lauantai 22. huhtikuuta 2017

Rapeakuorista rakkautta

origami love

Peruspäivä. Pientä suukopua vanhemman, murrosikää uhkaavasti lähestyvän tyttären kanssa. Työpäivästä väsähtäneenä tiuskaisen jostain olemattomasta äkäisemmin kuin tilanne vaatii. Saan mitä tilaan, kamarin ovi tömähtää kiinni kiukkuisten sanojen saattelemana. 

Ollaan liian samanlaisia ja liian erilaisia. Samalla tavalla äkkinäisiä ja sähellyksestä hermostuvia. Toisinaan niin eri tavalla ajattelevia ja toimivia, toistemme ääripäitä. Joskus ihmettelen, kuinka minun sisältäni on voinut syntyä jotain niin erilaista kuin mitä itse olen. Ohi kulkiessemme osutaan toistemme teräviin kulmiin.

origami sydän

Illalla valoja sammutellessa tytön huoneesta kuuluu kuiskaava huikkaus: "Äitiiii, tuu käymään." Raotan ovea ja karmiin kenaillen käyn kysymässä, mitä asiaa. 
"Niin sitä vaan, että sori kun tiuskin."
"Ei se mitään, taisin itsekin möykätä turhasta... Taitaa tämä meidän rakkaus olla vähän tämmöstä rapsakkaa." sanon ja naurahdan.
"Joo. Niinku Lidlin leipä, pinnalta rapea, sisältä pehmeä." 
Nauretaan ja toivotellaan hyvät yöt.

(Sain origamin Viiviltä pari viikkoa sitten, ohjevideo kuulemma Youtubessa).

10 kommenttia:

  1. Rakkaat rapsakat <3 ihana teksti!

    VastaaPoista
  2. Tätä se vanhemmuus on; tavoitat ytimen. Onnea siitä, että Viivi uskaltaa ärhennellä -se on merkki lujasta luottamuksesta ja turvallisuudesta mitä kanssasi tuntee. Samanlaista oon kokenut aikanaan kolmen teini-ikänsä kanssa kipuilleen äitinä. Ihanaa vaikka välillä kamalaa ♡

    VastaaPoista
  3. Voih. <3
    Mä niin näen sieluni silmin, kun täällä tullaan käymään vielä joskus samanlaista vääntöä. Oon monesti sitä pohtinut, että vaikka se oma vauva on mun sisälläni kasvanut ja musta ulos putkahtanut, niin silti siitä kasvaa ihan omanlaisensa tyyppi, oma persoonansa. Huimia juttuja.

    Ihana kirjoitus, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni!
      On ne vaan ihmeellisiä otuksia. Välillä oma lapsi vaikuttaa yhtä oudolta kuin eräätkin mustat tuulihousut, joita yritin tyrkyttää edellisviikolla yhdelle oppilaalle:
      "Ei oo mun!" (ja sellanen semi"nevöhööd"-katse muhun-toppahousuihin-muhun)
      "Niin mutta kun näissä on sun etunimi, sukunimi ja mutsis puhelinnumero."
      "Tota öö."

      Että näin. :D

      Poista
  4. Niin tutulta kuullostaa. Itse oon kokenu että tuo molemmin puolinen anteeksipyytäminen on kamalan tärkeä juttu.
    MEilläkin vielä pahimmat murkkuajat x3 edessäpäin. Voi kun osais niin kun pitäis.

    VastaaPoista