maanantai 18. huhtikuuta 2016

Hyvän mielen (arki)liikuntaa




Oon harrastanut arkiliikuntaa koko elämän. Lapsuudenkoti oli pienen paikkakunnan keskustassa, ja kaikki kaverit, harrastukset ja palvelut olivat kävely/pyöräily/potkukelkkailumatkan päässä kotoa. Oon onnellinen, että saatiin kulkea niin huolettomasti ja vapaasti ympäri kyliä, eikä silloin tullut mieleenkään kysyä vanhemmilta kyytiä mihinkään. Lähtiessä tuli huikattua kotiovelta, mihin noinniinku suunnilleen oli menossa ja koska tulossa takaisin. Talvella vietettiin tuntitolkulla aikaa luistellen viereisellä luistinradalla; sidottiin kotona luistimet ja hilippastiin pikkumetän poikki jäälle. Kiipeiltiin puissa (ja koulun katolla), leikittiin pihaleikkejä, uitiin, hypittiin narua ja ruutua, keinuttiin ja heitettiin tikkaa. Joskus sidottiin hyppynaruilla ketjuton polkupyörä toisen toimivan perään ja rundailtiin sillä pitkin poikin, tehtiin potkukelkoista pitkiä junia, ja kurvailtiin paperinkeräysastioilla pitkin terveyskeskuksen parkkipaikkaa. Viisasta toimintaa kaikinpuolin. :D Ilman kypärää ja ilman järkeä. Hengissä silti!

Paukanevan pitkospuilla (kesä 2015)

Työkaverin lahjottama sadesuoja rattaisiin, 
passaa  nähtävästi myös pyöränistuimeen!


Viivi kulkee harrastuksiin, kavereille, kauppaan ja kouluun omin jaloin ja myös mä liikun edelleen muutaman kilometrin matkat mieluummin kauramoottorilla kuin autolla. Lenkkeily ja liikunta ylipäätään on itelle päännollausta, sitä kuuluisaa omaa aikaa. Nyt pienen muksun kanssa pitää lajivalinnat sovittaa yhteen elämäntilanteen kanssa, eli käytännössä liikutaan pääasiassa vaunujen kanssa kävellen, juosten tai rullaluistellen. Viime kesänä tehtiin pari reissua metsässä kantoliinan kanssa ja nyt keväällä ollaan aloiteltu pyörälenkit. Kersti viihtyy vaunuissa hereillä ollessaan jotenkuten, toisinaan ihan mukavastikin, mutta silti yritän ajoittaa varsinkin hikilenkit tytön päiväuniaikaan. Tympäisee, kun vauhti ja ajatus keskeytyy pudonneen lapasen nostamiseen, tutin etsimiseen, kitinän tyynnyttelyyn tai laidan yli kurkottelevan muksun asennon oikaisemiseen.




Lumityöt, ruohonleikkuu, haravointi ja muut pihatyöt ovat loistavaa ja mielekästä hyötyliikuntaa. Viime talvena putsasin pihaa silloin kun Kersti nukkui, toisinaan puolen yön jälkeen tai vastaavasti viideltä aamulla. :D

Oon osallistunut parin viime vuoden aikana myös muutamiin juoksutapahtumiin, vaunuilla ja ilman. Nyt aloittelen treenailua heinäkuun puolimaratonia varten. Tapahtumissa on kiva käydä testaamassa omaa kuntoa kivassa tunnelmassa ja samalla peruslenkkeihin saa tasaisen pätkyttämisen lisäksi jotain suuntaa ja tavoitetta.


Tämän kuun alussa aloitin kuntosalin reilun vuoden mittaisen tauon jälkeen. Aikomus oli venyttää taukoa ainakin syksyyn asti, mutta sitten selvisikin, että kuntosalin lapsiparkkiin ei ole ikärajaa lainkaan; pienistä lapsista pitää vain tehdä ilmoitus vastaanottoon edellisenä päivänä. Kersti on hitaasti lämpiävämpää sorttia, ja siksi sen hoitoon jättäminen on vähän hankalaa. Oltiin lapsiparkissa ekan kerran kahdestaan, ja nyt tyttö on ollut pari kertaa puoli tuntia yksin ja kerran Viivin kanssa tunnin. Täytyy hissukseen totutella uuteen touhuun. :)

Olin ekalla ryhmäliikuntatunnilla viikko sitten, ja voi vitsit tuntui mahtavalta pitkän tauon jälkeen! Tykkään siitä että joku muu sanelee säännöt ja tahdin, kuntosalin puolella tulee helpommin luistettua tympeimmistä liikesarjoista. Ollaan oltu myös kerran vanhempi-lapsi -jumpassa Kerstin kanssa ja sekin oli ihan mukavaa.

