lauantai 2. tammikuuta 2016

Ja uutta vuotta!



Joillakin on kuulemma tukka kipee vuodenvaihteen kemuilujen jäljiltä, itellä jalat juntturassa eilisen uuden vuoden juoksun takia.  

Tosi mahtava idea lähteä laiskottelun ja jouluähkyn jälkeen kylymiltään hönttyyttämään... puukko kyljessä, sydän solomussa ja kuolema kurkussa juntattiin menemään, mutta juoksun jälkeen oli jälleen kerran sitäkin loistavammat fiilikset.  

Kersti tukee mun liikuntaharrastusta ajoittamalla päiväunensa juoksulenkkien/tapahtumien mukaan, niin kävi nytkin. Sitä paitsi saatiin kisailla ihan omassa, parivaljakkosarjassa! Kisamatkana tällä kertaa soppeli 4,6 km, joka taittui osimoilleen puoleen tuntiin (tarkka aika 31.15). Isompi tyttö oli naapureiden kanssa rakettiajelulla ja kannustusjoukoissa reitin varrella.


clipper detox
(kuva netistä)
En ole tehnyt mitään varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta ruokarytmiin olis tarkoitus tehdä ryhtiliike ja lisäksi vierotan itseni makeista herkuista sokerittoman tammikuun merkeissä! Ihan käsittämätöntä, miten nopeesti jatkuvasta mussuttelusta ja kaapilla naahimisesta tulee tapa. Tänään heitin kaikki suklaarasian loput roskikseen, etten herkkuhimoissani sorru syömään niitä pohjalle jääneitä ananaksia ja vadelmamarmeladeja.

detox kuuri
(kuva netistä)
Vauhtia kevennettyyn oloon tuo aloittamani Detox-kuuri, jonka kävin hakemassa luontaistuotekaupasta. Olen muutaman kerran aiemminkin kiskonut kyseistä lientä kitusiini... Tämä ei ole siis mikään laihdutusjuttu, vaan pikemminkin siitä saa boostia aineenvaihduntaan samalla kun elimistö puhdistuu. Saattaa olla ihan hevonhumppaa ja höpöhöpöjuttua, mutta itellä kuurin lumevaikutus on huomattava: kolme viikkoa kestävä litkun juonti muistuttaa syömään terveellisesti ja vähän normaalia kevyemmin. Ainakin sen kolme viikkoa. :D

Ostin Prismasta myös Detox-teetä. Maku muistuttaa punaista findrexiniä ilman mentholihöyryjä. Hunajaa(sitä en laske sokeriksi, mitä itsepetosta!) vähän kylkeen ni tuotahan juo jo ihan vapaaehtosesti. Eiku hyvää se on.


Ihan välitöntä piristävää vaikutusta ei ollut vielä tänään havaittavissa. Kyhäsin itselleni sohvan mutkaan talvipesän kolmesta peitosta ja kahdesta tyynystä. Nukuin tehokkaat (kahden tunnin) talviunet sillä aikaa, kun Kersti kuorsaili lämpösessä paketissa raikkaassa pakkassäässä. Voi vitsit ku olis kiva olla siili, karhu tai Muumi. :D

Ainiin, muistinko mainita, että olin myös hieman vähän pikkuisen reipas, nimittäin loppuilta leikittiin tyttöjen kanssa mun lempileikkiä:

talviunilla
(kuva netistä)
Varmaan tosi hankala arvata mun roolia leikissä. :D

Jasso, nyt roudaamaan sohvan peittovuorta kohti kammaria. 

Hyvää yötä ja mukavaa vuotta 2016!


Ps. Kamerasta on akku tyhjä ja laturi jäi jouluna mummulaan... 
siksi näitä netistä ladattuja kuvia omien sijaan. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti