keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kodin raivaus: Koululaisen vaatekaappi


 Vaatekaappi ennen siivousta. 

Viivin huoneessa on yhdellä seinällä isot liukuovet, joiden takana on neljä kaapinrunkoa. Yksi kaapeista jää vähän katveeseen ovien leveyden vuoksi, ja on sen takia huono lelulaatikoiden säilytykseen, mutta toimii kuitenkin ihan hyvin vaatekaappina.


 Alunperin tässä pinoamisessa on ollut joku johdonmukainen ajatus... mutta sitä mukaa kun vaatetta on kertynyt, niin uusia pyykkipinoja on tungettu sinne missä on ollut tilaa. Ylimmällä hyllyllä on paitoja, huppareita, yökkereitä, mekkoja... siis vähän kaikkea sikin sokin.


Keskihyllyllä on omassa pinossaan housut, toisessa kasa paitoja.

Sukat ja pikkarit ovat omissa koreissaan.

 
Ja viimeisenä alahyllyn kauhukori. Tänne on nakattu kaikki sukkahousut, puolihameet, bolerot, uikkarit ym. vaikeasti taiteltavat vaatteet.


Siivottiin kaappi yhdessä Viivin kanssa ja lajiteltiin vaatteet periaatteella: pienet, huonot, epämiellyttävät ja vähällä käytöllä olevat vaattet pois. Annoin siis luvan laittaa pois sopivatkin vaatteet, jotka eivät miellytä tai joita ei tule käytettyä.  

Oon ostanut valtaosan Viivin vaatteista kirpparilta ja osa ollaan saatu lahjoituksena sukulaisilta, joten senkin vuoksi turhat vaatteet oli helppo laittaa edelleen kiertoon.


Kaappi siivouksen jälkeen. 

Alahyllyn kauhukoppa sai lähtöpassit. Samalla vaatteet humpsahtivat yhtä hyllyä alemmaksi, joten ne ovat nyt paremmin näkyvillä ja käytettävissä.


Sukka ja alushousu-osastolla ei tapahtunut suuria muutoksia, ainoastaan pieneksi jääneet karsittiin pois. Marie Kondon mukaan sukkia ahdistaa olla tällä tavalla mytyssä, mutta Viivi ei ainakaan toistaiseksi lämmennyt KonMarin esittelemälle oikeaoppiselle taittelutavalle... ;) 

Toiseksi alimmalle hyllylle pinottiin housut, topit/t-paidat ja yökkärit (oikealla takana).


Yhtä hyllyä ylempänä on nyt kaikki pitkähihaiset puserot (vasemmalla) ja hupparit(oikealla).





Ylimmällä hyllyltä löytyy nyt juhlavaatteet ja mekot sekä pahvilaatikkoon taitellut sukkahousut ja bolerot.

konmaritus


Näin ne sukat ja alkkaritkin pitäis taitella ja säilyttää. Tai siis ylipäätään kaikki vaatteet. :D
Katsotaan, jos jossain kohtaa innostun hankkimaan kaapin sisälle vetolaatikoston tai sellaisen korihärdellin, jonne vaatteet sais taiteltua nätisti pystyyn.


Tässä vielä kuvat ennen ja jälkeen. Kelpaa!

Poisheitettävien pinosta en hoksannut ottaa kuvaa, mutta reilusti yli puolet lähti! Huonokuntoiset laitoin suosiolla roskiin, hyväkuntoiset lahjoituksena Fidalle ja parhaimmat vaatteet kirpparille myyntiin.

