Häntäkasa

Tit-ti-di-tii, kattokaa mitä meillä on!! 

Gerbiilejääää! 

Hyi silimä kun nää on ihania. 

Meillä on ollut gerbiilejä joskus aiemminkin, nyt parin vuoden tauon jälkiin hankittiin uusi satsi karvahäntiä. Viivi löysi muutama viikko sitten torista lasiterraarion 30 eurolla, ja viikko sitten kipaistiin Tuurin lemmikkiliikkeessä hakemassa sinne asukkaita.

Mun nimiehdotukset (Ritsa, Ruoska ja Raippa) eivät saaneet kannatusta, ja erimielisellä yksimielisellä huutoäänestyksellä hiirulit saivat peruspliisut nimet: Kinuski, Kerma ja Harmi.

Kaikki ovat tyttöjä. Toivottavasti.

Gerbiilit ovat aika helppohoitoisia lemmikkejä; aavikkoeläiminä ne juovat tosi vähän ja pissaavat sitäkin vähemmän, joten terraario ei haise, eikä puruja tarvitse vaihtaa kovin usein. Gerbiilit pärjäävät pari-kolme päivää ilman hoitoa, kunhan vaan tarjolla on vettä ja ruokaa riittävästi.

Kersti on ollut ihan tohkeissaan uusista lemmikeistä: Seurailee niiden syömistä, vessapaperirullien jyrsimistä, purujen kaivelua ja äkkinäisiä liikkeitä. Gerbiilit ovat päiväaktiivisia, uteliaita ja vikkeliä eläimiä. Niiden terraarioon saa aikamoista vipinää järjestelämällä pesätarvikkeet uudelleen tai lahjoittamalla niiden uuden kananmunakennon nakerreltavaksi. 

Gerbiilit elävät n.2-4 vuotta, joten niistä on mahdollista päästä joskus eroon. :D Meidän aiemmat lemmikit (Armi, Surku ja Musti) on haudattu asianmukaisin seremonioin pihakoivun juurelle reilun parin vuoden iässä. Viimeinen mohikaani Keijo kuolla pötkähti kolmivuotiaana talvisaikaan, jolloin hautapaikan päällä oli puolimetriä lunta ja sattuneesta syystä pääsi viimeiselle matkalleen Etapin autossa irtokarkkipussiin paketoituna.

 Näillä neitosilla on ikää vasta seitsemän viikkoa, joten toivottavasti ei ihan hetkeen tartte katella lapiota ja kauniita kukkia kummulle. :)