Kuntosalitreenillä, jumpalla tai millään muullakaan liikunnalla en tavoittele mitään tiettyä pakaran kaarta, voimapatin kokoa tai puntarin lukemaa. Liikun siksi, koska siitä tulee hyvä olo. Varsinkin vauhdikkaimmissa lajeissa (pyöräily/rullaluistelu) tulee sellainen samanlainen vauhdin ja vapauden hurma, jota luullakseni motoristit kokee, vaikken heidän vauhtilukemiin ylläkään :D




Huomaan olossani ja voinnissani heti muutoksen, jos liikkumiseen tulee parin päivän tauko; muutun kiukkuiseksi enkä saa aikaiseksi mitään järkevää. Liikunta on mulle paras mahdollinen mielenterveyslääke ja se auttaa myös pätkittäin nukuttuun yöhön ja univajeeseen: usein tunnin mittainen reipas lenkki piristää väsähtänyttä kotiäitiä enemmän kuin samanmittaiset päiväunet. 
 Lisäksi olen ihan toivoton herkkuperse, enkä varmaan ikinä aio lopettaa hyväskän mussuttelua. Oon ihmistyypiltäni sellainen, että lihon jo pelkän irtokarkkipussin näkemisestä, ja liikunta auttaa pitämään ruhoni edes suunnilleen siedettävässä paketissa. Kävin pari vuotta sitten kehonkoostumusmittauksessa, ja sain sieltä tulokseksi "lievästi ylipainoinen, lihaksikas". 
Aion pitää läskini hyvässä kunnossa myös tulevaisuudessa. :)

Kersti aloittaa (perhe)päivähoidon ja mä osa-aikaisen työn (5-6 h/pv) elokuussa. Oon miettinyt, kehtaanko kysyä hoitajalta, jos joskus kävisin salilla tai lenkillä työpäivän jälkeen ja hakisin tytön vasta sitten hoidosta. Onkohan se sallittua vai kuinka tiukat kriteerit päivähoidon puolella nykyään on, pitääkö lapsi hakea heti suoraan työpäivän jälkeen? KokemuXiii?

11 kommenttia:

  1. Arkiliikunta on sitä ihan parasta ja tulee huomaamatta sivussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja varsinkin nyt kun työt ei haittaa vapaa-ajan viettoa, eikä tartte kello kaulassa kulkea! :D

      Poista
  2. Ihailen kyllä sun reippautta. Itselläni olisi päivät aikaa liikkua, mutta yksin (eikä edes koiran kanssa) tule juurikaan lähdettyä lenkille, kaipaan kaveria.

    Reipasta uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepas joskus vaikka sopia lenkkitreffit puhelimessa, jos ei oo mahdollista saada lenkkiseuraa livenä. :D Kuulokkeilla/handsfreella on helppo puhua ilman että toinen käsi on korvalla. Onko teidän lähellä mitään metsämaastoa tai luontopolkua? Siellä on mukavampi liikkua kuin pikitien reunassa ja koirakin varmasti tykkäis nuuskia ja temmeltää. :)

      Mä puolestani oon niin erakko, että teen lenkit mieluiten yksin. Toki joskus on kiva lähtee kaverin kanssa, riippuu vähän tilanteesta.

      Poista
  3. Pikkuisen syntymän jälkeen on tullut aika vähän käytyä salilla tai muuten ohjatussa liikunnassa. Pitkään paras aika lähteä olisi ollut tytön mentyä nukkumaan klo 21 jälkeen, mutta silloin laiskotti turhan usein liikaan. Tuo arkiliikunta onkin pelastus. Kävelen kyläpaikkoihin ja kerhoihin aina, kun vain mahdollista. Jos vain on aikaa, niin kylämatkaan on helppo yhdistää myös kiertoreitti. Ja onhan vauvan nostelu ja kantelu eräänlaista kahvakuulailua :)

    Nyt tyttö alkaa olla sen ikäinen, että pärjää hyvin isin kanssa illan. Olen taas päässyt kerran viikossa kiipeilemään. Ja ihanuus, että pääsee pyöräilemään! Sitä voi tehdä tytön kanssa tai ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pystyt pikkuhiljaa aloittelemaan lemppariharrastusta! Se antaa varmasti energiaa arkeen! :)

      Poista
  4. Ihanan paljon tulee siellä arkiliikuntaa!! :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
  5. Et usko kuinka tutulta kuulosti tuo alun flash back lapsuuden puuhiin! Ihan samoja juttuja. Oikein tunsin jaloissani sen kuinka luistimet jalassa kompuroitiin valaisemattomalle jääkentälle piruetteja pyörimään. Toivottavasti nää meidänkin pimatsut saa kokea saman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos kommentista! Lapsuudesta on jäänyt kyllä tosi paljon kivoja muistoja mieleen! :)

      Poista
  6. Kiva idea toi sadesuoja pyöränistuimeen! :)

    VastaaPoista