keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Villatakki ja villahousut vauvalle



Ähkyinen ja täyteläinen joulutervehdys! 
Erinäisillä jouluherkuilla täytetty vatsalaukku huutaa samarinia, suoli laksatiivia ja konvehtirasian ananakset yksinäisyyttä. Täytynee pikapuolin aloittaa vieroitushoito rasvasta ja sokerista, ja siirtyä pienin pienin askelein kohti autuaampia metsästysmaita kevyempiä ruokalajeja... Huhhuh!

Mutta juuh, olimme joulunvietossa mummulassa. Kersti pohti kovasti, pelkääköhän yksivuotias serkkupoika Hugo joulupukkia. Itse ei kuulemma pelännyt, vaan aikoi mennä reippaasti pukkia piiloon! Erittäin toimiva taktiikka! 

Mutta juuh, pukki kävi, lapset itki, paketit jaettiin ja muuta perussettii.
Aiemmassa tekstissä mainituksi tulleen Hugon joulupakettiin kääräisin tämän merinovillaisen asun. 

Villatakki vauvalle

Joskus kannattaa puikata sivuun tutulta ja turvalliselta sukka-osastolta, ja kokeilla jotain ihan muuta ja itselle uutta. Virkattu kastemekko oli ensimmäinen isompikokoinen hyppysistäni valmistunut vaatekappale, jonka jälkeen korkeahkohko kynnys hypätä haastavampien ja uudenlaisten neuletöiden kimppuun on hieman madaltunut. 

Klompelompe

Ohjeet Kullanmuru-villatakkiin ja Go'Klompen-housuihin löytyy kirjasta:

Housujen lanka: Drops Baby Merino
Villatakin lanka: Drops Merino Extra Fine

Villahousujen kuvio on alkuperäisestä ohjeesta poiketen helmineuletta. Ohjeen mukainen vyötäröresori vaikutti melko joustavalta, joten pujotin siihen vielä nyörin, jolla saa kiristettyä pöksyt hoikan pojan kainaloihin. (Tämän kun olisin tiennyt, olisin tehnyt kunnollisen nyörikujan *2 oikein yhteen, langankierto*, toista yhden kierroksen ajan.)

villatakki ohje

villatakki vauvalle

Molemmat neuleet on tehty yhtenä kappaleena ylhäältä alaspäin. 
Tein hihansuihin ja lahkeisiin pitemmästi resoria kääntö- ja kasvunvaraksi. :) 
Ruskeat, ilmeisesti kookospähkinän kuoresta valmistetut napit tilasin Wishiltä. 


Villatakki ohje

Sopeva! <3
Otettiin jätkänpätkästä 1-vuotiskuvat uusissa kuteissa. Ihanan omahyväistä. 
(Kaulahuivi on kaupasta).

klompelompe

Saatiin kuvaussessioon koomisia piirteitä, kun lainattiin rekvisiitaksi velipojan "SuloVilen"-pipoa. :D

Jee, it's hard to be a tonttumies!





9 kommenttia:

  1. Voi ihana, miten suloiset neuleet ja niin söpönen kokonaisuus pienen päällä♥

    VastaaPoista
  2. Ihana neulesetti, tosi kauniita! Ja hei ne ananaskonvehdit saa lähettää mulle, kiitos... :D Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  3. Ihan supersuloinen neulesetti, kauniit värit ja kiva malli - söpöltä näyttää pikkuisen yllä!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana setti! Oli kivaa löytää blogisi pariin. :) Haluaisin kysyä, mitä väriä Big Merinon värikartalta nuo housut mahtavat olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun eksyit tänne! :D Housut ovat Drops Baby Merino tummanharmaa (väri nro 20), tämä lanka on siis huomattavasti ohuempaa kuin Big Merino, siitä langasta lähimpänä tätä sävyä on "koksinharmaa" (väri nro 03).

      Poista