Ollaan typyköiden kanssa ehditty viettää jo muutama päivä ja yö torpalla, ja aletaan pikku hiljaa tehdä tuttuvuutta tämän 150 vuotiaan ikäneidon kanssa. Vaikuttavinta tuvassa on kauneuden lisäksi hiljaisuus. Siis sellainen totaaliäänettömyys. Öisin kuuluu kyllä luonnon ääniä ja lintujen tsirputusta, mutta itse talo on mykistävän hiljainen.
Kerstin unipesä on vuodevaatelaatikossa ja me Viivin kanssa ollaan vuoroteltu patjamajoitusta laverilla ja lattialla.
Pönttömuurin kanssa päästiin heti ekalla tikun raapasulla yhteisymmärrykseen ja se onkin koko torpan ensisijainen ja luotettavin lämmönlähde. Tuvan valkoinen kookas leidi on hieman oikukkaampi: matalapaineella tupsauttaa kivasti savuja tupaan, mutta vetääkin aina kun sen pään ottaa.
Mun pienempi härppäkärpänen on kovasti innoissaan suunnilleen joka hommasta, mitä torpalla tehdään. MINÄKI! Sain kertaalleen pyyhkäistyä tuvan lattiat, takan ja muut pinnat, mutta täytyy ne mennä täs kesän päälle (jos saan olla päivän ilman muksuja tai saan pikkupimulle kaitsijan) porstaten läpi. Nythän kuivaan kyynärpäitä myöten mäntysuopavedessä uiskentelevat kätöseni tasasin väliajoin perussettiin kuuluvilla "Kuoli mulle omena" "Mulla on hilveä haju hoututta" "Anna vettä, mulla on hano" -aiheisilla huoltokatkoilla, jotka eivät varsinaisesti sujuvoita työn etenemistä.
Heittelin myös kaiken saunakamarista liikenevän irtaimiston permannolle, keräilin nurkista enimmät hiirenkikkarat ja näytin hirsiseinälle ja saunapaneeleille, mistä on juuriharja, mäntysuopa ja pohojalaanen akka tehty.
"Älä käy päälle rotta."
Nurmolaista vihannesta mediumisti kärvennettynä.
"Vilvoitteluosastollamme, söpö kaksivuotias, tule katsomaan."
(ja toi repliikki Veljekset Keskisen lipevällä naiskuuluttajan mainosäänellä)
Ollaan saatu myös ensimmäiset sukulaisvieraat houkuteltua möksää ihmettelemään, mun vanhemmat ja nuorin pikkusisko (11v.) kävivät pyörähtämässä.
"Pitäisköhän tuo puu..... MOUUUUUR-RYNKSSS!!! ...tuosta kaataa.
Joku vähäpuheinen metsurimies antoi ilmeisesti hyväksynnän tyttärensä tuoreimmalle hankinnalle...
...ja pilkkoi samaan hengenvetoon kasan klapeja mitä ilmeisimmin tuparilahjaksi. Respect.
Siitäpä torpan uusi omistaja sitten sievästi yön pimeinä valoisina tunteina kärräsi kottikärryillä klapukat toiselle puolelle pihaa ja pinosi ne seinustalle kuivumaan.
...ja risusavottaa lisäksi, kun kerran vauhtiin päästiin!
Torpan ruokahuolto hieman vielä prakaa. Kuistin keittiönurkkaus on ehostamatta, entisten asukkaiden kaasuliesi todettiin epäkuntoiseksi, eikä tuvassa ole puuhellaa ja kylmäsäilytystilatkin puuttuvat. Ollaan tosin nyt tehty vain vuorokauden mittaisia reissuja kerrallaan ja otettu kylmälaukkuun vain sen verran muonaa, kun on ajateltu syödä. Evästäydennystä (ja kerran pitsat) ollaan kipaistu hakemassa 7 km päästä Peräseinäjoen keskustasta. Pallogrilli löytyy ulkovarastosta, mutta se on vielä talviteloilla ja takassa voi paistella ja lämmittää jotain ainakin niillä keleillä, kun se vetää. :D
Sain äitiltä tuparilahjaksi käytännön kätevät tuhkalapiot. Pönttömuurissa ei ole arinaa, vaan tuhkat lapioidaan suoraan pesästä veks, ja nämäpä olivatkin tosi hyvän mallisia siihen tarkoitukseen. Toisen vien saunalle ja toinen jää tupaan.
Meillä on oman perheen kesken karskia huumoria (niinkuin "pakettikortista" pystyy joku nokkela päättelemään). Saatetaan laittaa toisillemme viestiä, että "Heippa, vähänkö löysin hyvän biisin sun hautajaisiin!".
Ehdittiin toiveikkaina istuttaa jo muutamat kesäkukkaset ruukkuihin, ja nyt tietysti jännitän makaako ne kaikki pitkin pituuttaan ensi yönä pyyhkäisevän hallan jälkeen. NYYYH! Toivotaan parasta. Halla, ole kiltti, älä syö mun kukkia.