keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sosiaaliähky, yksinäisyysvajarit ja muita selityksiä.


Blogihiljaisuus.
Koska työelämä.
Ihmispaljous.
Hälinä.
Onks pakko puhuu jos ei taho.
Onks pakko kuunnella (sama syy kuin yllä).
Uusi rytmi.
Ylipäätään rytmi.
Opiskelu.

Perhevapaan mahdollistaman autuaallisen hiljaiselon ja eufoorisen erakoitumisen jälkeen tuntuu yllättävän haastavalta sopeutua työelämään ja sen mukanaan tuomiin, postauksen alussa listaamiini lieveilmiöihin. Ehkä eniten tuskaa tuottaa se, ettei omalle ajattelulle ja arjen vapaudelle ole niin paljon aikaa ja tilaa kuin tahtoisin ja mihin ehdin himamutsina tottua. Säntillinen päivärytmi sotii mun luonnollista boheemiutta vastaan ilkeällä tavalla, mutta siitäkin huolimatta yritän löytää uusia toimintatapoja elämää leppoistamaan -siinä määrin kun se tässä tilanteessa on mahdollista. Niinä iltoina kun en rysähdä nollat taulussa sänkyyn yhdeksältä illalla tai hosu kriittisimpien kotityökohteiden kimpussa, oon yrittänyt tartuttaa aivojeni teflonpinnotteeseen rippeitä kasvatustieteestä.

Mutta siis, päällisin puolin (ja oikeastaan pohjimmiltaankin) kaikki on hyvin!
Kersti on viihtynyt perhepäivähoitajalla, ja alkutahmeuden jälkeen myös varahoitopaikassa paremmin kuin hyvin. Aika ihanaa, kun hoitajalta tulee silloin tällöin kesken työpäivän kuvaviestejä tytön puuhista, leikeistä ja retkistä. Kerstille järjestyi tuosta-nuav-vaa kunnalliselta puolelta myös iltahoito kerran viikossa mun opintojen ajaksi, ja oon siitä ihan hurjan iloinen! Tiedän, että opintojen ujuttaminen tähän elämänvaiheeseen vaatii aikamoisia ponnisteluja ja verottaa vapaa-aikaa yöunista puhumattakaan, mutta toisaalta itseni tuntien tiedän myös sen, etten jaksa äheltää opintojen parissa siirtyessäni takaisin kokopäiväduuniin. Kasvatustieteen perusopintojen suoritus antaa jatkomahdollisuuden aineopintoihin, ja riittävään työkokemukseen yhdistettynä hakukelpoisuuden aikuispuolen opeopintoihin joskus hamassa tulevaisuudessa. Opiskelu avoimessa on ollut innostavaa. Saapa nähdä, jääkö tämä kurssi kohdallani ainoaksi suoritukseksi. Mutta hypätään nyt ensin ja katotaan sitte, sano Nykäsen Matti.

Just tässä ja nyt tällä hetkellä olo on kuin meidän pihan jo muodottomaksi sulaneella lumiukolla. Antaisin vaikka vasemman varpaan kynnen(palan) yhdestä yksinäisestä viikonlopusta. Tyydyn kuitenkin katkaisemaan mielessä rullaavan to do-listan tältä päivältä kumoamalla kupposen gölögiä semihiljaisuudessa. Heti tiskipöydän sliippauksen ja tämän postauksen julkaisemisen jälkeen.

Kiitos Villasukkavuosi-blogin Marjaanalle haasteesta, yritän vastailla siihen jossain sopivassa kohtaa! 

Mukavaa joulun odotusta!
Tip tap.



4 kommenttia:

  1. Onpas ihana kuulla teistä, pitkästä aikaa! Oot kyllä ihan supernainen, kun haltsaat noin monta rautaa tulessa samaan aikaan :)

    Kuulostaa vimpan päälle hienolta, kun nuorimmaisen hoitohommat on järjestyneet noin hyvin! Samantyylistä ratkaisua toivoisin meilläkin, kun sen aika on. Vaikka vielä hoidankin ipanaa kotona, niin paljon on saatu jo punnita eri vaihtoehtoja hoitoon menon (lapsen, ei oman) suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Charlotta! Musta taas just tuntuu, etten millään haltsaa kaikkea... mut toisaalta hyväksyn myös sen, että eri elämäntilanteissa voi ja pitää opetella antamaan eri asioille aikaa tilaa. Tällä hetkellä esim. liikunta on jäänyt harmittavan vähäiseksi -en mukamas saa millään mahdutettua lenkkeilyä päivärytmiin. Oikeastaan se ei johdu edes ajanpuutteesta, vaan pikemminkin lenkkivaihteen virittämisen vaikeudesta. XD

      Kiva kuulla teistäkin, pitää ottaa joululomalla asiaksi perehtyä kunnolla kaikkien seuraamieni blogien kuulumisiin. Ehanaa ensimmäistä "lapsellista" joulua teidän perheelle! :)

      Poista
  2. Yhtäläisyysmerkit edelliseen kirjoitukseen - paitsi jälkimmäisen kappaleen osalta ;) - kiva kuulla että elossa olette ja kaikki kumminkin oikeasti hyvin. Minäkin olen käynyt kurkkimassa patikoinnin jälkeisiä kuulumisiasi ja olettanut kyllä, että työelämä on ottanut veronsa. Eikä sun toki tarvitse voimavaroja meihin lukioihin tuhlata, käytä sinne minne ne kuuluu ja oikeasti tarvitaan.
    Kahden tiitiäisen parin viikon kokoaikamummoilusta ja kahden raavaan miehen kokkina olosta hiukka räytyneenä voin painaa peukkuja kanssasi; on vaativaa, on, ei tässä bloggaamaan kerkiäis, hyvä kun ehtii päänsä kammata ja lehden vilasta.
    Tiptappia sinnekin ja muutenkin kaikkea positiivista ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit, Keekis! Kieltämättä energia kuluu nykyiseen live-elämään siinä määrin, ettei sen raportoimiseen ole juurikaan jäänyt paukkuja! ;) Tuo kuvaamasi esimerkki kuulostaa hyvinkin omakohtaiselta. :D Kiitos piristyksestä ja oikein mainiota joulunodottelua sinne! <3

      Poista