maanantai 18. heinäkuuta 2016

Yöjuoksua ja Pullukka Run 2016

Kävin testaamassa tämänhetkisen juoksukunnon viikkko sitten Pullukka Runissa Vierumäellä. Valmistautuminen puolimaratoniin oli erinomaista ainakin levon ja tankkaamisen suhteen, mutta treenipuolessa ja juoksulenkkien määrässä ois voinut olla hieman toivomisen varaa... Juoksukilometrejä on tämän kevään ja kesän aikana kertynyt HeiaHeian kirjanpidon mukaan vain 153, mutta muuta palauttavaa (vaunuttelua) ja aerobista kuntoa kohottavaa liikuntaa (pyöräilyä) on kasassa likipitäen tuhat kilometriä, joiden turvin uskalsin lähteä matkaa taittamaan. Mitään sen suurempia aikatavoitteita en itselleni asettanut, ajatuksena oli lähinnä juosta koko matka ja selviytyä maaliin ilman isompia vammoja. Vertailupohjana tälle juoksulle oli toissakesäinen neitsytmatka ajalla 2.18:54. 

Mulla on ollut käytössä Garminin sivustolta tulostettu juoksuohjelma, josta olen ottanut osviittaa lenkkien kestoon ja vauhtiin. Kyseiseltä sivustolta löytyy eritasoiset ohjelmat 5 km, 10 km, puolikkaaseen ja täysmaratoniin, kannattaa käydä katsomassa jos aihe kiinnostaa! Ite tykkään tuossa ohjelmassa eniten siitä, että lenkki tehdään aikaa eikä matkaa mitaten, esim. "kävele 15min, juokse 25 min, kävele 15 min".


yöjuoksu


Mulla ei oo tässä lähellä asuvia sukulaisia tai sellaisia tuttuja, joille vois jättää tytön lenkkien ajaksi, ja siitäpä syystä olen tehnyt valtaosan juoksulenkeistä vaunujen kanssa. Varsinkin pitkille lenkeille oon lähtenyt myöhään ilalla, jolloin saan Kerstin nukahtamaan vaunuihin yöunille, eikä herää kesken lenkin niin kuin päivisin saattaa käydä(paitsi kerran piti sekin riemu kokea). Juoksun jälkeen oon nostanut Kerstin vaunuista omaan sänkyyn. Toisinaan tyttö on havahtunut hereille todetakseen vain, että kotona ollaan, ja jatkanut sitten unia. Soppeli treenikamu. :) 


Ja sitten itse kisapäivään! Nykäisin Volkkarin käyntiin ja lähdin pärryyttelemään kohti Vierumäkeä (liian)aikaisin lauantai-aamuna. Vänkärin penkille kömpi veljen vaimo, jonka kanssa lähes kolmensadan kilometrin ajomatka sujui rattoisasti; naiselliseen tapaan juoruten aamuteeveen otsikoista keskustellen. Veljen perheessä on neljä lasta, joista kaksi nuorinta meleko vilikasta pojanviikaria pitää huolen siitä, ettei äidillä ole koskaan tylsää. Vahva tunne, että oltiin jotenkin ansaittu tällainen irtiotto arjesta.

Saavuimme kohteeseen sen verran ajoissa, että ehdittiin kaikessa rauhassa ilmoittautua kisatoimistoon, majoittua hotelliin, käydä kaupassa, syödä eväät ja vaihtaa kisakamat kaulaan.  
Varuaikaa.

Pullukka Run 2016
Yhteisen alkulämmittelyn jälkeen lähdettiin juoksentelemaan. Eka kymppi tuntui ihan mukavalta, askel rullasi ja fiiliskin oli kohdillaan... Viidentoista kilsan kohdalla loppui kunto ja jalkoihin sai tosissaan alkaa potkia vauhtia. Viimeiset kolme kilsaa meni irvistellen: molemmat reidet ihan totaalijökissä yritin edes näyttää siltä että juoksen. Sinnitellen runttasin kisan loppuun, maaliviiva ylittyi ajassa 2.15:57, kolme minuuttia aiempaa suoritusta nopeammin

Illalla seuraamme liittyi myös mun sisko miehensä kanssa, ja käytiin käytiin kaikki-yhes-koos nauramassa poskilihakset kipeiksi (ne ainoat jotka eivät siihen mennessä olleet kipeitä) Sami Hedbergin keikalla. Stand upin jälkeen viereisessä baarissa olis ilmeisesti ollut jotain jatkomeininkejä, mutta me mammat hypättiin takapenkille ja ajeltiin Heinolaan syömään hampurilaiset. Ja pitsat. Ja karkkia. Löydettiin lopulta itsemme hotellihuoneen peittoihin kääriytyneenä vähän puolen yön jälkeen, eikä unta tarvinnut juuri odotella. Ei vanhat vaan jaksa.


Kotiinlähtöpäivän aamuna nautittiin hotellin aamupalasta pitkään ja hartaasti. Se tunne kun kukaan ei vingu, ei sotke, ei löttää ruokaa eikä kellään oo kakka housussa. :D 

Ennakkoon haaveiltu köysiseikkailupuistossa kiipparointi jäi haaveeksi, kun pelkkä kävelykin tuotti tuskaa, mutta innostuttiin vuokraamaan mummiskat ja ajateltiin tehdä niillä pieni palautteleva treeni ennen kotimatkaa. Pyöräily tuntui kävelyyn verrattunu jopa hyvältä, joten päätettiin hurauttaa alueen kartasta löytyvä "opiston kymppi". Ekan kilsan jälkeen todettiin, ettei kyseessä ollut mikään kevytkulkuinen pyörätie, vaan harjumaisemissa poukkoileva semihaastava maastoreitti! Nauratti ja pelotti melkein yhtäpaljon, kun huristeltiin alas kivikkoisia mäkiä pelti rämisten ja taluteltiin munamankelia pahimpien rapakoiden ja ylämäkien ohi. Semmoset palauttelut. 

Mutta siis, Sami Hedbergin sanoin:
"Juokseminen on mahtavaa! 
Tai siis ei se juokseminen oo, mutta sen jälkeen tulee ihan hyvä olo."

Kuvia tallentui kameralle ihan minimaalisen vähän. Reissu oli kuitenkin sen verran hauska, että taitaa pysyä mielessä ilman kuviakin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti