keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kirpparilta vanhaa Arabiaa



Sisäinen mummelini kusaisi laamahousuihin hunajaa, kun satuin löytämään viime viikon kirppukierrokselta läjän vanhaa Arabiaa, kuusi syvää ja neljä matalaa ruokalautasta. Keräsin joskus opiskeluaikoina tumman ruskeaa Teemaa, mutta olen ajan oloon kyllästynyt väriin ja varsinkin keittolautasten hankalaan muotoon. Mulla on ollut kauan hakusassa sopivan kokoiset ja näköiset lautaset arkikäyttöön, ja nyt löytyi varsinaiset herkut!



 Astiat ovat hyväkuntoisia, parissa syvässä lautasessa on pieni kopsu reunassa (näkyy alimmassa kuvassa), mutta ovat silti käyttökelpoisia. Mietin vähän, että hommaan näille kaveriksi valkoista Arcticaa, ne mätis kokonsa ja muotonsa puolesta hyvin yhteen näiden kanssa. Olis kiva saada kokoon 10 - 12 kpl setti molempia lautasia.

"Kyseessä on Kaj Franckin ja Kaarina Ahon 1952 Arabialle suunnittelemat B-mallin lautaset. Koriste on Raija Uosikkisen suunnittelema "Kullervo", joka on ollut tilauskoriste E. Ahlström Oy:lle ja sitä on valmistettu vain 23,5 cm ja 19,7 cm lautasina useissa eri väreissä vuosina 1970-71."

Netissä myynnissä olevilla lautasilla näytti olevan hintaa 15-20 € / kpl kunnosta riippuen. 
Mä maksoin kymmenestä lautasesta yhteensä 24 €.





Pitoon ja pesuun. 

Mitäs tykkäät? 



 

10 kommenttia:

  1. Bloggeri ainaskin tuntuu tykkäävän sinisestä väristä, kun ei useista yrityksistä huolimatta suostu vaihtamaan tekstin väriä sinisestä mustaksi! :D Olkoot!

    VastaaPoista
  2. Tykkään! Itsellä pääsääntöisesti käytössä valkoista Teemaa, mutta välillä olis kiva laittaa jotain erilaista. Mökille kaipailisin juuro tuon tyyppisiä ja ikäisiä, menis hyvin yhteen mökin iän kanssa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ajattelin myös että jos joskus näihin kyllästyn niin kelpaavat kovasti mökille/vanhaan mummolaan soppalautasiksi! :)

      Poista
  3. Onpas kauniita, tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  4. Ihanan kesäiset ja raikkaat. Oon kyl kade :).

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Hih, juu ei kovin modernia kalustoa... niin kuin ei nykyinen omistajakaan! :D

      Poista