sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vauvasta taaperoksi


 Taaperokärryn pointti oivallettu. Kylläpähän lykkäävät. 

Kersti täyttää ensiviikolla vuoden. Viimeisen kuukauden aikana tuumailevasta vauvasta on tullut puuhaileva taapero. Sivusta seurailu alkaa olla neidille so last season, ja nyt ympäristöön tutustuminen on alkanut sellaisellakin ryminällä, että oksat pois ja pala latvaa.
 
En oikein osaa äideille tyypilliseen tapaan aidosti haikailla mennyttä aikaa; sitä kun se oli vielä hetki sitten semmonen ja nyt se on jo tommonen. Että missä välissä maitopurkin kokoisesta nutupallerosta kasvoi ruokapöydältä tavaroita alas kiskova pikkukäppänä. 

Kyllä minä tiedän missä välissä. 

Ensimmäisen vuoden aikana kasvu- ja kehitysvauhti on kieltämättä huikeaa, enkä varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä. Mutta silti, aika aikaansa kutakin.

Toisinaan tuntuu, että Kersti on vaihtunut laitoksella tai ainakin syntynyt väärään perheeseen. Neidin turhautumisen määrä meidän ollessa kaksistaan on ajoittain jotain uskomatonta. Perunoita kuoriva, lehteä lukeva, pyykkiä käärivä tai muuten kotona touhuileva äiti on sietämättömintä mitä Kersti tietää. Lahkeessa roikkuva takiainen katoaa ja tasainen taustamarina taukoaa hetkittäin silloin, kun neiti on keksii tunkea suunsa täyteen vessapaperia, tyhjentää kirjahyllyä, keräilee pikkukiviä eteisen lattialta, kelluttaa tuttia pöntössä tai karkaa isosiskon huoneeseen "leikkimään" atomin kokoisilla pikkuleluilla.

Ykstoikkoisen äitiseuran sijaan ympärillä olevat ihmiset on tosi kivoja, varsinkin kun voi välillä käydä äitin sylissä pyörähtämässä, tai ainakin olan yli vilkaista, että siellä se on, mua varten, mua varten. Kersti tykkää äänistä ympärillä, elämästä ja tohinasta ja viihtyy porukassa, vaikkei kukaan erityisesti häntä viihdyttäisikään. Kaikkien perheenjäsenten mielenterveyden ylläpitämiseksi käydään ainakin kerran päivässä ihmisten ilmoilla, kylässä, naapurissa tai pyydetään joku käymään meillä. Itsehän viihtyisin kotosalla hissun kissun villasukissa vaikka useammankin päivän putkeen. Myös itsediagnosoidusta ääniallergiasta johtuva metelikiintiö ylikuormittuu huomattavasti nopeammin kuin jälkikasvulla. 

Eli. Voisiko olla niin, että Kerstin olisi pitänyt syntyä tällaisen pikkuporukan sijaan suurperheeseen tai jonkinlaiseen kommuuniin...? 

Huomenna sosialisoidutaan ja mennään heti aamusta moikkaamaan perhekahvilan mutseja ja muksuja. Tekemistä ja tallitovereita tytölle, siedätyshoitoa ja vahvaa kahvia äitille. 

Mukavaa huhtikuuta!

4 kommenttia:

  1. Kerhot pvat meidän päivien pelastus! Juuri ollaan lähdössä yhteen perhekerhoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös hyvin kerhotarjontaa seurakunnan ja MLL:n puolesta. Ei olla kauheen aktiivisesti osallistuttu, mutta maanantain vauvakahvilassa ollaan käyty säännöllisen epäsäännöllisesti. :) Mukavia päiviä ja kerhoiluja teille!

      Poista
  2. Onko tyttöjen isä kuinka paljon lastensa elämässä mukana vai oletko ihan totaali yh? Henk.koht.kys. ei oo pakko vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kysymyksestäsi, olen ns. totaaliyhäri, huolehdin tytöistä ja teen heitä koskevat päätökset käytännössä yksin. Meillä ei oo tapaamisia tyyliin joka toinen viikonloppu, vaan lasten isä on lähinnä "vieraileva tähti" tyttöjen elämässä. Tekis mieli kirjoittaa oma postaus tästä aiheesta... pitää vain miettiä kuinka paljon voin ja haluan kertoa. Asiat eivät ole ihan yksiselitteisiä, enkä tahdo rikkoa kenenkään yksityisyyden suojaa tai loukata ketään. Haudutellaan, ehkä jossain laajuudessa käsittelen asiaa tulevissa teksteissä! :)

      Poista