tiistai 10. toukokuuta 2016

Tarpeeks täydellinen äiti


henkisen mummon käsikirja

Ollaan vietetty äitienpäivää pitkin viikonloppua. Viivi antoi koulussa askartelmansa kortin jo perjantaina, viikonlopuksi ajeltiin mun vanhempien luokse ja samalla reissulla käytiin onnittelemassa mun äidinäitiä "Pumpulimummua" ja heittämässä rinkulaa pyöräpotkukelkalla. 

Omalle äitille vein lahjaksi pelargonian ja Henkisen mummon käsikirjan, jonka oon luonnollisesti lukenut itse ensin. Iskä pesi mun auton ja äiti leikki pihassa Kerstin kanssa sillä aikaa kun meikämamma ryysti aamukahvia. Kelpaa.



Kymmenes äitienpäivä.

Hassua ajatella elettyä elämää taaksepäin. Toisaalta aika on mennyt nopeasti, mutta silti tuntuu kuin molemmat lapset olisivat olleet kanssani aina.

Kymmenen vuotta.
Keskeneräisyyttä, kompurointia, kehitystä ja kasvukipuja.
Ylilyöntejä,
alisuoriutumista,
rimpuilua, rajoja ja rakkautta. 

 Lapset ovat syntyneet pitkällä ikäerolla (8,5v) ja erilaisiin elämäntilanteisiin. Tytöt ovat myös temperamentiltaan erilaisia, Viivi nopea ja vilkas, Kersti hitaamminlämpiävä tuumailija. Hankalinta yksinhuoltajuudessa on ehkä se, että katselee omaa elämäänsä niin läheltä, että omia töppäyksiä ja navigointivirheitä on vaikea huomata ilman sitä toista. Oma kasvu äidiksi on edennyt tahdissa yks eteen - kaks taakse. Esikoisen kanssa kaikki on uutta ja alusta asti opeteltavaa, pikkukakkosen kanssa tietyistä jutuista selviää vähemmällä ähellyksellä ja tuosta vaan luonnostaan. 

Vaikka tietää jokaisen lapsen olevan yksilö, melkein hävettää myöntää miten naiivisti esikoisen synnyttyä ajattelin pyöräyttäneeni maailmaan kopion omasta itsestäni, jonka kanssa olen automaattisesti samalla taajuudella ja jonka tietenkin tunnen paremmin kuin omat taskuni. Kuinka väärässä olin! Ja kuinka kauan kesti tajuta ja myöntää se? Kauan.

Jääräpäisellä jalanpoljennalla ja yhdennaisenprotestilla tyttö päätti näyttää minulle, etten ole hän, hänen tahtonsa ei ole minun, eikä minun ajatukseni ole hänen. Yritin kai tunkea jälkikasvua itsekyhäämääni muottiin kuin nelikutosta jalkaa vauvan kumppariin. En onnistunut, onneksi.

Ihmettelen edelleen aika ajoin, kuinka oma lapsi voi olla yhtäaikaa niin tuttu ja samalla vieras. Ehkä se on tämä sukupolvien välinen kuilu (ja viidenkymmeneprosentin geeniperimä). Lähes päivittäin yllätyn Viivin heittämistä letkautuksista ja erilaisesta ajattelutavasta.

Tänään lenkillä spotify soitti Elastisen uuden biisin.
Mua alko naurattamaan ihan hirveästi, olevinaan sopi passelisti näihin äitienpäivämietteisiin ja fiilikseen.


Elastinen feat Samu Habert; Tarpeeks täydellinen
 
Kun mut luotiin rikottin muotti,
tiedän kuka oon oikeesti.
Ainutlaatusen Stadi must tuotti,
loukkaus jos luulet mua toiseksi.

Niin aito, niin alkuperänen
ja siltikin keskeneräinen.
Ei oo tarkotus olla valmis,
kohellan, mokailen, oppeja keräilen.

Saa muuttuu, pitää kasvaa, 
kehittyä kun jotakin puuttuu.
Pakko haastaa, kyseenalastaa,
maailmas tarpeeks jo harmaata massaa.

