Vietimme viikonloppuna suvun uusimman tulokkaan ristiäisjuhlaa.
Hyvissä ajoin syksyllä innokkuuden puuskissa aloitettu, kiireellisimimiltä töiltä ajoittain sivummalle siirretty tekele tuli valmiiksi määräpäivään mennessä, ja niinpä pieni ihminen sai kummitädiltä lahjaksi virkatun kastemekon.
Peittoja (klik, klik and klik) lukuunottamatta tämä oli ensimmäinen vähän työläämpi ja vaativampi virkkaustyö. Ohjeen selkeydessä ei
ollut moitteen sanaa, mutta jostain syystä sen tulkitseminen aiheutti kohtalaista kompurointia. Silmukkamäärien ja kuvion kohdistamisen kanssa sain
taikinoida aika tavalla, ja luonnollisesti huomasin virheet aina
pienellä viiveellä.... purkuhommia siis riitti. Alkutahmeuden ja usean uuden alun jälkeen
virkkaaminen lähti kuitenkin sujumaan joutuisasti ja kuvion oppi
nopeasti ulkoa.
Ohjeesta poiketen tein mekkoon pitkät hihat.
Hurautin ompelukoneella vanhasta Finlaysonin vauvalakanasta mekolle alushameen ja kiinnitin sen harsimalla vyötärönauhan paikkeille (saa helposti irrotettua pesua varten).
Alushameen helmaan olisi tarkoitus vielä
kirjailla vauvan nimi ja syntymäaika valkoisella langalla. Glumps, tätä
täytyy treenata!
Kastemekon helman pituuden sanotaan kuvastavan odotettavissa olevan kasvun määrää. Vähän jännittää, tuleeko jätkänpätkä aikuisena kiukuspäissään nappaamaan kummitätiä rinnuksista, kun ei pituus riitä vieläkään huvipuiston hurjimpiin. Ehkä se ei ylety (rinnuksiin).Toivotaan, että neuvolan kasvuennuste on valoisampi!
Ja se nimi:
HUGO ILMARI! <3