keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sosiaaliähky, yksinäisyysvajarit ja muita selityksiä.


Blogihiljaisuus.
Koska työelämä.
Ihmispaljous.
Hälinä.
Onks pakko puhuu jos ei taho.
Onks pakko kuunnella (sama syy kuin yllä).
Uusi rytmi.
Ylipäätään rytmi.
Opiskelu.

Perhevapaan mahdollistaman autuaallisen hiljaiselon ja eufoorisen erakoitumisen jälkeen tuntuu yllättävän haastavalta sopeutua työelämään ja sen mukanaan tuomiin, postauksen alussa listaamiini lieveilmiöihin. Ehkä eniten tuskaa tuottaa se, ettei omalle ajattelulle ja arjen vapaudelle ole niin paljon aikaa ja tilaa kuin tahtoisin ja mihin ehdin himamutsina tottua. Säntillinen päivärytmi sotii mun luonnollista boheemiutta vastaan ilkeällä tavalla, mutta siitäkin huolimatta yritän löytää uusia toimintatapoja elämää leppoistamaan -siinä määrin kun se tässä tilanteessa on mahdollista. Niinä iltoina kun en rysähdä nollat taulussa sänkyyn yhdeksältä illalla tai hosu kriittisimpien kotityökohteiden kimpussa, oon yrittänyt tartuttaa aivojeni teflonpinnotteeseen rippeitä kasvatustieteestä.

Mutta siis, päällisin puolin (ja oikeastaan pohjimmiltaankin) kaikki on hyvin!
Kersti on viihtynyt perhepäivähoitajalla, ja alkutahmeuden jälkeen myös varahoitopaikassa paremmin kuin hyvin. Aika ihanaa, kun hoitajalta tulee silloin tällöin kesken työpäivän kuvaviestejä tytön puuhista, leikeistä ja retkistä. Kerstille järjestyi tuosta-nuav-vaa kunnalliselta puolelta myös iltahoito kerran viikossa mun opintojen ajaksi, ja oon siitä ihan hurjan iloinen! Tiedän, että opintojen ujuttaminen tähän elämänvaiheeseen vaatii aikamoisia ponnisteluja ja verottaa vapaa-aikaa yöunista puhumattakaan, mutta toisaalta itseni tuntien tiedän myös sen, etten jaksa äheltää opintojen parissa siirtyessäni takaisin kokopäiväduuniin. Kasvatustieteen perusopintojen suoritus antaa jatkomahdollisuuden aineopintoihin, ja riittävään työkokemukseen yhdistettynä hakukelpoisuuden aikuispuolen opeopintoihin joskus hamassa tulevaisuudessa. Opiskelu avoimessa on ollut innostavaa. Saapa nähdä, jääkö tämä kurssi kohdallani ainoaksi suoritukseksi. Mutta hypätään nyt ensin ja katotaan sitte, sano Nykäsen Matti.

Just tässä ja nyt tällä hetkellä olo on kuin meidän pihan jo muodottomaksi sulaneella lumiukolla. Antaisin vaikka vasemman varpaan kynnen(palan) yhdestä yksinäisestä viikonlopusta. Tyydyn kuitenkin katkaisemaan mielessä rullaavan to do-listan tältä päivältä kumoamalla kupposen gölögiä semihiljaisuudessa. Heti tiskipöydän sliippauksen ja tämän postauksen julkaisemisen jälkeen.

Kiitos Villasukkavuosi-blogin Marjaanalle haasteesta, yritän vastailla siihen jossain sopivassa kohtaa! 

Mukavaa joulun odotusta!
Tip tap.