DIY: Tuunaa sateenvarjorattaat

Pitkän tauon jälkeen täältä valmistui jotain ITSETEHTYÄ! Hurautin ompelukoneella vanhoihin nuken rattaisiin rispaantuneen Bratz-kuosin tilalle uuden päällisen kukkakuvioisesta retroverhokankaasta.

Kersti hoitaa innokkaasti nukkeja ja pehmoleluja ja tykkää kärräillä niitä Viivin vanhoissa sateenvarjorattaissa. Rattaat ovat rungoltaan vielä asiallisessa kondiksessa, mutta niiden ohut kangas on vähän rikki eikä istuinosa pysy paikoillaan, joten pienellä fiksauksella näistä tuli vielä loistopelit! Tää oli tällainen nollabudjetin askartelu, sillä kaikki työhön käytetyt matskut löytyi kotoa pienellä penkomisella kuten Strömsössä konsanaan.

Ompelin päällisen jumalaisella draivilla Kerstin päiväuniaikaan, joten kuvia työvaiheista tuli otettua vähän hintunlaisesti, muutamia kuitenkin! 

Purin kankaat osiin ja käytin niitä kaavoina uutta kangasta leikatessa. Leikkasin molempia osia kaksin kappalein, sillä halusin kivan kukkakuosin molemmille puolille istuinta. :)

Asettelin istuinosan silmämääräisesti selkäosan keskikohtaan oikeat puolet vastakkain...

...ja neulasin osat toisiinsa kiinni. 

Kiinnitin nuppineuloilla uudet kuminauhat kulmiin, sekä alkuperäisestä päällisestä napatun vyön istuinosan kankaaseen, ja ompelin pläjäyksen valmiiksi.

Tuliko Tsöpöt?

Terassikauden avajaiset

Eipä vissiin mikä kevät! Kuka muistaa koska viimeks on ollu näin upee toukokuu? Vuoden kotona olo ja tää jatkuva chillailu on saanut mut sen verran eufoorisen tilaan, etten enää edes erota hyvää tai huonoa säätä toisistaan: eipä taida olla montaakaan päivää, jolloin oltais jätetty ulkoilut väliin huonon sään vuoksi. 

Mun kesä alkaa siitä, kun tarkenen juoda aamukahvit ja lukaista lehden ulkona yöpaitasillaan. Naapuritkin osaavat jo odottaa kevään korvilla terassille ilmestyvää viehkeää luontokappaletta ja merkkailevat kevätseurantalomakkeisiinsa vuosi toisensa jälkeen samoilla huudeilla pesivää kottaraista nähdyksi. 

Ai niin joo. Yks pieni juttu: Eihän taaperon äiti PYSTY eikä KERKEE juomaan kahvia 

a. rauhassa 

b.kuumana 

c.ikinä

Näin ne jotkut hurjat väittää.

Kesäaamufiilistely on itelle sen verran pyhä rituaali, että sen onnistumiseksi piti kehitellä jotain millä saan myös muksun viihtymään ja pysymään paikoillaan sillä aikaa kun relaxoidun. 

Konstit on monet sano akka ku kissalla pöytää pyyhki. 

 

Kävin hakemassa rautakaupasta värkkiä, junttasin kiinnityskoukut terassin kattopalkkeihin ja virittelin vauvakeinun asemiin.

(Ihan paska idea.) 

Samaan hikeen nakkelin puutarhakalusteet ja muut roippeet ympäri permantoa, pesin etuterassin, kuljetuskaluston ja yhden ulkoistetun räsymaton. Kerstillä kului aika keinuessa ja aadeehoodeekohtauksen saanutta mutsia seuraillessa. Keinun sijainti on muuten jo suunnitteluvaiheessa huomioitu niin, että yletyn terassin reunalla istuskellessani antamaan lisää vauhtia peppua nostamatta. Vimoosempäälle! 

 Tadaa: Tästä kesä voi alkaa! 

Muksulle korppu käteen, keinulle vauhtia ja iloiset vilkutukset töihin lähteville naapureille.

... ja tähän loppuun nostalgianurkka julkaisee vielä muutaman otoksen viime kesältä...

Neiti B on kerännyt kohtuullisen määrän matskuu ja vartta sitten viime kuvausten. :D

Mukavaa kesää just sulle.

Häntäkasa

Tit-ti-di-tii, kattokaa mitä meillä on!! 

Gerbiilejääää! 

Hyi silimä kun nää on ihania. 

Meillä on ollut gerbiilejä joskus aiemminkin, nyt parin vuoden tauon jälkiin hankittiin uusi satsi karvahäntiä. Viivi löysi muutama viikko sitten torista lasiterraarion 30 eurolla, ja viikko sitten kipaistiin Tuurin lemmikkiliikkeessä hakemassa sinne asukkaita.

Mun nimiehdotukset (Ritsa, Ruoska ja Raippa) eivät saaneet kannatusta, ja erimielisellä yksimielisellä huutoäänestyksellä hiirulit saivat peruspliisut nimet: Kinuski, Kerma ja Harmi.

Kaikki ovat tyttöjä. Toivottavasti.

Gerbiilit ovat aika helppohoitoisia lemmikkejä; aavikkoeläiminä ne juovat tosi vähän ja pissaavat sitäkin vähemmän, joten terraario ei haise, eikä puruja tarvitse vaihtaa kovin usein. Gerbiilit pärjäävät pari-kolme päivää ilman hoitoa, kunhan vaan tarjolla on vettä ja ruokaa riittävästi.

Kersti on ollut ihan tohkeissaan uusista lemmikeistä: Seurailee niiden syömistä, vessapaperirullien jyrsimistä, purujen kaivelua ja äkkinäisiä liikkeitä. Gerbiilit ovat päiväaktiivisia, uteliaita ja vikkeliä eläimiä. Niiden terraarioon saa aikamoista vipinää järjestelämällä pesätarvikkeet uudelleen tai lahjoittamalla niiden uuden kananmunakennon nakerreltavaksi. 

Gerbiilit elävät n.2-4 vuotta, joten niistä on mahdollista päästä joskus eroon. :D Meidän aiemmat lemmikit (Armi, Surku ja Musti) on haudattu asianmukaisin seremonioin pihakoivun juurelle reilun parin vuoden iässä. Viimeinen mohikaani Keijo kuolla pötkähti kolmivuotiaana talvisaikaan, jolloin hautapaikan päällä oli puolimetriä lunta ja sattuneesta syystä pääsi viimeiselle matkalleen Etapin autossa irtokarkkipussiin paketoituna.

 Näillä neitosilla on ikää vasta seitsemän viikkoa, joten toivottavasti ei ihan hetkeen tartte katella lapiota ja kauniita kukkia kummulle. :)