Itteeni en pysty huijata,
hyväksyn kuka mua peilistä tuijottaa.
Voin lopettaa näyttelyn, 
kaikki muut roolit on täytetty.

Mä en osaa olla ku itteni,
sä pysyt vierellä sittenki.

Mä aina teen jotain dorkaa,
kohellan ja sekoilen.
Silti sulle mä kelpaan,
oon tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen.

Me on selvitty taisteluista,
eikä arkikaan tääl tasaista.
Mut erotat noista muista,
ja tääl ei oo toist mun laista.

Mä nään sen saman myös sussa, 
hymys takana surun ja tuskan,
mut ne rakensi vahvaksi paketin,
erikoisuus ja -laisuus vaan plussaa.

Sun luonne, sun luomet, 
huolet ja huonoimmatkin puolet
sut täydentää, ei tarvi hävetä,
nehän just tekee sust sen mitä olet.

Sä oot nähnyt mut heikoimmillani,
 ja tiedät kyl kuka mä oon.
Jotain mä oon varmasti tehny oikein, 
kun silti mun mukana oot.

Mä en osaa olla ku itteni,
sä pysyt vierellä sittenki.

Mä aina teen jotain dorkaa,
kohellan ja sekoilen.
Silti sulle mä kelpaan,
oon tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen,
tarpeeks täydellinen.



Leppoisaa arkea kaikille tarpeeks täydellisten lasten tarpeeks täydellisille äideille.


10 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! Minäkin esikoista pitkään yritin sulloa siihen muottiin, johon MINÄ halusin hänen mahtuvan. Onneksi jossain vaiheessa syttyi oivallus päässäni, että hän on omanlainen. Hän on introvertti ja nauttii rauhasta ja omissa oloissaan olemisesta. Itse olen pienenä sullottu kiltteyteen ja siellä ollut aikuiseksi asti ja kipuillut kovasti päästäkseni ulos muoteista ja kohti sitä, millainen oikeasti olen. Siinäpä onkin ollut iso pohdinnan paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. <3
      Joo niinpä, ehkä sitä pienessä mielessään jo raskausaikana visioi oman lapsen tietynlaiseksi, ja siitä mielikuvasta irti pyristely otti koville. Nyt tuolle pienemmälle pystyy ehkä (ainakin toivottavasti) antamaan enemmän tilaa kasvaa omaksi itsekseen.

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitit, sulla on kyllä sana hallussa <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kirjotus, taas! Sä oot kyllä makein mutsi mitä tiiän, heti meidän mamman jälkeen (se vie voiton vielä ruokahuollossaan, mut se onki kone.) Niinku Viivi sano "voi raukka sitä miestä joka ei sua löydä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Ei tässä tartte kyllä mitään vuoden mutsi -ansiomerkkiä rintapieleensä kiinnittää, mutta kiitos vaan! Juu tohon meidän mutsin catering-osaamiseen on edes turha pyrkiä... täytyy keskittää voimansa niihin osa-alueisiin, joissa itellä on edes jotain saumaa.

      Poista
  4. Todella hieno postaus!<3!

    Pst: Teille tulisi tuollaiset uudet matkarattaat, en löytänyt sun s-postia mistään. Laitatko sun tiedot mun s-postiin. napamassu@outlook.com niin laitan ne eteenpäin:) Pääsee sitten rattaat oikeaan osoitteeseen:)

    Ihanaa viikkoa ja onnea rattaiden voittamisesta <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaapuuuva! Siis häh-täh-häh? Ei oo totta, ihan huippuhieno juttu! Näätkö miten hypin tasapökkää pitkin huushollia ja tuuletan! :D Ilolla otamme arvontavoiton vastaan, laitoin sulle juuri spostia. (Hyvä kun vinkkasit, pitääpäs lisätä spostiosoite tuonne tietoihin!)

      Tosi iso kiitos sinulle ja oikein leppoisaa eloa myös sulle!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Jep, tykkään myös! Ela on mun vakkaritsemppari juoksulenkeillä! ;)

      Poista