaisin elävien kirjoissa! 
Perjantai-aamuna herätessäni viiden päivän kuumeilun jälkeen taas itseni kokoisesta vesilammikosta kauheaan päänsärkyyn ja kipeään yskään, ehdin jo epätoivoissani pohtia, onko todennäköisempää odotella parantumista vai kuolemaa. Pääsin hoitajan vastaanotolle, sieltä lääkärille, sieltä keuhkokuviin, takaisin lääkärille ja apteekin kautta kotia koppaan maata. Keuhkokuume!

Nyt on lääkitys kunnossa ja tehonnut sen verran, että pää alkaa tuntua pikkuhiljaa omalta eikä yskiessä tarvitse pelätä aivojen halkeamista tai keuhkonpalojen irtoilemista.

Olin näköjään aloitellut postausta viime viikolla näistä mielialasukista, jotka tein "tilaustyönä" hyvälle naapurille hänen valitsemistaan langoista ja väreistä (siis niistä, joita valikoimistani löytyy). Idea sukkiin on täältä, ja ilmeisesti alkuperäinen ohje täältä.

mieli ala sukat ohje
Lanka: Seitsemän Veljestä
Puikot: nro 3

Mielialasukat saavat nimensä siitä, että niiden varren voi taittaa, suoristaa tai vaikka rullata. Oman (vaihtelevan)mielenlaadun mukaan!

Sukan varsi kudotaan ensin tasona, jonka jälkeen toisesta reunasta poimitaan silmukat ja kudotaan kantapää/lapaosa normaalisti. Muokkasin ohjetta pitempivartisemmaksi luomalla puikoille 50 silmukkaa (15 s enemmän kuin alkup. ohjeessa). Kerrosten lukumäärää voi itse soveltaa oman käsialan, puikkojen koon ja tietenkin nilkan/pohkeen ympärysmitan mukaan. Näissä sukissa kerroksia 48/96.


mieli ala sukat ohje


 Huomenna aloitellaan uutta viikkoa jo hieman edellistä pirteämmin. Täytyy yrittää ottaa iisisti, ettei tulis mitään karmaisevia jälkitauteja.

Mukavaa alkavaa viikkoa. :)



6 kommenttia:

  1. Onpahan hauskat sukat! Nyt sitten iisisti siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä koitan mummohiippailla, niin ettei tuu hiki eikä hengästy! :D

      Poista
  2. Vaude, ompa hienot ja kätevät sukat! Nyt sitten hissunkissun parantelet ittees, etkä lähe revittelee vaikka tuntuiski jo paremmalta :D

    VastaaPoista