Oon kuullut, että joissain suurperheissä on varattu yksi hylly kunkin lapsen vaatteita varten. Siinä olis tavoitetta myös meille kaksilapsisille perheille! :D


8 kommenttia:

  1. Palaan tonne aikakausilehdet-postaukseen... Mistä oot löytänyt nuo pahviset lehtikotelot? oon ettiny itselleni kans koteloita, mutta kaikki on ollut semmosia muovisia ympäriinsä "reikäsiä".. Ei olisi järin kauniita katsottavia nuo muovihökötykset.
    -Henna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pistit pahan. Oon ostanut lehtikotelot monta vuotta sitten, metsästin myöskin pahvisia ja nimenomaan valkoisia. Olisinkohan lopulta löytänyt nuo Suomalaisesta kirjakaupasta tai Clas Olssonilta...? Nopeesti googlettelin, niin ainakin ikea (yllätys) myy vastaavia, eikä hintakaan päätä huumaa, 1,50 € / 5 kpl pakkaus.

      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50022354/

      Poista
  2. Voih. Sama homma odottaisi minuakin. Pitäisi joku päivä ottaa itseään niskasta kiinni ja aleta hommiin.
    Minua kyllä ihmetytti tuo viimeinen lause. Siis ymmärsinkö oikein että lapsen kaikki vaatteet siis mahtuisivat vain yhdelle hyllylle? Sen haluaisin nähdä. Vaikka itse en kovinkaan usein lapsille vaatteita osta niin silti jokaisella täytyy olla se oma kaappi että saa ne vaattet sinne mahtumaan.

    Mukavaa että olette jo toipunut kamalasta taudista. Meilläkin se syksyllä oli ja ihme ja kumma yksi säästyi taudilta. Inhottava tauti.
    Siruliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin kuulemma! Yhdessä (tyyliin kymmenlapsisessa) perheessä oli iso kodinhoitohuone, jossa vaatekaappien hyllyjen reunassa oli kokomerkinnät, ja äiti viikkasi ja lajitteli kaikkien lasten vaatteet niihin kokojen perusteella (90 cm, 100 cm, jne.). Lapset hakivat itse omankokoisia vaatteita hyllyistä, ja siirtyivät vaan kasvaessaan kokoa suurempiin vaatteisiin! :D Äiti välttyi vaatekaappien inventaarioilta ja vaatteiden kuskaamiselta eri huoneisiin. Ihan kätevää, mutta menee jo ehkä hieman liukuhihnahommiksi. :P

      Itellä mahtuu kaikki vauvan vaatteet yhteen lipaston laatikkoon, toki ne vie vähemmän tilaa kuin koululaisen vaatteet. Johonkin passeliin vetolaatikkoon sais isommankin muksun vaatevaraston sovitettua. Onhan tää vähän hassua, että nykyään kun vaatteet saa pestyä ja kuivatettua ilman kuivausrumpuakin alle vuorokaudessa, niin lapsilla on hurjat määrät vaatteita! Mukava tietty kun on vaihtelua ja valikoimaa, mutta paljon vähemmälläkin pärjäis. :D

      Joo ja ihan mukavalta tuntuu olla taas elävien kirjoissa. Kyllä se on semmonen tauti, että äkkiä vetää aikusen ihmisenkin veteläks... Eilen vielä jännäsin, mihin suuntaan aamukahvi lähtee, mutta kaikki pysy sisällä! Nyt alan pikkuhiljaa tutustua uudelleen ruokapuoleen. :D

      Poista
  3. Siistiltä näyttää! Mä löysin eilen Kerstille söpöt Espritin farkut 1-vuotiaan kokoa. Niissä oli ihana vaaleanpunanen sisävuori ja muuten tosi coolit :D Täytyy tuoda ku seuraavan kerran käydään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii ja siis kirpparilta löysin piti sanomani :P

      Poista
    2. Kiitos! Varmaan tosi söpöt. Kerstillä on nyt aika paljon 74 cm vaatteita, mut isommille on kohta tarvetta. :)

      Poista
  4. Vau! Hienosti etenee! :) Kiva katsoa näitä ennen/jälkeen kuvia. Kun saan omaa projektia etenemään taas, pitänee tehdä samanlainen postaus.

    Ja kyllä silmä lepää noissa taiteltujen sukkahousujen ja muiden vaatteiden laatikoissa. Hassuja me KonMarittajat. :D

    //Kaisa J - Koti-ikävä

    VastaaPoista